Maantieteessä ilmiöitä tarkastellaan ajan ja tilan tahdistamina ilmiökimppuina.
Joskus vaikeaselkoisia asioita yksinkertaistetaan, kun maata luetaan kirjaimellisesti. Maantiede ja maantieto ovat eri asioita, toinen on akateeminen tieteenala ja toisella tarkoitetaan peruskoulutasoista ensyklopedista tietoa esimerkiksi valtioiden pääkaupungeista. Samankaltaista ensyklopedista ajattelua edustaa niin kutsuttu aluemaantieteellinen kaava. Siinä tarkasteltavaksi valitaan jokin hallinnollinen alue, joka käsitellään järjestelmällisesti aina geologiasta ideologiaan saakka. Tämän tyyppinen tieteelliseen (naiiviin) realismiin pohjaava inventoiva ajattelu korostaa havainnon yksiselitteisen objektiivista luonnetta.
Yleissivistävälle aluemaantieteelliselle tiedolle on yhäkin tarvetta vaikkapa peruskoulun ja lukion opetuksessa, mutta ei yliopistojen oppiaineissa.
Akateemista maantiedettä määrittelee tieteenalan sisäisen dualismi: luonnonmaantieteilijät tutkivat ilmastoa, vesistöjä ja maanpinnan muotoja. Yhteiskuntamaantieteilijät puolestaan kohdistavat katseensa ihmistoimintoihin, kuten asumiseen, hallintoon, elinkeinoihin ja liikkumiseen. Kulttuurinen valveutuneisuus on myös tärkeä ihmismaantieteen teema.
Riippakivenäkin pidetystä kahtiajaosta on tieteenalalle hyötyä. Moniääninen yhteiskunta tuntuu kaipaavan holistisempia näkökulmia. Esimerkiksi ilmastonmuutoksen käsitteellistäminen edellyttää niin luonnontieteellistä kuin ihmistieteellistä tarkastelutapaa. Tämä on kytkettävissä myös maantieteenalan vanhempiin humanistisiin (jopa geosofisiin) keskusteluihin maapallosta ihmiskunnan kotipaikkana.
Ensisilmäyksellä pehmeältä vaikuttavat kotipaikka-teemat saattavat pian olla enemmän kuin ajankohtaisia. Parasta aikaa kehitellään kuumeisesti teknologioita, jotka mahdollistavat pidemmät avaruuslennot sekä ensimmäiset Maan ulkopuoliset siirtokunnat.
Seitsemän kappaleen mittaisen aasinsillan jälkeen saavutaan 1930-luvun Moskovasta 2010-luvun Vaasaan. Pysähdyn toteamaan, että aluetieteilijät ovat usein pohjakoulutukseltaan maantieteilijöitä tai hallintotieteilijöitä.
Aluetiede on maantiedettä, koska tarkasteltavat ilmiöt ovat tilavälitteisiä.
Sikisikin se on sitä, että vain hyvin harvoja teemoja voidaan tarkastella ympäristöstä, kulttuureista ja paikoista irrallisina asioina. Maanpinnalla sijaitsevien rakenteiden ja instituutioiden alueellinen vaihtelu tekevät aluetieteestä myös yhteiskuntatiedettä. Niin Vaasan yliopistossa kuin Tampereellakin aluetiede asettuu osaksi hallintotieteitä. Kaupungit, kunnat ja maakunnat ovat alueellisesti järjestäytyneitä organisaatioita, jotka ilmentävät taloudellisia ja poliittisia voimasuhteita. Ne ovat myös kansalaisille tärkeitä alueyhteisöjä ja identiteettien kiinnekohtia.
Meillä on suuri ilo ja kunnia järjestää 43. Maantieteen päivät täällä Vaasan yliopiston merellisellä kampuksella 24.-25.10. Järjestysvuoro kiertää vuosittain kuudessa eri maantieteen tutkimuksen ja opetuksen yksikössä. Edelliset järjestysvuorot lankesivat meille vuosina 2013, 2007 ja 2001. Viime vuonna järjestävä organisaatio oli geotieteiden ja maantieteen laitos Helsingissä. Ensi vuonna kapula siirtyy Ouluun totuttua kaavaa noudattaen.
Päivien teemaksi valittiin Paikan voima (The power of place). Paikat nostavat polttopisteeseen muutoin pimentoon jääviä ilmiöitä, kuten kulttuurisen identiteetin tai eriarvoisuuden. Euroopassa ihmetellään, millaiseen poliittisesti määrittyvään yhteiseen tulevaisuuteen kansallisvaltiot asettuvat. Samalla kun paikat erottavat, ne myös kiinnittävät saaden ihmiset toimimaan yhteisten päämäärien eteen.
Tervetuloa Tervahovi-rakennukseen kuuntelemaan mielenkiintoisia key note -puhujia: professori Ares Kalandides, Manchester Metropolitan University, apulaisprofessori Venla Bernelius Helsingin yliopisto ja professori Jukka Käyhkö Turun yliopisto. Tarjolla on kuultavaa ja puntaroitavaa 58 työryhmäesityksen muodossa 14 erillisessä teemaryhmässä. Maantieteen päivien sivuille pääset suoraan alla olevasta linkistä.
