Yläasteikäisenä mukaan tulivat erilaiset pöytäpelit miniatyyrien ja keräilykorttipelien sekä roolipelien muodossa. Pelaamiseen liittyi uutena ulottuvuutena askartelu, maalaaminen ja käsillä näpertäminen miniatyyrien parissa. Myös yleistyvä internet mahdollisti aivan uudenlaista pelaamista tietokoneella, minkä ansiosta sai nyt pelikavereita ympäri maailmaa. Suurin muutos omaan pelaamiseeni oli varmasti 90-luvulla verkkomoninpelien yleistyminen. Nyt ei tarvinnut enää istua kaverin kanssa kuin kartturi ja kuski sohvalla, toisen ohjatessa ja toisen ohjastaessa. Pelikavereita sai mukaan samaan peliin, ajasta ja paikasta riippumatta.
Verkkomoninpelit ovat olleet pysyvä trendi omassa pelaamisessani jo monta vuotta. Nykyisin digipelaaminen on helppo vaihtoehto aikataulutuksen kannalta. Pöytäpelit ystävien seurassa ovat harvinaista herkkua, mutta sitäkin suuremmassa arvossa.
Pyrkiessäni opiskelemaan Vaasan yliopistoon teknistä viestintää en vielä osannut kuvitella tai edes liiemmin suunnitella tekeväni opinnäytteitäni peleistä. Silloin ei tarjolla toki ollutkaan samankaltaisia pelikursseja kun nykyisin. Erilaiset kurssit silti tukivat etenkin pelien teknisen puolen ymmärtämistä. Suurin innostus pelitutkimukseen syntyi yliopisto-opettaja ja pelimentori Olli Raatikaisen johdosta, kudos! Ollin vetämien kurssien kautta hahmottui se tosiseikka, että pelejähän voi tutkia ihan akateemisesti! Tämän johdosta kandidaatintutkielmani ja pro gradu -työni käsittelivät molemmat peliaiheista tutkimusta. Innostus pelitutkimusta kohtaan säilyi valmistumiseni jälkeen vielä sen verran vahvana, että nyt olen aloitteleva jatko-opiskelija ja aiheenani ovat edelleen pelit.
Pelitutkimus on alana hyvin nuori ja monitieteellinen, mikä ei helpota sen sijaa akateemisessa maailmassa eikä myöskään tutkielman tekemistä. Mutta kuten kaikki tieteet, jostakin on lähdettävä ja toisaalta monitieteellisyys myös mahdollistaa monipuoliset lähestymistavat. Ovathan pelit kulttuurituotteina hyvin moniulotteisia ja ne koskettavat useaa eri osa-aluetta niin yksilöllisesti kuin yhteiskunnallisestikin.
Oma matkani pelien kanssa on kestänyt läpi lähes koko elämäni, ja osittain tästä syystä olen pyrkinyt suhtautumaan peleihin moniulotteisina kulttuurituotteina. Pelit voivat olla lähes kaikkea aina opettavista, kilpailullisista, kokemuksellisista viihdyttäviin ja yhteisöllisiin asti. Uskon, että käyttäjät itse luovat merkityksiä pelaamilleen peleille siinä missä pelintekijät luovat merkityksiä tekemilleen peleille. Pelit voidaankin nähdä eräänlaisena kaksisuuntaisena porttina toisiin maailmoihin, ei pelkästään kulutusviihteenä.
Karri Rintamaa
