Mainittu kollega on Ann Cunliffe, jonka Sagen julkaisemaa teosta “A Very Short, Fairly Interesting and Reasonable Cheap Book about Management” (toinen laitos vuodelta 2014) luetutan yhden jaksoni opiskelijoilla. Tällä kertaa on tosin tainnut käydä niin, että opettaja saa tenttikirjasta enemmän irti kuin opiskelijat. Cunliffen teos on nimittäin aika vaativa kirja ollakseen lyhyt teksti, ja vieläpä oppikirjaksi tuotettu. Siitä on ollut yllättävän vaikeaa tehdä tenttikysymyksiä, mikä ei ole oppikirjalle oikein hyvä ominaisuus. Olen itse silti (tai siksi) kantanut sitä koko syksyn mukanani. Kun aikaa on, luen siitä pätkiä, joita sitten pohdiskelen. Älkää siksi yllättykö jos lähiaikoina tuotan muutakin kuin tämän blogin, jossa Cunliffen teoksesta käynnistynyt pohdinta on isossa roolissa.
Ann Cunliffe tunnustautuu kriittisen johtamistutkimuksen edustajaksi. Hän poikkeaa kuitenkin monista muista tuon koulukunnan edustajista siinä, ettei tyydy vain nostamaan ongelmakysymyksiä esille, vaan on samalla myös ratkaisuhakuinen. Tämä on minullekin hyvin kelpaava yhdistelmä. Jos tuo on kriittistä johtamistutkimusta, minäkin olen sitten sitä. Kritiikillä ei ole minulle juuri mieltä ilman pyrkimystä vaikuttaa ongelmien ratkaisemiseen. Tuon eri tilaisuuksissa esille usein olevani inhorealisti. Teen näin, koska siihen kuuluva asioiden kaunistelemattomuus on minulle luonteva tapa yrittää vaikuttaa ongelmien ratkaisemiseen. Toki inhorealismilla on myös kätevää perustella puheensa piikikkyyttä.
Cunliffen teoksen viimeinen luku keskittyy siihen miten johtamisella voidaan edesauttaa oikeudenmukaisen organisaation muodostamista. Tämän hän näkee kriittisen johtamistutkimuksen keskeiseksi tavoitteeksi. Tähän tavoitteeseen on helppoa yhtyä. Tätäkin asiaa käsitellään teoksen linjan mukaisesti aika haastavalla tavalla. Cunliffe mm. ottaa Ricoeurin ajatukset käyttöön, edeten samalla alueelle, jonne seuraaminen ei käy lukijalta kädenkäänteessä.
Takuuvarmaa tietä oikeudenmukaiseen organisaatioon ei löydy tätäkään teosta lukemalla, mutta muutamaan hyvään neuvoon voimme kuitenkin tarttua. Niistä ehkä keskeisin on se, että kannattaa olla moraalinen optimisti eli uskoa pohjimmiltaan ihmisen hyvyyteen. Jos nimittäin ei usko, ei ole oikein mahdollista tai mielekästä toteuttaa muutoksiakaan. Tällöin jää helposti jumiin nykyorganisaation kipukohtien kuten vaikka konfliktien, kiusaamisen, syrjäytymisen, syrjinnän ja muiden epätasa-arvoisuuksien esittelyyn ja erittelyyn. Niiden esiin nostaminen on kyllä paikallaan, mutta vain alkupisteenä sille että tekee myös jotain asioille joihin voi jollain tavoin vaikuttaa.
Toinen Cunliffen teoksesta nouseva neuvo on se, että vaatimusta johtamisen eettisyyteen täytyy katsoa yhtä aikaa kahdella tasolla, henkilökohtaisena ja organisatorisena haasteena. Oikeudenmukaisuutta organisaatioon ei millään saada sellaiselta johtajalta, jolla ei ole oma etiikka- ja moraalipaketti kasassa. Sekään ei kuitenkaan riitä jos ei myös tee johtajana tarpeeksi asioiden muuttamiseksi parempaan suuntaan. Kumpaakaan haastetta ei ymmärrä ymmärtämättä sitä kuinka itse toimii, tai kuinka me kaikki toimimme, yhdessä muiden kanssa, ja muiden kautta. Vain eettisillä koodeilla tai ideaaleilla operoiva tutkija ei pääse käsiksi asian ytimeen. Ne toki kertovat sen mitä pitäisi tavoitella, mutta eivät miten ihmiset ajattelevat ja toimivat. Esimerkiksi ihmisten sanojen ja tekojen välillä on usein ristiriita. Sitä voi tutkimuksen keinoin kuitenkin lähteä aukaisemaan. Kun näin tekee, on jo suotuisammassa asemassa ymmärtääkseen jotain oleellista ihmisistä yksilöinä ja yhteisöiden jäseninä.
Kolmas Cunliffen teoksesta nouseva neuvo on se, ettei johtamisessa ole syytä luottaa tutkimuksen valtavirran neuvoihin ilman minkäänlaista epäilystä. Monet johtamista ohjaamaan tarkoitetut neuvot eivät vaan toimi. Ehkä ne eivät ole koskaan toimineetkaan, tai sitten eivät toimi enää maailmassa missä me nyt elämme? Arvomaailmammehan ei suinkaan ole nyt samanlainen kuin aikakaudella, jonka puitteissa tuotettiin johtamis- ja organisaatiotutkimuksen valtavirran klassikoiden valtaosa.
Tässä kaikessa on selvästi uuden tutkimuksen paikka. Kriittiselle johtamistutkimukselle on organisaation oikeudenmukaisuutta edistävän johtamisen tutkimuksessa ilman muuta luonteva rooli, tosin vain jos ratkaisuhakuisuus on myös kuvassa mukana. Oikeudenmukainen organisaatio ei nimittäin ole vain teoreettinen tai analyyttinen haaste, vaan jotain mihin pitää johtamisessa aina pyrkiä.
Esa Hyyryläinen
