Britannian kesäkuinen Brexit-äänestys jakoi kansan kahtia. Hieman yli puolet kannatti Euroopan unionista eroamista, lähes puolet äänesti unionissa pysymisen puolesta. Miten tällaisen tuloksen jälkeen voidaan rakentaa yhteiskunnallista eheyttä ja yhteisymmärrystä?
Tärkeässä roolissa voi olla moniviehättyneisyydeksi nimittämäni asennetaipumus, jota olen tutkinut viime aikoina. Moniviehättyneillä on taipumus tulla vastakkaisten ja ristiriitaisten vaihtoehtojen puoleensa vetämäksi.
William Shakespeare, jonka kuolemasta tuli tänä vuonna 400 vuotta, laittoi prinssi Hamletin suuhun moniviehättyneiden ja monien Brexit-äänestäjien tunnuslauseeksi soveltuvan ”Ollako vai eikö, siinä pulma”. En silti väitä, että Hamlet olisi erityisen moniviehättynyt.
Moniviehättyneiden vahvuus on kyvyssä katsoa erilaisia käsityksiä ”sisältäpäin”. He ymmärtävät vastapuolia ja ovat kiinnostuneita näiden käsityksistä. Tämä mahdollistaa päätettävien asioiden maltillisen käsittelyn moniäänisyyttä hukkaamatta. Siitä on etua, kun astutaan neuvottelupöytien ääreen ja etsitään monimutkaisiin ongelmiin optimaalista ratkaisua.
Tämä näkemys, jolle on empiiristä näyttöä, problematisoi perinteisen käsityksen, jonka mukaan tehokas päätöksenteko vaatii pelkistämistä ja vaihtoehtojen karsimista. Vastakkaiset intressit ovat tärkeitä päätöksenteossa, koska ne ohjaavat tunnistamaan ja keksimään erilaisia ratkaisuvaihtoehtoja. Näin on sillä edellytyksellä, että ristiriitaisia intressejä kyetään käsittelemään avoimesti ja suopeasti, kun keskustellaan päätöksenteon perusteista. Erilaisten intressien huomioon ottaminen kuuluu myös demokratian ytimeen.
Normatiivisissa päätösteorioissa oletetaan, että järkiperäisen ja ihanteellisen päätöksentekijän kaikki tavoitteet sopivat yhteen. Todellisuudessa ihmiset eivät ole tällaisia. Sen sijaan on tavallista, että erilaiset ja jopa keskenään vastakohtaiset vaihtoehdot vaikuttavat ainakin aluksi yhtä hyviltä. Vaihtoehtojen yhtäläisestä vetovoimasta johtuva valinnanvaikeus saattaa aktuaalistua esimerkiksi valittaessa vapaa-ajan tekemistä, puntaroitaessa poliittisten ehdokkaiden välillä tai tehtäessä taloudellisia päätöksiä.
Moniviehättyneiden sympaattinen suhtautuminen erilaisia ratkaisuja ja vaihtoehtoja kohtaan monipuolistaa harkintaa ja helpottaa yhteisten päätösten hyväksymistä. Toisaalta yksioikoisiltakin ihmisiltä vaaditaan kykyä neuvotella ja tehdä kompromisseja. Se ei kuitenkaan ole heille luontaista, saati helppoa. Moniviehättyneet sen sijaan suuntautuvat luonnostaan eri vaihtoehtojen huolelliseen vertailuun, jotta ratkaisevat erot löytyisivät päätöksenteon perusteeksi.
Moniviehättyneisyys saattaa kuitenkin johtaa päättämättömyyteen, jonka vuoksi valinta vaihtoehtojen välillä jää tekemättä. Moniviehättyneisyys voi siten haitata ja hidastaa päätöksentekoa verrattuna yksioikoisempaan asenteeseen.
Tähän liittyy keskiaikainen tarina Buridanin aasista. Tarinaa on käytetty hyväksi kiistassa siitä, onko tahto vapaa vai edeltävien syiden ohjaama. Tarina pilailee Jean Buridanin (n. 1295-1363) käsityksellä, jonka mukaan tahto ei ole vapaa.
Tarinan mukaan aasi kuolee nälkään kahden heinäkasan välissä, koska puuttuu ratkaiseva syy, joka vetäisi sitä voimakkaammin jommankumman kasan puoleen. Molemmat kasat kun ovat yhtä hyviä ja puoleensavetäviä. Aasi parka on kykenemätön päättämään, koska tahto ei ole vapaa, vaan vaatii aina ratkaisevan perusteen.
Ongelman ratkaisuksi on esitetty, että paikalleen jääminenkin on vaihtoehto. Näin ymmärrettynä kyse on valinnasta paikalleen jäämisen ja kumman tahansa heinäkasan välillä. Koska paikalleen jäämisestä seuraa kuolema, valitsee aasikin mieluummin kumman tahansa kasan. Valinnan voi tehdä vaikkapa arpomalla. Lukija varmaan huomaa, että tämänkin ratkaisun mukaan tahto vaatii aina perusteen.
Moniviehättyneet eivät ole aaseja. Heillä on useita eri päätöksentekostrategioita käytettävissään, kuten seuraavasta näkyy:
- Synteesin etsintä: uusien ideoiden syntyminen vastakkaisten käsitysten yhdistämisen kautta (a) liittämällä eri vaihtoehtojen osia yhteen uuden kokonaisuuden muodostamiseksi tai (b) luomalla uusi vaihtoehto alkuperäisten vaihtoehtojen innoittamana, mutta ei suoraan niiden pohjalta.
- Vaihtoehtojen poissulkeminen valitsemalla ja keskittymällä yhteen vaihtoehtoon, mikä voi tapahtua uuden näytön perusteella tai sitä kautta, että päätöksentekijä tarkistaa eri vaihtoehtoja koskevien halujensa voimakkuutta tai uskomustensa vahvuutta.
- Vaihtoehtojen mukaan ottaminen pitäytymällä eri vaihtoehtoihin ja yrittämällä harjoittaa niitä kaikkia.
- Uusien itsenäisten vaihtoehtojen etsintä päättämällä valita alkuperäisistä vaihtoehdoista riippumatonta.
- Passiivisuus: valitsemasta pidättyminen.
Näistä erityisesti ensimmäinen ja kolmas strategia sopivat moniviehättyneille kuin nenä päähän. Ensimmäinen strategia on politiikassa suhteellisen tavallinen eikä kolmaskaan ole tavaton. Kun Brexitin toimeenpanoa on saatu odottaa, tilanne on alkanut näyttää viidennen strategian mukaiselta. Nyttemmin Brexitin käynnistämistä on lupailtu ensi keväälle. Ensimmäisen ja kolmannen strategian lisäksi neljäskin voisi auttaa avaamaan Britannian EU-lukkoja.
Britannian ja muun Euroopan moniviehättyneitä tarvitaan nyt luovan ratkaisun etsimiseen. Tämä työ ei välttämättä mene hukkaan, vaikka Britannia lopulta eroaisikin Euroopan unionista. Eri ratkaisuvaihtoehtojen etsiminen voi silti kehittää unionia ja sen identiteettiä. Ratkaisun suuntia voivat olla esimerkiksi
- jäsenyyden ”pakastaminen”
- jäsenyyden uudelleen määrittely
- jäsenyyden jakaminen eri osa-alueisiin niin, että mahdollisimman moni niistä voidaan säilyttää
- entistä houkuttelevamman Euroopan unionin rakentaminen
- uusi taloudellinen ja poliittinen liitto Britannian ja EU:n välille.
Jätän lukijan pohdittavaksi, mihin eri strategioihin nämä ratkaisut perustuvat.
