maskit

Tarvitaanko potilasturvallisuustutkimusta lisää?

Ajankohtaista

Potilasturvallisuudella on jossain määrin varsin pitkä historia, mutta tieteenalana se on verrattaen nuori. Vasta 2000-luvulle tultaessa potilasturvallisuus nousi maailmalla yhteiseksi huolenaiheeksi. Tätä edelsi varsin shokeeraava Institute of Medicinen julkaisema raportti, jossa arvioitiin jopa kymmenien tuhansien ihmisten kuolevan Yhdysvalloissa vuosittain terveydenhuollon haittatapahtumien seurauksena. Suomeen suhteutettuna tuon luvun on arveltu sijoittuvan 700:n ja 1700:n välimaastoon. Vähemmän vakavia (muu kuin kuolema) potilasturvallisuustapahtumia on moninkertainen määrä. Terveydenhuollossa turvallisuustapahtumia, jotka aiheuttavat tai olisivat voineet aiheuttaa haittaa potilaille, kutsutaan haittatapahtumiksi.

Miksi haittatapahtumia on tärkeä pyrkiä vähentämään?

Aloitetaan vaikka kustannuksista: tutkimusten perusteella on arvioitu Suomen terveydenhuollon haittatapahtumien kokonaiskustannukseksi 951 miljoonaa euroa vuodessa. Resurssipulasta kärsivä terveydenhoito toteuttaisi samalla rahalla esimerkiksi pari sataa tuhatta sepelvaltimoiden pallolaajennusta tai reilu sata tuhatta lonkantekonivelleikkausta. Edellä mainittuihin kustannuksiin ei ole vielä edes huomioitu potilaille maksettavia korvauksia eikä vaikeammin arvioitavien niin sanottujen läheltä piti -tapahtumien kustannuksia. Vaikka raha ratkaiseekin useasti, niin taloudellisen näkökulman, mainehaitan ynnä muiden lisäksi kysymys on ennen kaikkea myös inhimillisestä kärsimyksestä niille, joita haittatapahtuma koskettaa.

Miten potilasturvallisuustapahtumia on pyritty hallitsemaan? Vastaus ei ole aivan yksiselitteinen.

Terveydenhuollossa turvallisuutta on pyritty parantamaan monella eri tavalla. On muun muassa otettu käyttöön erilaisia laadunparantamisen ja riskienhallinnan työkaluja, lisätty työtä tekevien ammattilaisten valvontaa, yhtenäistetty käytäntöjä, päivitetty käypähoitosuosituksia ja luotu syyllistämätöntä turvallisuuskulttuuria. Lisäksi potilasturvallisuustapahtumista on yritetty oppia luomalla virheidenraportointijärjestelmillä ja analysoimalla jo tehtyjä virheitä. Myöskään asiakkaiden osallisuuden ja osallistamisen teemaa ei ole unohdettu potilasturvallisuuden kehittämisessä. Kuitenkin, kaikista ponnisteluista huolimatta vakavien potilasturvallisuustapahtumien määrä ei ole muutamassa vuosikymmenessä juurikaan vähentynyt…

Suurin osa menneinä vuosina toteutetusta potilasturvallisuustyöstä pohjautuu niin sanottuun perinteiseen turvallisuusnäkökulmaan (safety I). Siinä turvallisuus mielletään tilaksi, jossa mahdollisimman vähän asioita menee pieleen. Organisaation toimijat nähdään virheille alttiina yksilöinä, joiden erehtyväisyyttä paikataan, kun järjestelmät, systeemit ja prosessit, joissa he toimivat, suunnitellaan hyvin. Näkökulman mukaan tapahtumia pyritään hallitsemaan ja turvallisuutta parantamaan muun muassa virheistä oppimalla, rakentamalla suojauksia tai poistamalla vaaratapahtumaan johtaneita syitä. Tapahtumien hallinta on reaktiivista: asioihin reagoidaan vasta niiden tapahduttua.

Perinteisen näkökulman rinnalle on noussut ja nousemassa eri lailla turvallisuutta katsova näkökulma (safety II). Siinä turvallinen hoito saavutetaan varmistamalla, että mahdollisimman paljon asioita menee oikein, sen sijaan että pyrittäisiin huolehtimaan siitä, että mahdollisimman vähän asioita menee pieleen. Tämä näkökulma liittyy systeemin kykyyn menestyä vaihtelevissa olosuhteissa. Organisaation toimijoita, joita aiemmassa näkökulmassa kohdeltiin turvallisuusriskeinä, tulisikin pitää systeemin joustavuuden ja resilienssin kannalta välttämättöminä resursseina. Tapahtumien hallinta on proaktiivista: tapahtumia pyritään ennakoimaan. Ollakseen turvallinen, organisaation tulisi hyödyntää toiminnassaan molempia.

Terveydenhuollon lisääntyvän kompleksisuuden ja muun muassa kasvavan palvelutarpeen vuoksi potilasturvallisuuden vaarantavien tapahtumien määrän on arvioitu tulevina vuosina vain lisääntyvän. Kysymys kuuluu: Miten potilasturvallisuustapahtumia hallitaan ottamalla huomioon yhtäaikaisesti nämä molemmat osin vastakkaiset näkökulmat turvallisuuteen? Miten organisaatiossa ja johtamistyössä löydetään tasapaino safety I ja safety II välillä, kun toisen lähtökohdat tuntuvat olevan peräisin weberiläisestä byrokratiasta ja toinen painottaa joustavuutta ja itseohjautuvuutta, jossa luotetaan ihmisiin ja heidän haluunsa tehdä asiat hyvin.

Entä muut potilasturvallisuustapahtumien hallintaan vaikuttavat ristiriitaiset toiminnanlogiikat, esimerkiksi managerialismi vs. professionalismi tai kontrolloitu toiminta vs. asiantuntijoiden autonomia? Tarkasteluun nousevat tällöin potilasturvallisuustapahtumien hallinnassa ilmenevät mahdolliset jännitteet ja niiden hyödyntäminen tapahtumien hallinnassa ja terveydenhuollon organisaatioiden johtamisessa.

Hallintotieteellinen näkökulma voi siis auttaa nostamaan potilasturvallisuuskeskusteluun uusia havaintoja turvallisuuden saavuttamiseksi. Vaikka potilasturvallisuutta on tutkittu ja kehitetty systemaattisesti jo parikymmentä vuotta, tarve uusien ja toimivien potilasturvallisuuskäytäntöjen tutkimiselle ja levittämiselle on edelleen ilmeinen.

Riikka Lehesvuo

Jatko-opiskelija
Sosiaali- ja terveyshallintotiede
Vaasan yliopisto

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Verkkotoimitus

Verkkotoimitus - Väitöskuiskaaja