Saha ja raha

blog
Kustavilaiskalustoa on mahdotonta valmistaa tylsällä sahalla ja huonolla höylällä. Huonossa taloustilanteessa jää vuorostaan moni tärkeä yhteiskunnallinen tavoite saavuttamatta.

Esimerkiksi Vaasassa on toivottu muun muassa uutta jalkapallostadionia ja nuorison esiintymis- ja harjoitustilaa. Nykyisessä taloustilanteessa niiden rakentamista joudutaan kuitenkin lykkäämään.

Sekä saha että raha ovat välineitä ja edellytyksiä erilaisten tavoitteiden saavuttamiselle. Sen paremmin saha kuin raha ei kuitenkaan määrää, mitä sillä tehdään.

Vai määräkö raha sittenkin käyttökohteensa? Useimmat meistä ovat taipuvaisia vastaamaan kieltävästi. Raha ei määrää käyttöään, vaan yksilöt ja yhteisöt päättävät siitä. Arvopaperien robottikaupassakin laskentamenetelmät ja -säännöt ovat ihmisten ohjelmoimia.

Eräässä mielessä raha kuitenkin määrää käyttöään. Ensinnäkin rahan käyttö hallitsee monia ihmisiä. Peliriippuvuus ja shoppailuholismi ovat siitä esimerkkejä. Rahan ansainta puolestaan hallitsee Roope Ankan kaltaisia. Kulutuksen lisäämisen ja talouskasvun vaatimukset vahvistavat rahan lumoa ja valtaa.

Raha ”rajaa” käyttökohteensa myös toisessa mielessä. Vaikka raha kiertäisi kansan- ja maailmantaloudessa, yksilön näkökulmasta raha on kertakäyttöistä. Kun jokin summa on kerran käytetty, rehellinen henkilö ei enää voi käyttää samaa rahaa muuhun – paitsi jälleenmyymällä ostoksensa. Sellaisessa kaupassahan voi tehdä jopa voittoa ja esimerkiksi osakekaupassa voitot saattavat olla sievoisia. Toisaalta tappiotkin voivat olla suuria.

Raha määrää käyttökohteensa myös siinä mielessä, että uutta rahaa syntyy pankeissa lainaa otettaessa ja lainaa otetaan yleensä johonkin erityiseen tarkoitukseen kuten asunnon ostoon tai valtion menoihin. Lainaraha on siis enemmän tai vähemmän tarkasti korvamerkittyä. Sahaa sen sijaan voidaan helposti käyttää uudelleen eri kohteisiin.

Sahan ja rahan välillä on toki muitakin eroja. Ensinnäkin sahan voi vaihtaa toiseen välineeseen, taloutta ei. Toisekseen taloustilanteen korjaaminen saattaa viedä paljon aikaa, huomattavasti enemmän kuin sahan teroitus. Taloustilanne voi myös jäädä pysyvästi heikoksi. Sahan teroitus onnistuu varmemmin.

Alla on linkkejä valaiseviin selvityksiin siitä, mitä raha on:

  • Karlo Kauko, Lyhyt johdatus rahaan. BoF Online 5/2011.
  • Michael McLeay & Amar Radia & Ryland Thomas, Money in the modern economy: an introduction. Bank of England Quarterly Bulletin 2014 Q1.
  • Mikko Pelttari, 6 myyttiä rahasta. Yliopisto-lehti 5/2013.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Viimeisimmät postaukset

Tommi Lehtonen

Tommi Lehtonen - Ajatusyhteys