Ajallemme ominaiset riskit ovat systeemisiä ja siten globaaleja. Kuvaan ovat astuneet ilmastonmuutoksen mukanaan tuomat uhkakuvat lukuisine seurauksineen sekä nopeasti eteenpäin harppovan teknologian aikaansaamat järisyttävät muutokset.
Älykkäät järjestelmät, itsetoimivat koneet ja kulkuneuvot sekä lukemattomiin toistoihin kykenevät robotit synnyttävät työttömyyttä. Luova tuho jyllää, totutut työtehtävät katoavat kuin pieru laajenevaan Saharaan. Entäpä kuka kantaa vastuun, kun mikroprosessorin vauhdittama algoritmi tekee katastrofaalisen virheen. Metron kiihdyttäessä kaarteesta ulos, tekoälystä tulee tekosyy.
Niinpä. Kun hännän päälle astuu, kohta näkyvät jo kulmahampaat.
Tehomaataloudessa tuotantoalueiden maaperä köyhtyy ja muuttuu hedelmättömäksi. Puhtaasta vedestä on pulaa. Ilmastonmuutos aiheuttaa vedenpinnan nousun ja samalla säätilan ääri-ilmiöt yleistyvät. Laajojen alueiden muuttuessa asuinkelvottomiksi kokonaiset kansakunnat joutuvat pakenemaan kotiseuduiltaan.
Schopenhauer ja pessimistin elämänviisaus: elämä on julmaa ja tarkoituksetonta. Viimeinenkin toivonkipinä hiipuu, kun markkinatalous sakkaa.
Luottamus globaalin talousjärjestelmään murenee eliitin painaessa uutta rahaa samalla, kun toiset elävät äärimmäisessä niukkuudessa. Kannattamattomien pankkien tukipaketit ovat enemmän sääntö kuin poikkeus. Tavallinen kansalainen ei ymmärrä talouden fundamentteja. Digitaalinen raha muutetaan jalometalleiksi, säästöt raahataan kuistin alle.
Apokalypsiin perustuvat uutiset kiinnostavat, mutta ne saattavat vaikuttaa piilevästi meihin.
Uhkien ja salaliittojen värittämässä maailmassa voi kuin huomaamattaan vaipua epätoivoon. Toivo on pitänyt meidät hengissä ja elinvoimaisena. Toivo voittaa aina, jos ei nyt 6-0 niin ainakin 6-1. Ihmiskunnan kiehtova matka universumin tyhjässä sylissä ja avaruuslaiva Maan pinnalla jatkuu yhä vain.
Y. N. Harari kirjoittaa, että politiikan ja riskien globalisoituminen tarkoittaa myös vastuun uudelleen määrittelyä. Olemme tottuneet olemaan lojaaleja perhettä ja lähiympäristöä kohtaan. Siksi meidän tulisi olla lojaaleja ihmiskuntaa ja kotiplaneettaamme kohtaan.
Uhkat ovat katalyyttejä, jotka yhdistävät ihmiskuntaa. Ne johtavat vääjäämättä teknologisiin ja sivistyksellisiin harppauksiin. Yliopistojen tutkimushankkeissa uhkat paketoidaan haasteiksi ja tutkimusongelmiksi, joiden kimppuun käydään akateemisella tarmolla. Tutkijat miettivät ankarasti, kuinka maailmasta tehdään oikeudenmukaisempi, turvallisempi ja onnellisempi paikka.
Ehkä tässä on onnistuttu, koska Suomi on jo toista vuotta peräkkäin rankattu maailman onnellisimmaksi maaksi – merkittävällä erolla muihin maihin.