Edellä mainittujen lisäksi ei kuitenkaan sovi unohtaa yhtä tärkeää elementtiä: tutkijan tulee itse olla aidosti kiinnostunut aiheestaan. Ilman tällaista aitoa kiinnostusta omaan tutkimusaiheeseen väitöskirjaprojekti lienee tuomittu keskinkertaisuuteen, mikäli se edes ikinä valmistuu.

Omalla kohdallani lähestyin aiheeni valintaa viime syksyllä avoimin mielin, miettien tarkasti erilaisia vaihtoehtoja. Tämän tein siitä huolimatta, että minulla oli jo vahva aavistus siitä, mitä haluaisin tutkia. Lopulta parempia vaihtoehtoja ei löytynyt ja näin päädyin valitsemaan alun perin suunnittelemani aiheen, tiedustelun.

Ohimennen mainittakoon, että olin harkinnut tiedusteluteemaa jossain muodossa jo graduni aiheeksi, mutta silloin päädyin jatkamaan kandidaatintutkielmani teemasta. Jälkiviisaana on helppo sanoa, että ratkaisu oli tuolloin oikea, mutta nyt on siis vihdoin tiedustelun vuoro.

Tiedustelu oikeudellisen tutkimuksen aiheena kiehtoo minua monesta syystä. Ensinnäkin teemaan kytkeytyy itselleni aina yhtä mielenkiintoinen perus- ja ihmisoikeusnäkökulma. Tiedustelun kytkökset eivät kuitenkaan rajoitu perus- ja ihmisoikeuksiin. Toinen ns. suuri linja minun lähestymiskulmassani tiedusteluun on julkisen vallan suhde yksilöön, valtion rooli ja kansallinen turvallisuus. Tässäkin on havaittavissa, perusoikeuksien tavoin, selkeä valtiosääntöoikeudellinen vire, mutta myös teoreettisempia pohdintoja mahdollistava konteksti. Tiedustelu on konkreettinen väylä lähestyä minua kiinnostavaan syvempään kysymykseen, jonka voi tiivistää – Kaarlo Tuoria vapaasti lainaten – seuraavasti: onko oikeus vallan väline vai vallan pidäke?

Tiedustelulle väitöskirjan aiheena tuo tietenkin lisäarvoa myös sen ajankohtaisuus. Suomessa tiedustelulainsäädännön valmistelun loppuhuipennus ja lakien voimaantulo ajoittuivat täydellisesti yhteen väitöskirjaprojektini alkamisen kanssa. Vaikka se tarkoittaa myös, että kiivain yhteiskunnallinen keskustelu tiedustelun ympärillä on vaimentunut, oikeutta tutkivalle on aina mielekkäämpää tutkia voimassa olevaa lakia kuin mahdollisesti voimaan tulevia lakiehdotuksia.

Entä sitten tutkimukseni arvo muille kuin sen tekijälle? Kuten jo yllä mainitsin, tiedustelulainsäädännön tuoreus Suomessa on jo itsessään hyvä syy tarttua aiheeseen. Aihe on samoin esillä kansainvälisellä tasolla. Lisäksi en usko olevani väärässä todetessani, että oikeustieteiden ulkopuolellakin aiheeni voidaan kokea tärkeäksi.

Valtiollinen tiedustelu on omiaan herättämään kansalaisissa mielipiteitä, usein vieläpä keskenään ristiriitaisia sellaisia. Terrorismin, vakavan kansainvälisen rikollisuuden, hybridivaikuttamisen ja muiden vaikeasti hahmotettavien uhkien kyllästämässä maailmankuvassa kansalaiset ymmärrettävästi haluavat oman valtionsa turvallisuusviranomaisten säilyttävän kykynsä tehokkaasti torjua näitä uhkia. Toisaalta, varsinkin Edward Snowdenin NSA-paljastusten jälkeisessä maailmassa, kansalaiset kantavat huolta yksityisyydestään ja muista oikeuksistaan suhteessa tiedustelupalveluiden valtuuksiin. Oikeudellisen tutkimuksen kannalta tällaiset mielipiteet eivät tietenkään ole relevantteja sellaisinaan, mutta ne auttavat osoittamaan tutkimusaiheen kosketuspintaa ”tavallisten ihmisten” maailmaan akateemisten piirien ulkopuolella. Kytkös perus- ja ihmisoikeuksiin varmentanee havaintoni.

Toivottavasti tämä blogikirjoitus onnistui avaamaan hieman sitä prosessia, jonka seurauksena päädyin väitöskirjani aiheeseen ja miksi koen sen tutkimisen arvoiseksi. Väitöskirjaprojektin perusedellytykset, tärkeimpinä tutkimusaukko ja tutkimuksen relevanssi, ovat siis mielestäni täytettyjä ja kaiken lisäksi tutkija itse kokee ehtymätöntä mielenkiintoa tutkimusaihettaan kohtaan. Nyt jäljellä onkin enää projektin toteuttaminen. Lopputuloksesta ei voi vielä tietenkään sanoa mitään, mutta vaikeitakin hetkiä helpottaa luottamus oman projektin perusteisiin.

Joonas Widlund
HTM, tohtoriopiskelija
Julkisoikeus

Kuva: Pixabay.com