Ihmiskunnan alkuhämärässä esialueellinen ymmärrys on todennäköisesti liittynyt keräilyyn ja metsästykseen, esineiden ja asioiden paikantamiseen sekä rajankäyntiin. Alue on vastannut tarpeeseen määritellä selviytymisen kannalta olennaisia asioita ympäristöä käsitteellistäen. On saatettu vaikkapa kysyä, ketkä saavat metsästää suon takaisilla niityillä.

Alueet ovat tietoisten valintojen kokoelmia, sillä rajaaminen, luokittelu ja lokerointi ihmisten maailmallisuudessa edellyttää, että se tehdään alueiden puolesta. Alueiden oliollisuutta rajataan perustuen esimerkiksi geomorfologiaan, hallintoon, väestöön, yhdyskuntarakenteeseen tai kulttuuriin.

Olio-ohjelmoinnissa puhutaan määrättyjen toimintojen tietorakenteista. Ohjelmoinnin maailmasta lainattu määritelmä on kiinnostava, koska se korostaa tietoa sekä rajapintoja olioiden ominaisuutena. Analogiaa hieman laventamalla alueet ovat tietynlaisia historiallisia, teollisia ja institutionaalisia tietorakenteita ylläpitäviä olioita, joiden rajapinnat muihin alueisiin ovat elintärkeitä.

Jos alueet ovat tietorakenteita ylläpitäviä olioita, miten se sitten näkyy käytännössä?

Tienviitat, rakennukset, kuten vaikkapa kaupungin- ja kunnantalot, hallinnolliset dokumentit, oppilaitokset ja alueellinen media tuottavat symbolisesti sekä diskursiivisesti alueoliollisuutta. Toki alueita määrittelevää tekstiä, puhetta ja kuvastoja tuottavat myös yritykset ja yksittäiset kansalaisetkin.

Lähes maagista alueellistumisessa on sekin, kuinka henki ja aine keskustelevat.

Tekstit ja puheet materialisoituvat maan pinnalle kerrostuvana käyttöympäristönä, jolloin suunnitelmista ja päätöksistä tulee suojateitä, terveyskeskuksia, kaavoja ja frisbeegolfratoja.

Alueet ovat myös välineellisiä olioita, jotka ohjaavat resursseja ja määrittelevät siten kansalaisten hyvinvointia. Territoriaalisuus osoittaa erilaisten oikeustoimien rajoja valtioiden sisällä, välillä tai valtioliittojen sisällä. Kysymys on vallasta, omistajuudesta ja hallintosuhteista, jotka vaikuttavat alueiden toimintakykyyn keskeisellä tavalla.

Hallintopäätöksellä huokoisestakin alueesta voi silmänräpäyksessä tulla läpäisemätön.

Brexitin myötä Irlannin ja Pohjois-Irlannin välille on muodostumassa uusi EU:n ulkoraja. Nyt raja on näkymätön, vaan kuinka onkaan tulevaisuudessa. Vuoden 2015 pakolaiskriisin aikana Suomen ja Ruotsin välinen raja pystytettiin nopeasti seulomaan maahantulijoita.

Alueet ovat sangen omalakisia ja jopa itsepäisiä olioita. Ihmiset kiinnittyvät ja identifioituvat historiaan, kulttuuriin, kieleen ja sosiaalisiin verkostoihin. Espanja yrittää EU:n tuella kurittaa Kataloniaa, mutta tuskin saa itsenäisyyspyrkimyksiä tukahdutettua; aikaisemmat autonomia-ajat ja vahva alueellinen itsetunto velvoittavat niskuroimaan. Sama pätee hyvin pitkälti Skotlannin kanssa.

Alueet olioituvat rajojensa kautta. Raja erottaa ja yhdistää: huonoimmassa vaihtoehdossa se tekee sukulaisista vihollisia, kun taas rajan siirto oikeaan kohtaan saattaa lopettaa ikiaikaiset kiistat.

Pietarsaaren ja Kokkolan erottaa toisistaan vaivaiset 30 kilometriä; eväitä olisi jopa kaksoiskaupunkiin, mutta välissä kulkee maakuntaraja, vai onko kysymyksessä kuitenkin kieliraja? Kieli-identiteetin vaikutuksia pohditaan juuri nyt Vaasa-Mustasaari -kuntaliitoksen kohdalla.

Näillä muodoin on tullut todistettua, että alue on niin ideaalinen kuin reaalinenkin olio. Ihmiset yhteisöineen tekevät ja asuttavat alueita. Liian usein niitä käytetään valintojen yleispätevinä tai luonnollisina perusteluina, joiden taakse on helppo piiloutua.