Totuuden hallinta

Yleinen

Yhteiskuntatieteiden piirissä kirjoitettiin 1980-1990 luvuilla niin kutsutusta kulttuurisesta käänteestä. Sitä edelsi 1960-luvulla Richard Rortyn lanseeraama kielellinen käänne. Näihin käänteisiin liitetty ajatus kulttuureja yhdenmukaistavien suurten kertomusten kuolemasta oli voimaannuttava. Viimeinkin oli lupa ajatella avarasti, ilman ylhäältä käsin annettavaa sapluunaa.

Materian, rakenteiden ja talouden raskauttamat kahleet tuntuivat huomattavasti keveämmiltä, kun tiedemaailman ja sittemmin myös politiikan keskusteluissa siirryttiin eteerisempään kulttuurin viitoittamaan yhteiskuntakäsitykseen.

Saavuttaessa uudelle vuosituhannelle, alkoi salaliittoteorioiden kukoistuskausi. Samoihin aikoihin eri alojen asiantuntijoiden määrä mediassa lisääntyi hurjaa vauhtia, koska totuudesta oli tullut määrittelykysymys.

Donald Trumpin presidenttikauden pyörteissä hypättiin suoraan totuudenjälkeisestä ajasta vaihtoehtoisten totuuksien aikaan. Trumpin virkaanastujaisissa 2017 oli kaiketi väkeä, mutta kuinka paljon sitä olikaan? Presidentin neuvonantajan esittelemä ’vaihtoehtoinen totuus’ osui omalla varsin omituisella tavalla naulankantaan, sillä kysymys on kielellisen käänteen mukaan näkökulmasidonnaisuudesta.

Jälkistrukturalismissa oli jo aikaisemmin oivallettu, että kyky, tahto ja asema sanoa, suunnitella tai määritellä ovat keskeisiä vallankäytön tekijöitä. Tällaista kieleen kiinnittyvää hallintoa on pidetty tieteenteossakin yhtenä keskeisenä tutkimuksellisena lähtökohtana. Mutta onko nyt käynyt niin, että jälkistrukturalistisesta tieteenfilosofiasta tullut hieman yllättäen totuuden hallinnan reaalipoliittinen strateginen työkalu?

Demokratian samanaikainen heikkous ja vahvuus on sen hallitsematon moniäänisyys ja -arvoisuus. Jotta ihmisryhmiä yhdistäviä näkökulmia, ideoita tai aatteita syntyisi ylipäätänsä, tarvitaan tarinankertojia näiden näkökulmien tuottamiseksi. Jos niitä ei tuota valtio, joku muu tekee sen.

Venäjän johto on määritellyt Ukrainan sodan George Orwellin ’uuskielen’ mukaiseksi sotilaalliseksi erikoisoperaatioksi. Venäjällä totuuden hallinta on suoraviivaista ja järjestelmällistä valtiohallinnon tahdistamaa toimintaa. Vaikuttaa jopa siltä, että oppi on haettu suoraan Orwellin kirjasta Vuonna 1984, missä ajatuspoliisi valvoo sekä iskostaa asioiden oikeat tulkintatavat suuren kansanosan tajuntaan.

Myös länsimaissa totuuden hallinnan mekanismit kukoistavat, vaikkakaan ei yhtä ilmeisellä tavalla kuin ne rehottavat itänaapurissamme.

Organisaatiot, alueet, valtiot ja yritykset pyrkivät linnoittautumaan luomiensa totuuksien suojamuurien sisäpuolelle. Esimerkiksi lentoyhtiöt ja teleoperaattorit huolehtivat siitä, että asiakas ei pääse chatbottia tai puhelinjonoa pidemmälle, mikäli yrityksen tai organisaation sisäisesti määrittelemät totuudet haastetaan. Palvelua on luvassa vain tarkasti määritellyn agendan puitteissa.

Keskustelu totuudesta ei ole enää vain reunahuomio tai filosofinen anekdootti.

Totuuden hallinnasta on tullut tärkeä osa kaikkea yhteiskunnallista ja kansainvälistä toimintaa. Hybridivaikuttamisessa totuutta muotoillaan väkivaltaisesti. Totuus on kontekstuaalista, strategista ja sitä tuotetaan tiettyjä tarkoituksia varten. Tämä on johtanut nokittelevaan totuuskilpailuun, jolloin kaikki ovat tavallaan oikeassa. Kilpailevien totuuksien maailmassa monimutkaisuus ja -selitteisyys lisääntyy.

Yliopistot ovat instituutioita, jotka ovat erikoistuneet tutkittuun tietoon. Yliopistoilla on erityisen suuri rooli ja painava vastuu totuuden hallinnassa. Tämä näkyy tutkimuksen vapauden suojelemisessa ja erityisesti silloin, kun yliopistot määrittelevät tutkimuksellisia painopisteitään ja yhteistyösuhteitaan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Ilkka Luoto

Ilkka Luoto - Paikan henki

Olen aluetieteen yliopistonlehtori Ilkka Luoto ja naputtelen blogiini tekstejä kulloinkin sormenpäitäni polttelevista yhteiskunnallisista aiheista. Paikan henki on arvaamaton, eikä sen liikkeitä siksi tulisi tavoitella liian rationaalisin keinoin.