Suomen teollisuuden yskivä tuottavuus 2016

Yleinen
Aihetta käsitellään melkeinpä viikoittain mediassa jossa mietitään miksi suomen teollisuuden tuottavuus on alhainen. Teollisuutta valuu ulkomaille joko alihankittavan työn muodossa tai niin että päähankkija siirtää tuotantonsa ulkomaille.

Itse olen tämän läheltä nähnyt ja siirtoja on tehty, mutta ovatko ne kannattavia?

Halpa ja houkutteleva voikin tulla lopulta kalliimmaksi kaikkine sivukuluineen. Riippuu siitä mitä teetetään ja missä. Totta on sekin puoli, että joillakin aloilla pakko tehdä siirtoja halvemman kustannustason maihin, mikäli aikoo pysyä kilpailussa mukana.

blogikuva2.jpg

Mutta … koko teollisuuskenttä ei kuitenkaan toimi näin. On myös toisenlaisia esimerkkejä teollisuuden aloista jotka ovat pysyneet Suomessa. Lisäksi on teollisuutta, joissa on merkittävää kasvua ja investointia suomeen. Miksi autojen kokoonpanoa täällä kannattaa tehdä, kun huomioidaan tämän alan todella kova kilpailu maailmalla? Samoin voidaan kysyä miksi täällä laivateollisuus on saanut merkittäviä tilauksia? Mitä nämä alat tekevät toisin, koska töitä riittää suomessa? Onko näillä aloilla kenties niin pienet palkat, joiden turvin tuotteet valmistetaan suomessa? Tuskinpa näin on kun verrataan esimerkiksi Suomea Saksaan ja Ruotsiin.  Nykyinen teollisen valmistuksen arvonlisäyksen alamäki alkoi vuonna 2007 eikä vieläkään ole tointunut.

 

Ymmärretäänkö käsite tuottavuus niin, että se saavutetaan vuodattamalla enemmän hikeä, tekemällä pitempää työpäivää tai ylipäätään rankkaa raatamista? Kovempaa raatamalla päästään todennäköisesti parempaan tuottavuuteen, ainakin hetkellisesti, kunnes työntekijät ovat loppuun palaneet.

blogikuva.jpg

Kilpailukykyä heikentävät hukkakustannukset ovat kuitenkin taustalla. Yritykset jotka eivät menesty ovat melko jämähtäneitä vanhaan menetelmään, jolloin ei tarvinnut tuottavuuden kehittämistä mietiskellä. Tilauksia tuli ja homma toimi. Nykyisellään vaaditaan yrityksiltä yhä enemmän oman toiminnan kehittämistä, jossa keskitytään tuottavan työn osuuden kasvattamiseen ja asiakaskeskeiseen toimintaan. Kulttuurin muutos suomalaisten yritysten tuotannon työstä johtoportaaseen saakka on pohja tuottavalle työlle. Kuitenkin muutosvastarintaa löytyy kiitettävästi.

Investointi ei ole kannattavaa, jos teemme asiat samalla tavalla kuin ennenkin ja odotamme jotakin uutta ja ihmeellistä lopputulosta. Investointi kannattaa, jos teemme asioita tuottavasti. Esimerkiksi konepajateollisuudessa voidaan soveltaa samoja tuottavuuden menetelmiä, kuin vaikkapa autoteollisuudessa

Voitaisiinko valtion toimesta järjestää oikeaa kilpailukyvyn kehittämisen rahoitusta? Ongelmana on se, miten saadaan päättäjien silmät avautumaan ja miettimään, miksi toiset yritykset menestyvät ja toiset eivät.

Juha Lehtimäki, tohtorikoulutettava, Teknillisten tieteiden tohtoriohjelma

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Verkkotoimitus

Verkkotoimitus - Väitöskuiskaaja