Jokaisesta kulttuurista on löydettävissä paikkojen ulkopuolelle asettuvia paikkoja, jotka heijastelevat, lainaavat ja jopa vääristävät muita paikkoja. Tarkastelen tätä seikkaa soveltamalla Michel Foucaultin (1966-1967) eri yhteyksissä käyttämää heterotopian ideaa kesäisien esimerkkien valossa. Foucault kirjoitti heterotopian jokseenkin kryptisen käsitemäärittelyn vuonna 1986 ilmestyneessä artikkelissa Des espaces autres (Of Other Spaces).

Heterotopia on muita tilatodellisuuksia yhdistävä, niitä heijasteleva sekä tiettyjä merkitysyhteyksiä alleviivaava paikka. Esimerkiksi museo on todellinen tässä ajassa sijaitseva tila, mutta se viittaa samanaikaisesti näytteillepanoillaan eri aikakausien maailmallisuuksiin.

Heterotopiassa vallitsevasta ympäristöllisyydestä erottuva paikka muodostuu ristiriitaisiakin ideoita kokoavaksi alustaksi ollen samalla luonteeltaan verkostomainen suhteessa muihin paikkoihin.

Kesämökit ja loma-asunnot edustavat paikkoja, jotka sijaitsevat omalla aikavyöhykkeellä. Niissä on ainakin joitakin piirteitä, jotka luiskahtavat Foucaultin hahmottelemaan heterotopian ideaan. Kesämökit ovat vapauden saarekkeita – ehkä ne ovat taas sitä vieläkin selvemmin korona-ajan jälkeen – joiden suojaan vetäydytään rauhoittumaan ja puuhastelemaan. Ne ovat myös idealisoidun elämän, kuten omavaraistalouden symbolisia ilmentymiä.

Foucault luonnehtii heterotopiaa eletyksi tilaksi, missä myyttinen ja todellinen kiistetään yhtäaikaisesti. Sauna on monille lähes pyhä paikka: yhtä aikaa myyttisesti syvähenkinen ja iholla niin makoisasti todellistuva.

Suomalaiset ovat myös venekansaa. Minkä tahansa aluksen sijainti on periaatteessa mitattavissa karttapalloa kuvaavan projektion pinnalla tarkasti. Siitä huolimatta vene kelluu vapaana saapumaan jonnekin ja lähtemään jostakin. Kaukana ulkomerellä purjehtiva vene muodostaa oman maailmallisuutensa tarpeellisine esineistöineen, käsitteistöineen sekä henkilöstöineen. Valtamerellä etenevä alus on meriympäristön vanki, mutta samalla sen sisäistä elämää ylläpitävä saareke.

Vene on siis tavallaan paikka, mutta ei kuitenkaan perinteisessä mielessä. Sieltä ei esimerkiksi pääse pois aina niin halutessaan. Kaislikon reunalla souteleva hauenpyytäjä pohtii ehkä uistinta viskatessaan pohjan alaisia syvyyksiä. Tietämättömyys peilaavan järvenpinnan alaisesta maailmasta on jännittävää.

Asuntoautot ja -vaunut ovat erityislaatuisia paikkoja. Ne omaavat välitöntä potentiaalia kumipyörien kiihdyttämään liikkeeseen. Pysähtyminen johonkin avaa uuden sosiaalisen ja toiminnallisen maiseman. Matkailukulkuneuvot sisältävät ajatuksen hetkellisestä kodinomaisesta asettumisesta johonkin. Ne leikittelevät myös ikuisen kiertolaisuuden ajatuksella.

Kesä on niin ikään huvipuistojen, näyttelyiden, festivaalien, sirkuksien ja konserttien aikaa. Nekin muodostavat tietynlaisia tunnelmia kannattelevia tiloja. Ne asettuvat varsinaisten paikkojen päälle tai luikertelevat kuntien sisälle kaapaten niiden tarjoamat rakenteet omaan käyttöönsä.

Loma-aika avaa toimintamalleja, joihin liittyvää vapauden ja irrallisuuden tuntua heterotopiset paikat vahvistavat. Väliaikaiset paikat jopa vääristävät pysyvämpää ympäristöllisyyttä. Ne saattavat varastaa hetkellisesti kaiken huomion. Kuitenkin heterotopiaa edustaviin paikkoihin hakeudutaan tavoittelemaan ataraksiaa tai kohottavia elämyksiä. Irrallisuus voi tarkoittaa myös säännöistä vapautumista; omalakisuutta, joka on yhä harvemmin ja yhä harvemmille mahdollista.