Toisaalta perusasiat ovat monin paikoin kunnossa: luottamus työntekijöiden välillä on monilla – ei kaikilla – työpaikoilla vahvaa, ja työtä tehdään yleensä vastuuntuntoisesti. Toisaalta elämme aikaa, jolloin avoimia työpaikkoja on vähemmän kuin toivottaisiin, yritysten investointihalukkuuden eteen piirtyy kysymysmerkkejä ja työyksinäisyys on lisääntynyt. Missä yhteispeli toimii, ja missä olemme hukanneet suunnan?

Vahvuudet ja haasteet suomalaisessa työelämässä

Suomalaisen työelämän vahvuus piilee edelleen arjen toimivuudessa. Monissa työyhteisöissä työnantajan suhtautuminen työntekijöihin on asiallista ja myönteistä. Ihmiset kantavat vastuuta sekä omasta tehtävästään että yhteisestä kokonaisuudesta. Tämä luottamuksen kulttuuri on suomalaisen työelämän selkäranka.

Emme kuitenkaan elä parhaassa mahdollisessa maailmassa. Työmarkkinoiden kiristyminen ja yritysten varovaisuus luovat epävarmuutta. Pahimmillaan yhteinen suunta hukataan silloin, kun työntekijöitä ei nähdä vastuullisina toimijoina vaan valvonnan kohteina. Mikrojohtaminen ja silmänpalvonta syövät luottamusta ja vievät pohjan aidolta yhteistyöltä.

Työyksinäisyyden kasvu on yksi aikamme huolestuttavimmista ilmiöistä. Erityisesti nuoret työntekijät ja etätyötä tekevät ovat vaarassa kokea yksinäisyyttä. Vaikka etätyö on tuonut joustavuutta, se on myös vähentänyt niitä spontaaneja kohtaamisia, jotka rakentavat yhteisöllisyyttä.

Yhteisöllisyyden todellinen tila

Onko yhteisöllisyys todella heikentynyt, vai katsommeko menneisyyttä liian nostalgisesti? Usein ajatellaan, että kriisit vahvistavat yhteenkuuluvuutta – kuten sodan aikana väitetään käyneen. Ilmastokriisissä näin ei kuitenkaan ole vielä tapahtunut siinä määrin kuin voisi odottaa. Yksi syy saattaa olla, että kriisi ei näyttäydy kaikille vielä riittävän akuuttina.

Talouskriisit puolestaan ohjaavat huomion omaan selviytymiseen. Kun julkisuudessa puhutaan jatkuvasti irtisanomisista ja työttömyydestä, on luonnollista, että moni pohtii omaa tulevaisuuttaan ennen kuin yhteisiä haasteita. Koronapandemian jälkeinen etätyön yleistyminen on myös muuttanut työyhteisöjen dynamiikkaa. Vaikutusta yhteisöllisyyteen saatetaan liioitella – monet työpaikat ovat löytäneet uusia tapoja pitää yhteyttä sekä etänä että kasvokkain.

Ihminen tarvitsee kuitenkin aina yhteisöä. Olemme niin perintötekijöidemme, ympäristömme kuin omien valintojemme ”tuotteita” – ja ympäristöön kuuluvat perhe, ystävät, työkaverit ja monet muut ihmiset. Yhteisöjen muovaava vaikutus on läsnä koko ajan, vaikka kuvittelisimme olevamme ensisijaisesti itsenäisiä yksilöitä.

Yksilöllisyyden korostuksen taustat

Yksilöllisyyttä ja henkilökohtaista pärjäämistä korostetaan yhteiskunnassamme voimakkaasti. Taustalla on monia muitakin tekijöitä kuin julkisen sektorin rahapula ja velkaantuminen. Kun yhteisiä resursseja on niukasti, vastuuta siirretään helposti yksilöille: jokaisen odotetaan selviytyvän, kouluttautuvan ja työllistyvän yhä itsenäisemmin.

Kulttuurissamme on myös pitkään arvostettu yksilön vapautta ja menestystä. Yksilön ajatellaan olevan sekä moraalisesti että juridisesti vastuussa itsestään. Kollektiivista vastuuta on vaikeampi hahmottaa, koska se jakautuu monien ihmisten ja instituutioiden kesken. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että vastuu olisi yksin yksilöllistä: ihmisten mahdollisuudet toimia riippuvat olennaisesti siitä, millaisia yhteisöjä ja rakenteita ympärille on rakennettu.

Monet yksilöllisinä pitämämme taidot ja ominaisuudet ovat syntyneet suhteessa muihin ihmisiin. Pieni vauva oppii kielen, tavat ja käytännöt muilta – ensisijaisesti vanhemmiltaan, mutta vähitellen yhä laajemmalta ihmisjoukolta. Sama koskee myöhempiä taitoja: koulutus, harrastukset, työyhteisöt ja kulttuuri tarjoavat välineitä, joiden avulla opimme toimimaan maailmassa. Se, mikä näyttää yksilön omalta taidolta, on usein pitkän yhteisen kehityksen tulosta.

Aidon yhteisöllisyyden tuntomerkit

Yhteisöllisyys tarkoittaa pohjimmiltaan halua toimia yhteiseksi hyväksi, halua olla rakentava jäsen omassa yhteisössään sekä valmiutta ottaa vastaan apua muilta. Se ei ole vain yhdessä olemista tai hyvää ilmapiiriä, vaan vastavuoroista vastuuta ja käytännön yhteistyötä.

Aidosti yhteisöllisellä työpaikalla ihmiset voivat luottaa siihen, että heitä kuunnellaan ja että heidän panoksellaan on merkitystä. Tavoitteet ovat riittävän yhteisiä, tieto kulkee, apua pyydetään ja annetaan, ja ristiriitoja voidaan käsitellä avoimesti. Yhteisöllisyys näkyy ennen kaikkea arjen toimintatavoissa, ei juhlapuheissa.

Työporukasta tulee varsinainen työyhteisö silloin, kun sen jäsenillä on yhteisiä työhön liittyviä tavoitteita ja kokemus siitä, että näitä tavoitteita rakennetaan yhdessä. Pelkkä työskentely samassa organisaatiossa ei vielä riitä. Työyhteisö syntyy vuorovaikutuksesta: ihmiset tuntevat toisensa riittävästi, pystyvät jakamaan tietoa ja luottavat siihen, että muut kantavat oman vastuunsa.

Markkinointipuheesta arjen käytäntöihin

Miten erotetaan käytännössä toteutuva yhteisöllisyys siitä, että sanaa käytetään vain työnantajakuvan rakentamiseen? Ratkaisevaa on se, näkyykö yhteisöllisyys työpaikan arjessa. Ovatko työhön liittyvät tavoitteet oikeasti olemassa ja työyhteisön jakamia, vai rajoittuuko yhteisöllisyys markkinointipuheeseen ja yksittäisiin virkistystapahtumiin?

Aitoa yhteisöllisyyttä voi arvioida esimerkiksi sen perusteella, kuunnellaanko työntekijöitä, jaetaanko tietoa avoimesti, kohdellaanko ihmisiä oikeudenmukaisesti ja annetaanko heille todellisia mahdollisuuksia vaikuttaa työhönsä. Myös vaikeat tilanteet paljastavat paljon: yhteisöllisyys näkyy siinä, miten työpaikalla toimitaan ristiriitojen, epäonnistumisten ja muutosten keskellä.

Kuulluksi tulemisella on valtava merkitys työyhteisön luottamukselle ja joukkuehengelle. Kun ihminen kokee, että hänen näkemyksensä otetaan vakavasti, hän voi sitoutua yhteisiin tavoitteisiin ja uskaltaa osallistua keskusteluun myös silloin, kun on eri mieltä. Kuulluksi tuleminen ei tarkoita sitä, että jokainen ehdotus hyväksytään – olennaista on, että näkemykset käsitellään kunnioittavasti ja päätösten perustelut tehdään ymmärrettäviksi.

Yhteisöllisyyden varjopuolet ja mahdollisuudet

Yhteisöllisyydestä voi tulla myös vaatimus, joka kuormittaa ihmistä. Se muuttuu kuormittavaksi silloin, kun sen oletetaan toteutuvan juuri niillä tavoilla, joita johto tai muu ryhmä pitää oikeina. Jos osallistumisesta tehdään jatkuvasti näkyvää aktiivisuutta edellyttävä suoritus, kaikki eivät pysty tai halua osallistua samalla tavalla. Olennaista on, että jokaisella on mahdollisuus osallistua merkityksellisellä tavalla ja että erilaisia osallistumisen tapoja arvostetaan.

Hyvä yhteisö on sellainen, jossa erilaisuus ei johda leiriytymiseen mutta jossa yhteisöllisyys ei myöskään tarkoita samanmielisyyttä. Yhteisössä pitää olla tilaa ja todellisia mahdollisuuksia erilaisten äänten kuulumiselle. Erimielisyys ei ole yhteisön vastakohta, vaan se voi parhaimmillaan parantaa päätösten laatua ja auttaa tunnistamaan ongelmia. Tarvitaan inhimillistä lämpöä, joustavuutta ja kykyä antaa tilaa erilaisille ihmisille – samalla kun pidetään kiinni yhteisistä toimintaperiaatteista.

Vastuu yhteisöllisyyden rakentamisesta

Vastuu yhteisöllisyyden rakentamisesta on yhteinen, mutta eri toimijoilla on siinä erilaiset tehtävät. Johdolla on asemansa vuoksi erityisen suora vastuu: sen on luotava edellytykset luottamukselle, avoimelle keskustelulle, oikeudenmukaisuudelle ja työntekijöiden vaikutusmahdollisuuksille. Työntekijöiden vastuulla on osallistua rakentavasti, pitää kiinni yhteisistä pelisäännöistä ja auttaa muita silloin, kun siihen on mahdollisuus.

Työmarkkinajärjestöt ja poliittiset päättäjät vaikuttavat siihen, millaiset rakenteet ja resurssit työelämässä ovat mahdollisia. Yhteisöllisyyden edellytyksiä ei voida rakentaa pelkillä yksilöiden hyvillä aikomuksilla. Siksi vastuuta ei pidä sysätä yksittäiselle ihmiselle kehottamalla häntä vain olemaan aktiivisempi. Jos rakenteet, johtaminen tai resurssit estävät osallistumisen, yksilön moittiminen on sekä epäoikeudenmukaista että tehotonta.

Kolme periaatetta parempaan yhteispeliin

Jos pitäisi nimetä kolme tärkeintä taitoa tai periaatetta, joita parempi yhteispeli suomalaisessa yhteiskunnassa ja työelämässä nyt edellyttää, ne olisivat herkkyys, avoimuus ja luottamus.

Herkkyys tarkoittaa kykyä kuunnella toista ihmistä ja huomata myös se, mikä jää sanojen ulkopuolelle. Avoimuus on rohkeutta laittaa itsensä likoon, kertoa omasta näkemyksestään ja olla valmis tarkistamaan sitä uuden tiedon tai toisen ihmisen kokemuksen perusteella. Luottamus puolestaan merkitsee myönteistä perusasennetta muita ihmisiä kohtaan sekä uskoa siihen, että yhteisiä asioita voidaan edistää yhdessä.

Nämä kolme periaatetta vahvistavat toisiaan. Herkkyys auttaa kuulemaan, avoimuus mahdollistaa keskustelun ja luottamus tekee yhteistyöstä kestävää. Kun nämä elementit kohtaavat, syntyy pohja aidolle yhteisöllisyydelle – sellaiselle, joka kantaa myös vaikeina aikoina.