Otsikossa ei ole kirjoitusvirhettä. Siinä ei pitänyt siis olla nostalgia, mutta jos ajattelit niin, olet tavallaan oikeilla jäljillä. Postalgia on Sierk Ybeman luoma käsite, joka kuvaa nostalgian vastakohtaa. Siinä kun nostalgia on kaipuuta vanhaan, postalgia on kaipuuta siitä pois, kohti jotain uutta ja hienoa. Kumpaakin käytetään organisaatioissa tiedostetusti ja tiedostamatta perustelemaan muutoksia tai vastustamaan niitä. Tässä mielessä nostalgia ja postalgia asettuvat johtamisessa toisiaan vastaan, luoden johtamiseen jännitteitä.
Jos joku jo odotti missä vaiheessa Esa pääsee taas yliopiston asioihin käsiksi, tässähän se sitten tulee. Uuden Vaasan yliopiston rakentaminen on kyllä aikamoista manageriaalista postalgiaa. Uutta yliopistoa idealisoidaan samalla hartaudella kun joku täällä muistelee sitä miten hienoa oli joskus ennen. Kumpikin osapuoli elää myös harhassa. Vanha ei ollut niin hienoa kuin muistit, mutta kun olit itse nuorempi, se ehkä nyt tuntuu siltä. Uudesta ei myöskään tule niin hyvää kun luulet, sillä jos meillä todella olisi paratiisin avaimet, meillä olisi jo paratiisi.
Nostalgia ja postalgia ovat pohjimmiltaan jotain subjektiivisesti koettua. Kummallakin on tilansa ja tilauksensa. Nostalgiaan taipuvaisen osalta on aina niin, että vaikka mitä uudistaisitte, siihen mitä kerran oli, ette voi enää koskea. Postalgiaan taipuvaisen osalta taas tilanne on se, että olipa mitä oli, voin luottaa siihen että luvassa jo jotain selvästi parempaa.
Nostalgia ja postalgia ovat osoituksia siitä kuinka erilaisia aikoja ja aikakäsityksiä hyödynnetään johtamisessa ja siihen liittyvässä vuorovaikutuksessa. Mennyt, nykyinen ja tuleva jäsentävät sitä miten me muutoksista ja vaikkapa organisaatioista (jatkuvan) muutoksen kohteena keskustelemme. Ratkaisut tämän päivän ongelmiin määrittyvät, jäsentyvät ja tulevat ymmärrettäviksi suhteessa aikaan johon olemme taipuvaisia katsomaan. Ja kun näin on, epäjatkuvuus ja jatkuvuus ovat muutoksessa ja muutospuheessa yhtä aikaa läsnä. Taitavatpa olla toisistaan riippuvaisiakin, koska tässä on taas kerran kyse yhdestä paradoksaalisuuden muodosta.
Esa Hyyryläinen
