Itse olen opettanut päätoimisesti Helsingin, Joensuun ja Vaasan yliopistoissa. Opiskelijat ovat olleet teologeja, filosofeja, kauppatieteilijöitä, hallintotieteilijöitä, kasvatustieteilijöitä, kielten ja viestinnän opiskelijoita sekä teekkareita. Eri alojen opiskelijoiden kollektiiviset luonnetyypit ovat kuitenkin jääneet minulta todeksi toteamatta.

Monet, kenties useimmat opiskelijat ovat kiinnostuneita pääaineensa lisäksi myös muista aineista ja opiskelualoista. Kauppatieteilijää voi kiinnostaa esimerkiksi filosofia, teekkaria historia ja kielten opiskelijaa vaikkapa maantiede.

En ole huomannut opiskelijoiden välillä myöskään merkittäviä maakuntakohtaisia eroja. Eri yliopistojen tapakulttuurit eroavat kuitenkin hieman toisistaan. Esimerkiksi Helsingistä on jäänyt mieleeni, että koko vuosikurssin kokoavat massaluennot päättyivät usein opiskelijoiden aplodeihin.

Pohjalaisen opiskelijamentaliteetin ero itäsuomalaiseen on olematon. Syytä voi olla tieteen eetosta luonnehtivassa universalisminormissa: Tieteellisten väitteiden arvioinnin tulee perustua yleispäteviin, tutkijoiden henkilökohtaisista ominaisuuksista riippumattomiin kriteereihin. Tällä normilla on akateemista kulttuuria yhdenmukaistava vaikutus, joka ulottuu myös opiskelijoihin.

Vaasalaiset opiskelijat eivät ole keskimäärin jäyhempiä tai suorapuheisempia kuin joensuulaiset tai pääkaupunkiseudun opiskelijat. Opiskelijat yleensä ovat toiveikkaita ja suunnittelevat tulevaa.

Tapasin äskettäin yhden entisistä opettajistani Helsingin yliopistosta. Kun kerroin olevani töissä Vaasan yliopistossa, hän kysyi, miten täkäläiset opiskelijat eroavat teologian opiskelijoista. Mielestäni erot ovat aika pieniä.

Opiskelijoiden oppimat tieteenalakohtaiset kysymyksenasettelut ja käsitteellistämistavat ovat tietysti erilaisia. Näiden erojen merkitys kuitenkin ennemmin suhteellistuu kuin kärjistyy fuksivuodesta. Opiskelijat ymmärtävät, että todellisuus on monimutkainen ja että erilaisia tarkastelunäkökulmia ja -välineitä on paljon.