Yhä useammassa työpaikassa, organisaatiossa ja yhteisössä pohditaan parhaimmillaan sitä, tuleeko etätyöstä uusi normaali. Tätä keskustelua käydään myös korkeakouluissa, joissa keskusteluun osallistuvat opetus-, tuki- ja hallintopalveluhenkilöstön lisäksi myös opiskelijat. Olen aloittanut tohtorikoulutettavana syksyllä 2020 ja työskentelen lehtorina Lapin ammattikorkeakoulussa. Osallistun nyt tähän keskusteluun kahdessa eri roolissa.
Lähestyn etätyötä ja -opetusta löyhästi lukujärjestyksen rakenneosien kautta. Lukujärjestys on työkalu, jonka avulla koordinoidaan ihmisten, tilan ja ajan muodostamaa kokonaisuutta. Se kertoo, mihin tilaan opettajan ja opiskelijan on mentävä tiettyyn kellonaikaan ja kauanko tuossa tilassa ollaan. Sen keskeiset rakenneosat ovat siis opettaja, tila, aika ja lukujärjestyksestä tietoa saava opiskelija.
Opettajalle etätyö tarkoittaa sitä, että opiskelijoiden kohtaaminen tapahtuu virtuaalisesti verkon välityksellä. Tämä on merkittävä muutos, koska se rajaa opettajan näkökulmaa opiskelijoihin ja vaikeuttaa opetustilanteessa tapahtuvaa sanatonta viestintää. Pahimmassa tapauksessa opiskelijat ovat vain lista nimiä, ja omien kokemusteni perusteella voin todeta, että nimilistalle puhuminen on huomattavasti vaikeampaa kuin ihmisille puhuminen. Valokuvien lisääminen omaan käyttäjäprofiiliin ja web-kameroiden pitäminen auki lisää kohtaamisen mielekkyyttä huomattavasti. Web-kameran käyttö voi tuntua aluksi hivenen epämukavalta, mutta siihen tottuu ajan kanssa.
Kuvan lisäksi ongelma on usein ääni. Mikrofonien ja kuulokkeiden toimintaa on joskus hyvin vaikea ymmärtää. Varsinkin, jos päivän aikana pitää käyttää useaa erilaista tietojärjestelmää, kuten Adobe Connect, Zoom, Microsoft Teams ja Googlen Hangouts. Puuttuva, rätisevä, äärimmäisen kova tai hiljainen, kaikuva ja/tai kiertävä ääni tekee, jopa mielenkiintoisen elokuvan seuraamisesta lähes mahdotonta. Miten käy sitten opetustilanteessa? Hyvänä käytäntönä voidaan pitää tapaa testata laitteet nopeasti ennen mitä tahansa tapaamista. Se tehostaa yhteisen ajan käyttöä ja tekee yhteistyöstä mielekkäämpää.
Tilan suhteen etätyöhön siirtymisessä tulee kaksi keskeistä muutosta. Luokkahuone muuttuu virtuaaliseksi, joten sinne meneminen on hyvin nopeaa ja (usein) vaivatonta sekä opettajalta että opiskelijoilta. Nykyään on siis mahdollista käydä saman päivän aikana useissa luokkahuoneissa, jotka voivat sijaita eri kaupungeissa, maissa tai mantereilla. Tämä on mielestäni yksi hämmästyttävimmistä muutoksista, jota virtuaalisuus on tuonut mukanaan.
Virtualisoituneen luokkahuoneen lisäksi kuvaan astuu täysin uusi tekijä, eli se fyysinen tila, missä käytetään tietokonetta tai muuta laitetta, joka mahdollistaa virtuaaliseen tilaan pääsyn. Näitä tiloja ovat usein työhuoneet, olohuoneet, keittiöt, makuuhuoneet, hotellihuoneet, kahvilat, kirjastot ja erilaiset matkustusvälineet kuten juna, linja-auto tai henkilöauto. Entisen yhteisesti ylläpidetyn tilan sijaan, tässä yhtälössä voi siis olla kymmeniä erilaisia tiloja, joiden soveltuvuudesta tähän tarpeeseen vastaavat opettajat ja opiskelijat itse. Nämä ”omat” fyysiset tilat ovat näkemykseni mukaan yksi keskeinen web-kameran käyttöpäätöksiin liittyvistä tekijöistä. Viimeaikoina olen kuitenkin huomannut, että web-kamera on päällä yhä useammin ja, että näiden tilojen kirjo on käsittämättömän laaja.
Ajan osalta haluan nostaa esille syknronoidun ja asykronisen etätyön. Synkronoitu etätyö tarkoittaa tässä yhteydessä sitä, että opettajat ja opiskelijat ovat yhtä aikaa virtualisoidussa luokkahuoneessa ja heidän välillään on (tai ei ole) reaaliaikaista vuorovaikutusta. Tässä tapauksessa etätyöhön siirtymisen vaikutukset kohdistuvat yleisesti ottaen fyysisiin tiloihin siirtymisestä syntyvän kitkan poistamiseen ja vuorovaikutuksen kitkan lisäämisen käytettävään kuvaan ja ääneen puutteiden muodossa.
Asynkronoituun etätyöhön päästään esimerkiksi tekemällä luennosta tallenne ennakkoon tai tallentamalla se sen pitämisen yhteydessä. Tämä yksinkertainen painallus punaisesta rec napista muuttaa kaiken. Se vapauttaa opettajan ja opiskelijan ajan ja paikan kahleista. Tallennetta voidaan katsoa milloin tahansa ja missä tahansa. Se voidaan katsoa kerralla alusta loppuun tai sitä voi katsella osissa itselle parhaiten sopivina aikoina. Sitä voi hidastaa ja nopeuttaa. Epäselvien kohtien kertaaminen onnistuu myös helposti. Tämän lisäksi opettaja ei hermostu, kun pyydät toistamaan saman asian viidennen kerran. Halutessasi voit myös kuunnella tallennetta ilman sen katsomista, tämä lisää mahdollisuuksia saada haettua tietoa. Työn ohessa opiskelevalle nämä uudet mahdollisuudet ovat loistavia.
Tallenteen tekemisen yhteydessä on hyvä muistaa, että ihmisten keskittymiskyky on rajallinen ja se tuntuu heikkenevän meitä ympäröivän mediakohinan kasvaessa. Luennon jakaminen pienempiin erillisiin tallenteisiin (joko teemallisesti, tai kellollisesti) lisää koko tallenteen katsojien määrää. Omien opetustallenteiden statistiikka kertoo, että tallenteiden katselun lopettajien määrä alkaa kasvamaan noin viiden minuutin jälkeen. 20 minuutin jälkeen katsojat eivät yleensä enää lopeta katsomista kesken kaiken, mutta tuohon asti selviävät vain harvat.
Opiskelijan kohdalla virtuaalisten kohtaamisten ja asyknronisten sisältöjen kasvu voi johtaa sosiaalisen kanssakäymisen vähenemiseen. Tämä on suuri ongelma ja siihen tulisi kiinnittää paljon huomiota. Yhteisöllisyys, tiimiytyminen ja me-henki auttavat opintojen läpiviennissä ja selättämään ongelmia, joita näin pitkissä projekteissa väistämättä kohdataan.
Opiskelijajärjestöt ja muut toimijat ovat jo alkaneet järjestämään erilaisia vapaamuotoisia ja teemoitettuja verkkotapahtumia, joihin opiskelijat voivat osallistua. Mutta ehkä myös jokainen meistä voisi olla aktiivisempi tällaisten tapahtumien järjestämisen kanssa. Mikään (pl. jännitys, häpeä ja epäonnistumisen pelko) ei estä meitä pitämästä tapahtumia, joihin kutsuisimme kanssaopiskelijoitamme. Löytyisikö ryhmästämme joku, joka uskaltaisi olla se ensimmäinen ja kutsuisi meidät verkkoon tapaamaan toisiamme jonkin mielenkiintoisen aiheen ympärille?
Tuomo Lindholm
Tohtorikoulutettava, Johtaminen ja organisaatiot
Varsin ajankohtainen ja nykytilanteessa varmaan tunteitakin herättävä tutkimusaihe. Etätyö ja etäopiskelu ovat olleet monelle tänä vuonna ehkä ihan uusikin kokemus, tai ainakin lisääntyneet merkittävästi syrjäyttäen lähikontaktien määrää tasolle, jossa voi ahdistua ja kokea voimakastakin yksinäisyyttä. Moninaiset virtuaalikahvit, etäpikkujoulut ynnä muu vapaamuotoinen kanssakäyminen videoyhteyden välityksellä varmaan osaltaan lieventää yksinäisyyttä, ja toisaalta on kiinnostava ilmiö. Ei varmasti uusi itsessään, mutta tässä mittakaavassa kyllä.
Asenteet tuntuvat jakautuvan. Siinä, missä joillekin etätyö on ongelma, toisille se puolestaan sopii paremmin ja tehostaa toimintaa. Tämä ajanjakso varmasti tarjoaa paljon aineistoa tutkimustyöhön ja on tietysti mielenkiintoista seurata myös tilanteen etenemistä etätyöskentelyn suhteen siinä vaiheessa, kun se ei enää pandemiatilanteesta johtuen ole välttämätöntä. Toivottavasti tämä äkillinen tarve myös tuo uusia innovaatioita, joista on hyötyä myöhemminkin.
Mielenkiintoisia ajatuksia etätyöstä. Pohdin tätä nyt Vaasan yliopiston väitöskirjatutkijan näkökulmasta. Vaasan yliopistolla oli jo ennen vuoden 2020 pandemiaa käytännönkokemusta verkkokursseista. Näen, että siirtyminen etäopetukseen keväällä 2020 kävi varsin sujuvasti. Olen itse hyvin tyytyväinen yliopistomme etäopetuksen laatuun, olipa sitten kyseessä seminaarit, luennot tai lyhytkurssit.
Kuten kirjoitat, varjopuolena toisinaan on, että tekniikka ei aina toimi kuin ajatus. Toisaalta häiriöitä esiintyy myös lähiopetuksessa kun joku saapuu luennolle myöhässä tai lähtee ajoissa. Isoa eroa en siis näe tämänkään osalta.
Se tuleeko etätyöstä uusi normaali jää nähtäväksi. Hienoa on, että yliopistollamme vuoden 2020 tilanteessa etätyöhön pystyttiin siirtymään näin sujuvasti ja olemme kaikki saaneet jatkaa opintojamme.
Kirjoituksesi on erittäin ajankohtainen viime aikaisen tilanteen ja sen mukana tuoman kehitystarpeen myötä. Etätyö ja -opiskelu – sekä niiden haasteet ja mahdollisuudet – ovat rantautuneet myös organisaatioihin, joissa ennen on vannottu ns. perinteisten työskentelytapojen nimeen. On mielenkiintoista nähdä, kuinka tilanteen normalisoituessa lisääntyneiden etätyö ja -opiskelumahdollisuuksien käy.
Näkökulmasi etätyöskentelyyn ja -opetukseen ovat mielenkiintoisia ja avartavia. Vaikkei työni luonteen takia etätyöskentely ole ollut itselleni mahdollista, olen opinnoissa – kiitos Vaasan yliopiston – pystynyt hyödyntämään etäopiskelumahdollisuutta sitäkin paremmin. Se onkin mahdollistanut opintojen läpiviennin tehokkaasti ja oman aikatauluni puitteissa –jopa ulkomailla asuessani. Koenkin, että etäopiskelu on tarjonnut itselleni niin mahdollisuuksia, vapauksia kuin tehokkuutta; opinnot eivät ole enää paikka- ja aikasidonnaisia.
Toisaalta olen huomannut, että työskentelyn tehostuminen voi johtaa myös kuormittavuuden lisääntymiseen vapaa-ajan ja työskentelytuntien rajapinnan hämärtyessä. Lisäksi etäyhteyksillä on vaikea saavuttaa yhtä kokonaisvaltaista kommunikaatiota, jolloin pienempien asioiden, kuten äänenpainon ja sanavalintojen merkitys korostuu. On kuitenkin varmasti yksilöllistä, kenelle etätyöskentely sopii lähityöskentelyn sijaan ja kenelle ei; toiset kärsivät lähikontaktien puuttumisesta enemmän ja toisille taas virtuaaliset yhteydet riittävät vallan hyvin.
Tämä on erittäin ajankohtainen aihe ja varsinkin nyt kun sekä me vanhemmat, että lapset ovat etätöissä ja etäkoulussa. Parhaimmillaan meilläkin on ollut kotona neljä ihmistä kaikki omissa huoneissaan ja omissa erillisissä palavereissaan samaan aikaan… Mielenkiintoista on myös asykronisten ja synkronisten tapahtumien vertailu: onko työskentelyn tai oppimisen kannalta merkitystä sen osalta ovatko kaikki oppijat läsnä samaan aikaan vai eriaikaan. Etä työskentely ei sovi varmaankaan kaikille, eikä erityisen hyvin kaikkiin tehtäviin. Mielenkiintoista seurata mitä tuloksia tutkimuksesi kautta löydetään näiden erojen selvittämiseksi!
Etätyö ja etäopiskelu ovat aiheina hyvin ajankohtaisia. Verkko tarjoaa monia mahdollisuuksia opiskelusisältöjen rakentamiseen ja erilaisten oppijoiden ja heidän oppimistyylien tukemiseen. Onkin kiinnostavaa nähdä, minkä verran suhtautumisemme ajasta ja paikasta riippumattomaan opiskeluun tulee käytännön tasolla muuttumaan.
Mielenkiintoinen ja erittäin ajankohtainen aihe niinkuin tuossa olikin jo kommentoitu. Itseäni on hieman ihmetyttänyt, miten verkkaista yliopistoissa on ollut tämä etäopetukseen siirtyminen vuosien varrella. Välillä tuntuu, että monia kursseja pidetään edelleen ihan perinteiseen tapaan, vaikka sisältö olisi täysin sellaista minkä voisi järjestää jopa tehokkaammin etänä. Erityisesti maakuntien yliopistot voisivat tästä tehdä myös mielestäni tietynlaisen kilpailuedun panostamalla vahvasti etäopetukseen.
Erittäin ajankohtainen ja mielenkiintoinen tutkimusaihe! Pohdin tätä nyt omien kokemuksieni kautta; olen jo pidemmän aikaa ollut turhautunut siihen ettei yliopistoilla ole ollut joustavuutta etä-opiskelun suhteen sekä verkko- ja etä-kurssien tarjonta on ollut hyvinkin rajallista, mikä on vaikeuttanut opintojen ja työkuvioiden yhdistelemistä. Poikkeusaika on taas luonut uusia vapauksia ja mahdollisuuksia osallistua tehokkaasti moneen mielenkiintoiseen kurssiin oman aikataulun mukaan juuri sen takia etteivät kurssit ole olleet paikka- ja aikasidonnaisia. Etäopiskelu luo omat haasteensa, eikä varmaan sovi kaikille, mutta toivon, että jatkossakin yliopistot mahdollistavat etä-opiskelua jossain määrin.