Julkisoikeudellinen väitöskirjatutkimukseni liittyy virkavastuun moderneihin haasteisiin. Yksi näistä haasteista on se, miten virkavastuu määräytyy digitaalisaation mukanaan tuoman tekoälysovelluksia hyödyntävän automaattisen päätöksenteon yhteydessä. Tässä kirjoituksessa pyrinkin esittelemään joitakin niistä kysymyksistä, jotka nousevat usein esiin puhuttaessa virkavastuun kohdentumisesta digitaalisessa maailmassa, etenkin päätösautomatiikan yhteydessä (kts. esimerkiksi Tomi Voutilainen: Chatbot-sovellus osana viranomaisten neuvontapalveluja). Kirjoituksen tavoite on saada lukija pohtimaan näitä kysymyksiä digitalisaatioon liittyvän taustan ja tutkimukseni teoreettisen lähtökohdan lävitse. Näitä kuvailenkin seuraavaksi, ennen varsinaisiin virkavastuukysymyksiin siirtymistä.

Eli ensin siis digitalisaatioon liittyen hieman taustoitusta ajankohtaisen, mutta kauhistuttavan esimerkin kautta. Digitalisaatio on tuonut kiistämättä mukanaan monia hyviä asioita, kuten nopeutta, tehokkuutta ja joustavuutta. Digitaalinen toimintaympäristö ei kuitenkaan ole missään nimessä riskitön. Tämä nähtiin selvästi psykoterapiakeskus Vastaamoon tehdyssä tietomurrossa. Vastaamon tapauksen kytkentä virkavastuuseen ei ole aivan suora. Tapaus kuitenkin heijastelee mielestäni jollain tasolla vahvasti tutkimukseni yhtenä teoreettisena lähtökohtana toimivaa ajatusta ihmisen paikasta sekä ihmisiä koskevan päätöksenteon pysymisestä inhimillisen kontrollin ja ymmärryksen alaisena. Tätä ajatusta on kuvannut Tuomas Pöysti Lakimiehen artikkelissa Kohti digitaalisen ajan hallinto-oikeutta.

Vastaamon tapauksen seurauksena monet ovat varmasti yleisellä tasolla alkaneet miettiä omien tietojensa turvallisuutta, ja sitä, että voiko tietoja käsitteleviin järjestelmiin luottaa. Kun tietoja käsitellään yhä enemmän tekoälysovelluksilla, niin on riskinä, että inhimillinen kontrolli tiedoista heikentyy. Osin juuri tästä samasta riskistä tai huolesta voi mielestäni katsoa olevan kysymys digitaalisen ajan virkavastuun kohdentamisessa. Siitä puhun seuraavaksi.

Valtionhallinnossa on kova paine ryhtyä hyödyntämään nykyistä enemmän tekoälysovelluksilla toimivaa automaatiota esimerkiksi päätöksenteossa, jotta toimintaa saataisiin tehostettua. Julkisuudessa on viime aikoina keskusteltu ainakin maahanmuuttohallinnon hitaudesta tehdä päätöksiä, ja siten saada huippuosaajia ulkomailta Suomeen töihin. Päätösautomatiikan yhtenä suurena huolena on kuitenkin virkavastuun kohdentuminen. Voiko virkavastuuta kohdentaa yksittäiseen virkamieheen, joka ei välttämättä pysty täysin tietämään tai kontrolloimaan, kuinka päätöksiä tekevä järjestelmä toimii? Hallinnossa tehtäviltä päätöksiltä tulisi edellyttää myös läpinäkyvyyttä ja ymmärrettävyyttä, joita tekoälysovelluksen tekemillä päätöksillä voi olla vaikeampi saavuttaa. Oman asiansa muodostaa vielä sekin, kuinka vastuukysymyksissä menetellään yksityisen yrityksen rakentaman ja julkishallinnon käyttämän tekoälysovelluksen kanssa.

Virkavastuukysymysten selventämisessä kyse ei ole pelkästään asiakkaan oikeusturvasta, vaan myös virkamiehen. Kysymykset ovat monimutkaisia ja niiden ratkaisu vaatinee uutta lainsäädäntöä. Tällä hetkellä lainsäädännön näyttäisi olevan vaikea pysyä teknisen kehityksen ja ihmisten julkishallinnolta vaatiman tehokkuuden perässä.

Lopuksi voidaankin kysyä, onko digitaalisen ajan tuoma muutos kohti tekoälysovellusten käyttöä sitten ollenkaan edes hyvä asia?

Kun kysymystä pohtii oikeudellisesti, tulee väistämättä sellainen tunne, että ainakin tässä on oltava hyvin varovainen ja lainsäädännön tulisi olla valmistautunut ennen suuria loikkia kohti tekoälysovellusten käyttöönottoa. Toisaalta valtionhallinnon tehokkuus tuottaa päätöksiä ilman pitkien aikojen odottelua lisää osaltaan asiakkaan oikeusturvaa. Lisäksi välillä kuulee argumentteja siitä, että kaikille täysin samoja kriteereitä hyödyntävän koneen tekemä päätös lisää yhdenvertaisuutta – tämä toki edellyttää sitä, että itse kriteerit täyttävät yhdenvertaisuuden vaatimukset.  Näin ollen myös oikeudellisesti asiaa lähestyttäessä tämä muutos ei tuo ainoastaan uusia huolia, vaan myös uusia mahdollisuuksia. Joka tapauksessa oikeudellisen lähestymistavankin on laajennuttava ymmärtämään tätä uudenlaista ympäristöä. Kuten Pöysti artikkelissaan toteaa: ”Hallinto-oikeuden ei pidä rajoittua vain yksilön suhteeseen julkiseen valtaan sekä julkisen vallan orgaanien keskinäisiin hallinto-oikeudellisiin suhteisiin vaan kattaa myös ihmisen suhdetta hallinnollisissa tehtävissä käytettäviin älykkäisiin koneisiin. Kyse on perimmiltään ihmisen aseman ja ihmisarvon loukkaamattomuuden turvaamisesta.”

Ville Karjalainen
Projektitutkija & jatko-opiskelija
Julkisoikeus