Kerron nyt jotain hyvin henkilökohtaista. Minulla oli aikanaan hyvin rakas ja läheinen pappa, joka tunsi minut hyvin. Hän sanoi minulle jo aivan pienenä lapsena, että minä olen niin tomera, että minun pitäisi opettaa. Ja kasvaessani hän sanoi: olet hyvä opiskelemaan, niin mene lukioon, että pääset yliopistoon. Kun aloitin ammattikorkeakouluopinnot, hän sanoi: se on hieno ammatti, ja sinä voit sitä opiskella, mutta minä tiedän, että kyllä sinä vielä menet yliopistoon. Hän sanoi nämä asiat insinöörimäisen suorasukaisella tavallaan, rakkaudella ja ominaisuuksiani tulkiten mutta tuli samalla muotoilleeksi omaa ajatteluani perustavanlaatuisesti.

Minä en ole ”oikea maisteri”. Minä olen sairaanhoitaja (YAMK). Tämä on leima, jota olen kantanut kuin haavaa, joka ei parane. Se on erikoinen asia se haava, sillä se on vain minun korvieni välissä, ja tiedän sen kyllä. Kukaan ei ole koskaan suoraan vähätellyt tutkintoani tai taustaani, ja haluan tässä kohtaa korostaa, että en ole havainnut mitään sellaista edes epäsuoraan nykyisessä koulussani. Mutta tuolla ”oikeassa maailmassa” sen eron on voinut tulkita pienistä asioista.

Ensimmäisiä kertoja muistan hävenneeni amk-taustaani silloin, kun en päässyt yliopistoon samassa yhteishaussa. Jäin lääketieteellisestä monta pistettä ja aloitin sairaanhoitajaopinnot. Myöhemmin pääsin puolen pisteen päähän ja toiseen maahan jopa sisälle lääketieteelliseen, mutta silloinkin elämäntilanne pakotti lopulta jatkamaan ammattikorkeakouluopintoja turvallisessa kotimaassa. Hävetti.

Valmistumisen jälkeen töissä meni joitakin vuosia, mutta nälkä opiskeluun säilyi. Yliopistoon olisi pitänyt päästä, ja taas se jäi tavoittamattomiin, taisi jäädä kaksikin kertaa. Joku lauloi radiossa: ”Exille soitan, huudan traumani ääneen, poltan kadulle graduni kesken jääneen…”, ja minä sain tästä ahdistuneen naisen vuodatuksesta irti vain ajatuksen siitä, että jollakulla onnekkaalla on opiskelupaikka yliopistossa ja gradu kesken. En halunnut luovuttaa, joten kehitin uuden suunnitelman: suoritan oman alani ylemmän korkeakoulututkinnon. Ajattelin, että parhaimmillaan se voi edistää uraa ja opiskelutavoitteita ja pahimmillaankin jatkan samassa työssä mutta saan opiskella ja osaan jotain paremmin kuin ennen. Joten seuraavassa yhteishaussa laitoinkin ammattikorkeakoulupaikkoja hakutoiveisiin, johtamista listan kärkeen.

Sitten tapahtui kolme asiaa, jotka muuttivat kaiken:

1. Sain opiskelupaikan ammattikorkeasta
2. Korona sulki lähiopetuksen ja oli pakko opetella itsenäistä etäopiskelua
3. YAMK-taustainen hoitajaystäväni pääsi tohtoriopintoihin

Maailma olikin auki, ja ovi yliopistoon raollaan. Opiskelu ammattikorkeassa oli mahtavaa, ja arvosanat heijastivat innostuneisuuttani. Lisäksi tohtoritutkinnon suorittaneet yliopettajat kehuivat minulle juuri samaa yliopistoa, josta ystäväni oli saanut jatko-opiskelupaikan. Valmistuttuani minua kannustettiin hakemaan tohtoriopintoihin joko Suomessa tai ammattikorkean ystävyyskouluihin ulkomailla.

Tutkintotaustani herättää sote-alalla paljon mielenkiintoa. Jos kerron, että teen väitöskirjaa, minulle saatetaan vastata: minäkin olen maisteri! Joskus korjaan ja joskus en. Jos kuitenkin joku kysyy opinnoistani, hän yleensä yllättyy ja varmistaa, että millä taustalla. ”Ihan sote-johtamisen ja kehittämisen YAMK-taustalla.”  Sitten sitä ihmetellään hetki. Ja sitten tiedustellaan, mikä minusta tulee ”isona”, mihin vastausta en tiedä. Sanon toki että sosiaali- ja terveyshallintotieteiden tohtori, mutta en kyllä vielä tiedä, että mitä siitä sitten seuraa. Tutkiminen kiinnostaa, tykkään opiskella. Joskus joku kysyy, että mitä minä sitten aion väitöskirjassani väittää. Siihenkään en osaa vastata, kun ensimmäisten artikkeleiden sisällönanalyysi on alkutekijöissään, joten saatamme jutella teemasta hetken.

Tässäpä on vastaukseni heille, joita kiinnostaa, miten ammattikorkeakoulusta pääsee tohtoriopintoihin: puolet on intoa tutkia jotain aihetta, puolet työtä. Luulen, että tämä kaava on melko lailla sama myös niille oikeille maistereille. On toki yliopistoja, jotka ottavat avoimemmin vastaan YAMK-taustaisia kuin toiset. Asiaa kannattaa tiedustella jo ennen hakemista siitä itseä kiinnostavasta koulusta. Oman kokemukseni mukaan suomalaista YAMK (master)-tutkintoa arvostetaan maan rajojen ulkopuolella aivan yhtälailla kuin yliopistossa hankittua. Tutkinto avaa ovia siis yliopistoihin myös ulkomailla ja joissakin ammattikorkeakouluissa (University of Applied Sciences) voi käsittääkseni myös väitellä. Vaihtoehtoja on, mutta intoa pitää löytyä.

Tutkimusaiheen voi löytää tarkastelemalla yliopistojen projekteja ja ottamalla yhteyttä niiden vetäjiin. Tai sitten oma aihe voi löytyä vaikka käytännön työn tai hyvin tehdyn YAMK-tutkinnon opinnäytetyön jatkumona. Tärkeää on katsoa, mitä itseä kiinnostavat yliopistot antavat hakuohjeiksi. Minulla oli YAMK-opintojen alussa jo tieto, että aion kyseisellä tutkinnolla hakea jatko-opintoihin, ja voin tässä kohtaa tunnustaa, että se lisäsi motivaatiota suorittaa opinnot sellaisella huolella ja syvyydellä, että se näkyi arvosanoissa. Joku stipendikin tarttui matkalla mukaan. Opintomenestyksestä oli varmasti hyötyä sekä valintaprosessissa jatko-opintoihin että myös sen kirkastamisessa, että tätä minä haluan tehdä. Minäkin pystyn tähän. Olisipa pappa näkemässä.

Salla Maijala
väitöskirjatutkija
sosiaali- ja terveyshallintotiede