Miettikääpä mitä yhteistä on sarjakuvamaailman Dilbertillä ja B. Virtasella, ja vaikkapa television Konttorilla (The Office), Firmalla, Pitkän Jussin majatalolla (Fawlty Towers) ja Kyllä, herra ministerillä (Yes, minister)? Kaikki naurattavat meitä, tosin yksilöllisesti vaihdellen, ja kaikkien parhaat naurut saadaan kuvaamalla aika huonosti onnistuvaa johtamista. No, eipä noita mainittuja juttuja voi muutenkaan pitää ”organisaatioparatiisien” kuvauksina. Kysehän niissä kaikissa on aika pitkälle sen kuvaamisesta viihteen keinoin mitä työelämässä joutuu kohtaamaan melko tavalla väistämättä.
Samalla kun kirjakaupat pursuavat esimerkiksi hyvään johtamiseen perehdyttäviä opuksia, nimenomaan huonosta johtamisesta ja työelämän heikentyneestä laadusta on tullut yksi aikamme (viihde)kulttuuri-ilmiöistä. Vaikka nuo mainitut sarjakuvat tai televisiosarjat sijoittuvat kukin tiettyyn kulttuuriin, niiden huumori puree ainakin länsimaissa yli kulttuurirajojen. Ongelmat huonon johtamisen ja työelämän laadun kanssa ovat kaikissa kulttuureissa tunnettuja. Nauramme siksi samoille asioille. Viihteessä tapahtuva on ilman muuta suhteessa siihen mitä reaalimaailmassa tapahtuu. Se ei taas ole ihan yksiselitteinen juttu.
Aika yleisen käsityksen mukaan työelämän laatu on huonontunut ja esimerkiksi huonoa johtamista on nyt aikaisempaa enemmän. Suomessa tätä käsitystä on osaltaan vahvistanut esimerkiksi Juha Siltalan teos ”Työelämän huonontumisen lyhyt historia: muutokset hyvinvointivaltioiden ajasta globaaliin hyperkilpailuun” (Otava 2004) sekä Siltalan lukuiset esiintymiset ympäri maata kirjan ilmestymisen aikana. Vaikka esimerkiksi Raija Julkunen Yhteiskuntapolitiikassa (2005:1) kritisoi tuoreeltaan informanttien kertoneen vain sen mitä Siltala halusi kuulla, teoksen merkitystä ei ole syytä kiistää. Se pakotti muut vastareaktioihin. Merkittävä sellainen saatiin vaikkapa Tuomo Alasoinin kirjoittamassa EVA-raportissa ”Mainettaan parempi työ” vuodelta 2010. Toki Alasoini oli pitänyt asiaa esillä jo aikaisemmin. Mainittu raportti alkaa näin: ”Työelämään liittyvä synkkä julkinen keskustelu luo ristiriitaisia ja harhaanjohtavia mielikuvia siitä, mitä työelämässä todellisuudessa tapahtuu. Totuus on, että mielikuvat työelämästä ovat huonontuneet – ei itse työelämä.” Tätä väitettään Alasoini ryyditti joukolla työelämää koskevia faktoja.
Aikani näiden kahden työelämää koskevan ”totuuden” välillä hapuiltuani hoksasin, että todella mielenkiintoista ei ehkä olekaan se onko oikeassa Siltala vai Alasoini, tai vaikka Julkunen, joka myös on pohtinut näitä kysymyksiä teoksessaan ”Uuden työn paradoksit. Keskusteluja 2000-luvun työprosess(e)ista” (Vastapaino 2008). Mielenkiintoista on pikemmin se, että jostain syystä faktat ja tarinat eivät tässä kysymyksessä kohtaa. ”Totuus” työelämästä näyttäisi olevan se, että me haluamme aika laajasti uskoa sen laadun heikentyneen. ”Totuus” johtamisesta heikentyneen työelämän osana näyttäisi olevan se, että haluamme uskoa huonoa johtamista esiintyvän aikaisempaa enemmän. Sitä en osaa tässä vaiheessa sanoa kovinkaan varmasti miksi näin on. Spekulointiin toki uskallan mennä. Tällä on mitä ilmeisimmin yhteys siihen, että ajattelemme näinä aikoina työn merkitystä uusiksi jossain määrin hämmentyneenä. Siitä hämmennyksestä seuraa se, että vaikka objektiivisesti katsoen monissa sellaisissa tekijöissä, joiden oletamme vaikuttavan positiivisesti työelämän laatuun, on tapahtunut merkittävää kehitystä, subjektiivisesti katsoen koemme silti tilanteemme heikentyneen. Aika paradoksaalista, ja siksi niin mielenkiintoista.
Esa Hyyryläinen
