Rabindranath Tagore (1861–1941) oli intialainen kirjailija, runoilija ja lauluntekijä. Hän oli kotoisin maan itäosasta Kalkutasta, joka toimi Intian pääkaupunkina brittien siirtomaavallan aikana.

Tagorelle myönnettiin Nobelin kirjallisuuspalkinto vuonna 1913 runoteoksesta Uhrilauluja (Gitanjali). Teoksen suomensi Eino Leino vuonna 1917.

Tagore oli ensimmäinen aasialainen Nobel-palkinnon saaja ja vaikutti vahvasti bengalinkielisen kirjallisuuden kehittymiseen. Hän teki Intian kirjallisuutta tunnetuksi myös lännessä.

Tagore lyötiin ritariksi Englannissa vuonna 1915. Hän kuitenkin luopui ritarin arvosta pari vuotta myöhemmin protestiksi brittien siirtomaavaltaa vastaan.

Alla on Tagoren Pommi-runo vuodelta 1940. Se on kirjoitettu Kalimpongissa, joka on teestään kuuluisan Darjeelingin naapurikaupunki. Runossa mainittu Nadiya on piirikunta Länsi-Bengalissa, Kalkutasta reilut sata kilometriä pohjoiseen.

Runon keskuksena on luonnon kauneus ja harmonia, mihin yhdistyy kuvaus kahdesta ystävästä. Ystävysten kerrotaan keskustelevan iloisesti, onhan toinen heistä mennyt hiljattain naimisiin.

Iloisen ja seesteisen tunnelman rikkoo yllättäen sähke, joka tuo uutisia talvisodasta: Neuvostoliiton pommit moukaroivat Suomea.

Muutama asia kiinnittää huomiota runon lopussa. Viestit kulkivat matkojen takaa lennätinlinjaa pitkin jo toista sataa vuotta ennen internetiä ja langatonta verkkoa – maailmasta oli tullut pieni. Runossa teknologia asettuu harmonisen luontokuvauksen ja inhimillisen elämänrytmin kanssa vastakkain. Runon lukija voi tuntea huolen ja murheen leviävän sotauutisten myötä. Pienempi maa ja kansa, jota vastaan suurempi raukkamaisesti hyökkää, saa sympatiaa sieltäkin, missä pippuri kasvaa.

Kääntämäni runo on kokoelmasta Rabindranath Tagore (1995), Selected Poems, käänt. William Radice, New Delhi: Penguin Books India (s. 118–119). Sain kirjan läksiäislahjaksi yliopistokollegoiltani Kalkutasta, jossa toimin vierailevana tutkijana vuosina 2003–2004.