Aion puhua hetken siitä v-alkuisesta sanasta, jonka ääneen lausumista on Suomessa viime ajat vältetty visummin kuin erään V-alkuisen nimen lausumista Tylypahkassa konsanaan.  Toisin kuin Voldemort, se tuskin ilmestyy ääneen sanomalla, mutta aion silti ottaa sen riskin. Se sana on valinnanvapaus.

Kenties tahallisen dramaattinen aloitus, mutta ihmiselle, joka kyseistä aihetta on sitoutunut tutkimaan yhden väitöskirjan verran, näyttäytyy tilanne kutakuinkin tuona. Sitten edellisen hallituskauden ei kyseistä sanaa olla juurikaan uskallettu (tohdittu? kehdattu?) ääneen lausua. Omasta näkövinkkelistäni kaikkein kiinnostavinta on, että esim. henkilökohtaisen budjetin kokeilut ovat jatkuneet kuluvallakin hallituskaudella. Tiedän henkilökohtaisen budjetin parhaimmillaan tarjoaman mahdollisuuksien kirjon, joka ei rajoitu pelkkään asumisen ja päiväaikaisen toiminnan palveluihin, joihin oma kokemukseni vammaispalveluissa pitkälti taas rajoittuu. Tiedän myös sen, että jo nykyisen lainsäädännön puitteissa palvelujen yksilöllistäminen on mahdollista – kenties kalliimpaa, vähän vaikeammin saavutettavissa ja edellyttää ammattilaisilta kuten asiakkaaltakin ”normaalia” suurempaa panostusta, mutta tästä huolimatta täysin mahdollista.  Silti huomaan miettiväni, mitä henkilökohtainen budjetti lopulta on ilman valinnanvapautta, josta istuva hallitus tuntuu irti sanoutuneen? Ketä kannustaa lähteä palveluja epävarmuuden ilmapiirissä tuottamaan, mitä lopulta jää asiakkaan valittavaksi?

Olen vasta tutkimuspolkuni alkutaipaleella, mutta olen jo alkanut ymmärtää, että tutkija samastetaan usein tutkimuskohteeseensa. Olen kiinnostunut valinnanvapaudesta ja sen mahdollisuuksista ennen kaikkea kehitysvammaisille ihmisille, joiden vaikutusvalta – lukuisista vuosien saatossa tehdyistä parannuksista ja päättäjien ja vammaistyön ammattilaisten hyvistä aikomuksista huolimatta – omaan arkeensa on usein valitettavan vähäistä. Mutta yhtä lailla minua kiinnostaa uhat, joihin perustuslakivaliokuntaa myöten viime hallituskaudellakin otettiin kantaa.

Välillä mietin, onko kyse pelkästä semantiikasta; valinnanvapautta ei ihmisille viime hallituskaudesta oppineina uskalleta lähteä enää myymään, mutta kukapa meistä kieltäytyisi vapaudesta valita? Itselläni on toistaiseksi tasan yksi kokemus valinnanvapauden käytöstä sosiaali- ja terveyspalveluissa. Tuolloin kolmevuotiaalle tyttärelleni kirjoitettiin paikalliselta terveysasemalta maksusitoumus korvien putkitukseen yksityiselle lääkäriasemalle. Sain hoitajalta mukaani listan, johon oli merkitty lähimmät palvelua tuottavat toimipaikat yhteystietoineen. Pakkasin terveysaseman pihalla korvakipuaan itkevän tyttäreni pulkan kyytiin ja aloin soitella pulkkaa vetäessäni listaa läpi. Toimenpiteen sovin ensimmäisen palveluntuottajan kanssa, jonka sain puhelimella kiinni.

En tiedä, olisiko tilanne ollut toinen, jos olisin pulkan vetämisen sijaan tehnyt päätökseni kotikoneeni ääressä rauhassa toimijoihin tutustuen. Mutta tilanne oli mikä oli, kuten se useilla potilailla ja asiakkailla, heidän omaisillaan ja läheisillään valinnanvapauden – tai ylipäänsä päätösten – edessä on. Teemme ratkaisuja parhaan ymmärryksemme ja ennen kaikkea voimavarojemme rajoissa. On käytännössä yhdentekevää, kuka laillistettu lääkäri suorittaa pienen päiväkirurgisen toimenpiteen. Mutta kun kyse on esimerkiksi siitä, missä ja kenen kanssa henkilö asuu ja työskentelee seuraavat vuodet (kuten kehitysvammaisten ihmisten palveluissa kyse usein on), tämän toisen osapuolen soisi olevan enemmän kuin ensimmäinen yhteydenottoon vastaava toimija toisen toimijan laatimalla listalla. Tai ensimmäinen vapautuva paikka milloin minkäkin palvelun piiristä. Tästä syystä palvelunkäyttäjänä ja vammaistyön ammattilaisena koenkin, että valinnanvapaus Suomen sosiaali- ja terveyspalveluissa on aihe, jota tulee tutkia, tukea ja kehittää mahdollisimman monipuolisesti, siitäkin huolimatta, että aiheeseen oltaisiin jo kyllästytty. Mikä palvelee yhtä, ei palvele toista – enkä edes tiedä pitäisikö palvella. Koronankin innostamina ja lannistamina jatketaan siis toki itsemme kehittämistä, mutta myös palveluidemme.

Nora Korhonen
Julkisoikeuden jatko-opiskelija
Vaasan yliopisto