Ennen siihen tarttumista miettii, paljastaisiko maailman vanhin eepos ihmisestä jotain pysyvää ja ajatonta. Ehkä voisi oppia ikuisia viisauksiakin ja kuulla ratkaisun elämän ongelmaan.

Gilgamesh on nelisen tuhatta vuotta vanha. Se on runomuotoinen kertomus, viihdyttävä ja opettavainen.

Pääjuoni on melko yksinkertainen, mutta sisältää tärkeitä yksityiskohtia. Osa aiheista tuntuu ajattomilta, osa taas paljastaa ihmisen ja ajattelutapojen muuttuneen.

Gilgamesh-eepos ei maalaile suurta elämän tarkoitusta. Se puhuu kuitenkin isommista ja pienemmistä asioista, jotka tuovat elämään mielekkyyttä ja tekevät ihmisen hetkellisesti iloiseksi. Teoksen pinnan alla virtaa peri-inhimillisiä toiveita ja pelkoja, jotka ovat vahvoja edelleenkin.

Eepos kertoo nimihenkilön, soturikuningas Gilgameshin pätemisentarpeesta ja seikkailunhalusta, ystävyydestä, seksuaalisuudesta, patriarkaalisesta yhteiskunnasta, uhosta, manalan varjomaailmasta, surusta, ikuisen nuoruuden etsimisestä, elämän ilojen tärkeydestä sekä elämän perimmäisestä täyttymättömyydestä ja pettymyksestä. Lista antaa osviittaa siitä, mikä jo tuhansia vuosia sitten oli ihmisellä mielessä eikä ole pyyhkiytynyt pois vieläkään.

Gilgamesh on väkivahva soturi kuin Schwarzeneggerin esittämä Conan Barbaari: unelmien ja ihailun kohde, kaikin puolin fyysisesti ylivertainen. Kuninkaana hänellä on etuoikeuksia, kuten viedä neitsyys kenen tahansa vaimolta. Gilgamesh ei ole hintelä humanisti tai senioriosaston runonlaulaja, vaan toksinen uros.

Hän ystävystyy toisen samanlaisen, ellei jopa eläimellisemmän, Enkidun kanssa. Heistä tulee erottamaton voimakaksikko. Yhdessä he taistelevat jumalia, Humbabaa ja Taivaan Sonnia vastaan ja osoittavat yhteispelin voimaa.

Ystävyys on Gilgameshin teemoista kaunein. Toinen sen veroinen on ikuisen nuoruuden etsintä. Suomennoksen otsikossa tulkitaan, että ikuisen nuoruuden etsintä tarkoittaa ikuisen elämän etsintää. Ei voi olla ikuisesti nuori, jos ei elä ikuisesti.

Siinä missä Kalevalassa menee sampo säpäleiksi, käärme vie Gilgameshin käsistä meren pohjasta löytyneen kasvin, ikuisen nuoruuden lähteen. Tämä on vertauskuva haaveiden ja tavoitteiden valumisesta sormien välistä kuin hiekka.

Gilgameshin mukaan seksuaalisuus on piirre, joka erottaa ihmisen eläimistä. Eläimetkin parittelevat, mutta syvempi seksuaalinen side toiseen tekee ihmisestä ihmisen, heikon ja haavoittuvan.

Gilgamesh suree katkerasti ystäväänsä Enkidua, josta Humbaban kirouksen takia elämänvoima pakenee. Kuolleiden valtakunnassa kituutetaan varjoelämää kukin osansa mukaan. Paras osa on niillä, joilla on paljon lapsia. Tämä on viittaus siihen, että lapset toivat turvaa vanhemmilleen ennen Esperiä Carea ja muita hoivakoteja.

Jos oikein ymmärrän, Gilgameshin sanoma on tämä: elämässä riittää suruja ja murheita, mutta ei ikuista nuoruutta. Siksi on parasta nauttia elämän iloista silloin, kun niitä on: ystävästä, puolisosta, lapsista, viinistä, puhtaista vaatteista ja muusta, mikä kaikki kuitenkin häviää kuin ruoho. Gilgameshin elämänkatsomus on samoilla linjoilla kuin Vanhan testamentin Saarnaajalla ja Matti Jurvan ja Tatu Pekkarisen laulussa: väliaikaista kaikki on vaan.

Gilgamesh sisältää myös vedenpaisumuskertomuksen. Yksi versio kertomuksesta on päätynyt Vanhaan testamenttiin. Samat kertomusaihiot ovat kiertäneet Lähi-Idässä suusta suuhun.

Kun Gilgamesh menettää ystävänsä Enkidun, suru on käsin kosketeltava. Riipaiseva on myös Gilgameshin huoli omasta kohtalostaan.

Tuntematon kirjuri on liittänyt eepoksen loppuun kertomuksen Enkidun käynnistä manalassa. Tämä joutuu haamujen kiroamaksi, koska jättää noudattamatta Gilgameshilta saamiaan ohjeita. Eepos huipentuu moraliteetiksi, kun Gilgamesh itkee Enkidulta kuulemiaan manalan kauheuksia.