Jotkin kysymykset ovat sellaisia, että niistä on vaikea päästää irti. Itselleni tällainen kysymys on jo hyvän aikaa ollut ihmisen yksilöllisen ja yleisen puolen suhde toisiinsa.
Seuraavassa yritän hahmotella, millainen on oma käsitykseni ihmisen yksilöllisten ja yleisten ominaisuuksien suhteesta. Esitän, että ihmiset ovat ihmisyyden avatareja. Kuulostaa hämärältä, ja niinpä valaistukseksi kerron seuraavan tositarinan.
90-luvun alussa opiskelin Helsingin yliopistossa peruskurssin verran sanskritia, klassista intialaista kieltä. Professori Asko Parpolan vetämällä kurssilla opiskeli myös Seppo Heikinheimo, musiikkitieteestä väitellyt tohtori ja Helsingin Sanomien legendaarinen musiikkikriitikko. Hän osallistui samalle kurssille vuosi toisensa jälkeen. Kertoi syyksi kielen vaikeuden ja filologisen kiehtovuuden. Muutaman vuoden kuluttua Heikinheimo kirjoitti elämänkertansa ja vei hengen itseltään. Häntä muistellessani tuntuu kuin ajattelisin avataria: hahmoa, joka edustaa jotain pohjimmiltaan tuntemattomaksi jäänyttä.
Tunne selittyy pitkälti sillä, että tuttavuus Heikinheimon kanssa jäi lyhyeksi ja pinnalliseksi. Avataridealla on kuitenkin myös tästä riippumatonta voimaa.
Ihminen-sanalla viitataan sekä biologiseen lajiin että yhteisön ja kulttuurin aikaansaannokseen. Kysyttäessä mikä ihmisessä on korkeinta, joku saattaa vastata: sivistys. Niin ainakin vastasi Georg Henrik von Wright, 1900-luvun merkittävin suomalainen filosofi. Sivistys on kulttuurituote ja muutakin kuin vain ihmisten hankkimien tietojen ja taitojen ”valtameri”.
Luovuutta ja myötätuntoa taas moni pitää ihmisyyden kauneimpina piirteinä. Ne ovat yhdistelmä biologiaa ja kulttuuria.
Biologit puhuvat ihmisen geno- ja fenotyypistä – perimästä ja yksilön kaikkien ominaisuuksien yhdistelmästä. Ihmisyys on niiden kollektiivinen varanto.
Kun ajattelee ihmisyyttä, katse kääntyy myös omaan itseen. Kukin yksilö on tietoisuuspiste, ja suorin tie havaintoihin kulkee omien aistiemme kautta. Pidämme itseämme yksilöinä, sillä niin muutkin tekevät. Sitä paitsi tietoisuutemme ja näkökulmamme maailmaan on yksilöllinen. Oletettavasti kukaan muu ei havainnoi maailmaa sinun kauttasi.
Toisaalta nopeallakin ajattelulla käy ilmi, että olemme paljosta velkaa muille. Ilman vanhempia, opettajia ja valmentajia, ilman aiempia sukupolvia ja ihmiskuntaa ei meitäkään olisi.
Monet, elleivät useimmat, yksilöllisinä pitämämme piirteet ovat yhteisöllisesti jaettuja ja rakentuneita. Monilla muilla ihmisillä on samoja ominaisuuksia, tietoja ja taitoja kuin meillä. Juuri siihen perustuu, että niitä ominaisuuksia on meilläkin. Emme luo tai keksi mitään tyhjästä ja vain omin voimin, vaan seisomme jättiläisen – ihmiskunnan – hartioilla.
Yhteistä meille ja meissä ovat muun muassa nämä: tämä planeetta ja elokehä kotinamme, ihmiskunnan geenipooli, ihmisen lajityypilliset piirteet ja henkiset kyvyt, ihmiskunnan historia, ihmiskunnan henkinen perintö, yhteisölliset arvot ja eettiset normit, opitut hyveet ja luonteenvahvuudet, kauneusarvot, kulttuurit ja perinteet, ihmiskunnan saavutukset, kouluttautuminen ja osaaminen, ammatit, ihmiskunnan aineellinen perintö.
Toki näistäkin meillä on henkilökohtaisia kokemuksia ja mielipiteitä, joita muut eivät välttämättä jaa. Silti se, mikä on meille yhteistä, on subjektiivisissakin käsityksissämme kaiken pohja ja perusta. Olemme yksilöllisiä sekoituksia yhteisestä. Saamamme ja uusintamme perintö ei kuitenkaan ole vain hyvää ja kaunista, vaan sisältää myös monenlaista pahaa ja rumaa.
Yksilöt ovat ihmisyyden ilmenemismuotoja. Ne syntyvät geneettisen ja kulttuurisen perimän, opitun ja biologian pohjalta, ja muodostavat yksilöllisiä yhdistelmiä ajassa ja paikassa. Yksilöt välittävät ihmisyyttä toisilleen kuin soihdunkantajat tulta. Sen liekki palaa ja lepattaa jokaisella omalla tavallaan.
Tämän perusteella voidaan sanoa, että ihmiset ovat ihmisyyden avatareja eli ruumiillistumia. Ihmisyyttä ei kuitenkaan ole yksilöistä irrallaan. Ihmisyyttä on vain yksilöissä ja heidän kauttaan.
Sanskritin kurssin sisällöstä en enää paljoa muista. Seuraava sananparsi sentään jäi mieleen: Yathā vrksas, tathā phalam – millainen puu, sellainen hedelmä. Sananparsi sopii myös yksilöiden ja yleisen ihmisyyden suhteeseen.
