Muistan, kun väitöskirjaohjaajani aivan ensimmäisessä ohjauskeskustelussa sanoi, kuinka keskeisin asia koko tohtoriopinnoissa ja väitöskirjaprosessissa on jatkuvan epävarmuuden ja muutosten sietäminen. Hän onkin ollut asiassa hyvin oikeassa. Jo tämä reilun vuoden mittainen alkutaival on tuonut tullessaan useita muutoksia, suunnan vaihdoksia ja oman osaamisen pohtimista ja kyseenalaistamista, mutta myös mahdollisuuksia, oivalluksia ja rohkeutta uskoa omaan tekemiseen.

Onkin hauskaa, että olen päätynyt tutkimaan muun muassa epävarmuutta ja resilienssiä, jotka ovat keskeinen osa myös väitöskirjaprosessissa luovimista. Kyse on vain tarkastelutason eroavaisuudesta. Väitöskirjatyössä eteneminen onkin auttanut siirtämään ajattelua yksittäistasolta yleisempään tasoon. Oma tutkimuskohteeni on informaatioresilienssi, joka sekä käsitteenä että ilmiönä on tutkimustyön alkuvaiheilla ollut häilyvä ja epämääräinen. Tarkoituksenani onkin paitsi selventää tätä epämääräisyyttä, niin myös ymmärtää ilmiön itsensä merkityksellisyys kansallisen varautumisen ja yhteiskunnallisen selviytymisen kontekstissa.

Pitkälle ollaan menty alkuperäisestä ajatuksestani tutkia hoitotyön lähiesimiestyön keinoja alan pitovoimaisuuden kehittämiseksi. Myös alkuperäinen suunnitelmani monografiamuotoisesta väitöskirjasta on vaihtunut artikkelipohjaiseen kokoomaväitöskirjaan. Vaikka artikkelien kirjoittaminen ja vertaisarviointiprosessi ovat työläitä ja itsekritiikkiä herättäviä, on totta, että artikkelipohjaisuus pilkkoo valtavan kokonaisuuden helpommin työstettäviksi palasiksi. Kuten kompleksisuustutkimuksen piirissäkin sanotaan, on helpompi syödä elefantti pala kerrallaan.

Suurin tekijä alkuperäiseen suunnitelmaan tehtyjen muutosten taustalla on ollut pääsy mukaan hanketyöskentelyyn. Tohtorikoulutettavana työskentely hankkeessa mahdollistaa paitsi väitöskirjatyön ja opintojen täyspäiväisen tekemisen, niin myös mahdollisuuden verkostoitua ja oppia muilta eri vaiheissa olevilta tutkijoilta. On huikea mahdollisuus päästä osaksi monitieteellistä yhteisöä, jossa kaikki työskentelevät yhteisen päämäärän eteen. Tämä tuo myös mukanaan aivan erilaisia mahdollisuuksia esimerkiksi aineiston keräämiseen ja erilaisten artikkeleiden yhteiskirjoittamiseen, kuin mitä väitöskirjan parissa yksin puurtaminen mahdollistaisi. Tiivis hanketyö tuo myös yhteisöllisyyttä muuten kohtalaisen yksinäiseen tutkimustyöhön, varsinkin näin etätyöaikana.

Vaikka tohtoriopintoja aloittaessani olin vakituisessa työssä aivan eri sektorilla, ei hankemahdollisuuden tarjoutuessa harkinta-aikaa juuri tarvittu. Päivääkään en ole myöskään valintaani katunut, koska hanketyö on tuonut tullessaan lukemattomia mahdollisuuksia kehittyä, haastaa itseään ja oppia uutta. Ehkä tärkein neuvoni väitöskirjaa tekevälle tai suunnittelevalle on siis seuraava: Tartu kiinni tarjottuihin mahdollisuuksiin, niistä voi seurata upeita kasvun paikkoja!

Aino Rantamäki
Tohtorikoulutettava
Sosiaali- ja terveyshallintotiede