Ansioiden siirto

blog
Buddhalaisuudessa kunnioitetaan bodhisattvoja, valaistuneita henkilöitä. Heidän uskotaan voivan siirtää muille omia ansioitaan – eräänlaisia hyvistä teoista kertyneitä pluspisteitä.

Jonkinlaista ansioiden siirtoa tapahtuu myös yliopistomaailmassa. Esimerkkinä tästä on se, että ansioituneen professorin oppilaat voivat saada osansa tämän meriiteistä. Monet ihmiset olettavat, että professorin oppilaidenkin täytyy olla eteviä. ”Eiväthän he muuten olisi päässeet tämän oppilaiksi”, päätelmä kuuluu.

Ansioiden siirtoa tapahtuu myös persoonattomasti yliopistojen ja tutkimuslaitosten kautta. Amerikasta kerrotaan, että jo pelkkä opiskelupaikka Harvardin, Yalen tai Princetonin yliopistossa voi lisätä henkilön sosiaalista arvostusta.

Ansioiden siirto perustuu päättelytapaan, jota sanotaan abduktioksi. Siinä yritetään keksiä tehdyille tai teorian ennustamille havainnoille uskottava selitys.

Selitysten uskottavuuden testaamiseksi suositellaan yllätysperiaatteen huomioonottamista. Sen mukaan havainto tukee vahvasti jotain hypoteesia verrattuna toiseen hypoteesiin, jos molemmat seuraavista ehdoista täyttyvät: 1) Jos ensimmäinen hypoteesi olisi tosi, havainto olisi odotettu. 2) Jos toinen hypoteesi olisi tosi, havainto olisi yllättävä.

Ansioiden siirron taustalla voi olla esimerkiksi havainto, että Ville on huippututkija Liisan oppilas. Havaintoa selittävät kilpailevat hypoteesit voivat olla esimerkiksi: A) Ville on huippuhyvä opiskelija, B) Ville on keskitason opiskelija.

Ansioiden siirron ajattelutapa suosittaa hyväksymään ensin mainitun hypoteesin. Se voikin olla tosi. Toisaalta myös huippututkijoiden oppilaat voivat olla monentasoisia. Näin ollen ensimmäisen hypoteesin uskottavuus heikkenee, kun toinen ehto otetaan huomioon: ei ole yllättävää, että huippututkijalla on keskitason opiskelija.

Sosiaaliseen arvostukseen liittyvä ansioiden siirto perustuu siis arvauksille, jotka voivat osua myös harhaan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Viimeisimmät postaukset

Tommi Lehtonen

Tommi Lehtonen - Ajatusyhteys