Vankeuden täytäntöönpano on rikosoikeudellisen ketjun viimeinen lenkki. Vankeusajan keskeisin tavoite on uusintarikollisuuden ehkäisy. Perinteisesti uusintarikollisuuden ehkäisyssä katse on ollut vankeusajan jälkeisessä ajassa. Kyse on siis vangin valmiuksien lisäämisestä rikoksettomaan elämäntapaan edistämällä vangin elämänhallintaa ja sijoittumista yhteiskuntaan. Tähän tavoitteeseen pyritään tarjoamalla vangeille muun muassa erilaisia kuntoutusohjelmia, työtoimintaa ja opiskelumahdollisuuksia.

Aikajanalla uusintarikollisuuden käsitteeseen voidaan kuitenkin katsoa kuuluvan myös itse vankeusaika. Vuonna 2006 voimaan tulleen vankeuslain myötä tavoitteeksi lisättiin myös rikosten estäminen rangaistusaikana. Sen nähtiin tukevan uusintarikollisuuden ehkäisyn tavoitetta, mutta taustalla vaikutti vahvasti myös järjestäytyneen rikollisuuden kasvaminen ja kehittyminen.  Käsitteellisesti täytäntöönpanon tavoitteet voidaan siis jakaa rikoksentorjunnallisiin ja rikostorjunnallisiin. Kyse on sekä välillisistä että välittömistä toimenpiteistä. Nämä muodostavat sen laajan kokonaisuuden, joka on rikosoikeudellisen ketjun viimeisen lenkin perimmäinen ajatus. Väitöskirjassani keskityn rikostorjunnalliseen näkökulmaan eli vankeusaikaisten rikosten estämiseen.

Kun puhutaan vankilarikollisuudesta, tarkoitetaan pitkälti järjestäytyneen rikollisuuden toimintaa vankiloissa. Suurin osa vangeista haluaa suorittaa vankeusrangaistuksensa rauhassa, eivätkä aiheuta ongelmia. Vankiloissa on kuitenkin tällä hetkellä noin 200 vankia, jotka kytkeytyvät erilaisiin rikollisryhmiin tai jengeihin. Järjestäytyneelle rikollisuudelle on tyypillistä pyrkiä hyödyntämään myös vankeusaikaa oman toimintansa harjoittamiseen. Vankilarikollisuus voidaankin jakaa karkeasti vankilassa tapahtuvaan sekä vankilasta käsin organisoituun huumausainerikollisuuteen. Kyse on siis sekä vankilan sisällä että ulkopuolella tapahtuvasta rikollisuudesta. Vankiloissa tapahtuva huumausainerikollisuus taas aiheuttaa oheisrikollisuutta, kuten uhkailua, painostusta ja väkivaltaa.

Väitöskirjassani onkin kyse lähinnä järjestäytyneen rikollisuuden torjunnasta. Keskeisin tavoite on tutkia niitä keinoja, joilla Rikosseuraamuslaitos voi vankilarikollisuutta torjua. Kyse on tarkemmin ottaen erityisesti vankeuslain säännöksistä. Miten nykyisiä säännöksiä voidaan soveltaa? Onko nykyinen sääntely riittävää? Miten sääntelyä tulisi kehittää? Näihin kysymyksiin pyrin vastaamaan.

Aihe on ajankohtainen nyt ja tulevaisuudessa, koska järjestäytynyt rikollisuus on kasvanut voimakkaasti Suomessa vuosituhannen alusta alkaen, ja sen on arvioitu voimistuvan entisestään tulevaisuudessa. Esitutkintaviranomaisten panostukset ja onnistumiset järjestäytyneen rikollisuuden torjunnassa heijastuvat suoraan vankiloihin. Vankeuden täytäntöönpano tekee tarkoituksensa tyhjäksi ja toimii rikosoikeudellisen ketjun heikoimpana lenkkinä, mikäli vankilassa ja sieltä käsin kyetään harjoittamaan vakavaa rikollisuutta. Vankilarikollisuuden torjuntaa ei kuitenkaan tule nähdä itseisarvona, vaan kyse on erityisesti muiden vankien perus- ja ihmisoikeuksien sekä koko yhteiskunnan turvaamisesta.

Mitä enemmän olen käsillä olevaan aiheeseen perehtynyt, sitä laaja-alaisemmaksi aihe on muuttunut. Se koostuu useista osa-alueista, jotka kätkevät sisäänsä lukuisia pienempiä elementtejä. Väitöskirjaprosessin aikana onkin ollut tärkeää tarkastella aihetta riittävän laaja-alaisesti, mutta samalla pitää aihe riittävän rajattuna sekä keskittyä olennaisuuksiin ja ymmärtää eri osa-alueiden keskinäiset vaikutukset. Tämä tasapainottelu lienee yksi väitöskirjaprosessin keskeisimmistä haasteista.

Jesse Vainio
tohtoriopiskelija
julkisoikeus, Vaasan yliopisto