Tienoo on viipyvä laajuus

Aloittelevat hallintotieteilijät kohtaavat syksyisin tukuittain uusia käsitteitä, joita määritellään professorien ja lehtorien tuttavallisella opastuksella. Oman alan terminologia on kuin työkalupakki. Työkalujen sujuva käyttö mahdollistaa kommunikaation sekä tieteenalan kehittymisen. Monet itsestään selvinä näyttäytyvät sanat käyttäytyvät kummallisesti, kun niitä maistelee tarkemmin. Aluetieteessä tieteenalan ytimen ulkokehällä olevia sanoja ovat esimerkiksi ’seutu’ ja ’tienoo’.

Aikanaan niin kutsutut seutukaavaliitot olivat lakisääteisiä kuntayhtymiä, joiden toimenkuvaan kuului aluesuunnittelu. Sittemmin seutukaavaliittojen tehtävät siirtyivät maakunnille (1993) ja seutukaavoista tuli maakuntakaavoja. Yhäkin ’seutu’ esiintyy osana seutukunnan käsitettä. Seutukunnat ovat muutaman kunnan muodostamia kokonaisuuksia saman maakunnan sisällä. Niillä on siten virallinen status aluepoliittisten tukialueiden perusyksikkönä sekä osana Euroopan unionin aluejakotasoa LAU 1.

Parhaiten tunnettu seutujohdannainen on tietenkin Vantaan Seutula (Sjöskog). Irwin Goodman (1966) nosti sen osaksi kansallisesti merkittävää paikannimistöä laulaessaan, well, autolla Kanarian saarille eli Seutulan lentokenttätyömaalle.

Mutta mitä ihminen tarkoittaa, kun hän kertoo olevansa kotoisin Rauman seudulta tai pääkaupunkiseudulta? Onko hän silloin enemmän kuin raumalainen? Tai häpeääkö joku mahdollisesti espoolaisuuttaan?

Harva ilmoittaa olevansa kotoisin Vaasan tienoolta.

Niin seutu kuin tienookin ovat aluetta huomattavasti huokoisempia käsitteitä. Ne ovat sympaattisesti rustiikkisen utuisia. Joukkoliikenne seutuliikenteenä viittaa siihen, että matka vie kaupungin rajoille ja vielä pidemmällekin.

Nykysuomen sanakirjan mukaan ’tienoo’ on seutu, seutukunta, lähistö tai jokin paikka lähiympäristöineen. Etymologisessa sanakirjassa puolestaan arvellaan, että tienoolla viitataan tien oheiseen maisemallisuuteen.

Tienoo on siis maantieteellisesti epätäsmällinen, vailla tarkkaa sijaintia tai nimistöllisiä kiinnikkeitä. Tienoo avartaa, antaa vapauksia ja tuoksuu pientareiden maitohorsmalle. Siinä on myös hyvänlaisesti filosofista klangia.

Martin Heidegger rakentaa opettajan, tutkijan ja oppineen välisen dialogin. Edellä mainitut kävelevät pimenevässä maisemassa ja keskustelevat, kuinka tienoo (saks. Gegnet, eng. that-which-regions) on mietiskelevän ajattelun tapahtumahorisontti, joka asettuu tienoota tarkastelevan olemukseen.

Tie ei tässä yhteydessä ole suora reitti päämäärään, vaan edustaa ajattelun kehystä, jonka peltotietä reunustama avaruus kulkijalle tarjoaa. Oleminen on pakotonta ja maaseudun kohtaavaa seesteistä avoimuutta. Pian opettaja sanookin, että ”tienoo on viipyvä laajuus, joka avautuu kooten kaiken yhteen niin, että avoimuus on siinä pitänyt ja kestänyt antaen kaiken tulla näkyviin tyyneydessään”.