Onko meillä selkärankaa?

Yleinen
Tällä kertaa hallinnon tutkija on hieman mukavuusalueensa ulkopuolella etiikan kysymyksissä.

Suomessa paistateltiin pitkään siinä uskossa, ettei korruptio juuri koske meitä. Räikeitä lahjontatapauksia ei juuri ole. Jos kuitenkin ajattelee korruption laajempana yhteiskunnallisena ongelmakimppuna, on todettava, ettei oikean ja väärän erottaminen meilläkään ole itsestäänselvyys. Tässä on kaksi siihen liittyvää ajankohtaista esimerkkiä instituutioista, jotka kuuluvat kansalaisten suurta luottamusta nauttivien instituutioiden joukkoon.

Poliisit ovat parissakin paikkaa Suomessa ajelleet katsastamattomilla autoilla. Kun tämä selvisi, todettiin järjestelmässä olevan jotain häiriöitä. Asioista vastaaviin ihmisiin asti vastuuta ongelmista ei ulotettu. Kansalainen saa katsastamattomalla autolla ajamisesta automaattisesti sakot, joten ainakin minun oikeustajuni on tässä koetteilla. Millä oikeudella poliisi voi sakottaa kansalaista sellaisesta, jossa sen omassa toiminnassa ei ole mitään seurauksia? Järjestelmän ongelmiin vetoaminen on myös kehno puolustus virheistä, joita tekevät ihmiset järjestelmän sisällä.

Puolustusvoimain komentaja asuu niin kalliisti, että vuokratukea tarvitaan enemmän kuin voimassaolevat säännöt sallivat. Kun kriittinen media asiaan sitten tarttui, säännöistä poikkeamiseen syy parin päivän miettimisellä löydettiin. Tässä ”vuokratukigatessa” kohtalokasta luottamuspulaa ei ole syntynyt aikaisemman ”kevagaten” tapaan, vaikka johtajan palkanlisien oikeasta ja väärästä on taas kyse. Minun oikeustajuni on tässäkin koetteilla, sillä en pidä tuon tasoista vuokra-asumista ”oikeutena” jonka työnantajan kuuluisi kustantaa. Asiaa ei helpota yhtään se, että kyse on korkeasta virkamiehestä, jonka toiminnan moitteettomuutta on kansalaisten lupa vaatia luottamuksensa takeeksi.

Tällaisten tapausten kertyminen kertoo, että asiat ovat ehkä olleet huonommin kuin olemme halunneet uskoa. Nyt ei silti ole aika sortua hurskasteluun. (Okei, myönnän, kävin sillä tiellä jo). En myöskään rakentaisi kontrollia lisää, sillä siitä mahdollisesti saatava hyöty on samalla tuloksellisen julkisen toiminnan merkittävä rasite. Koska meillä on jo erittäin hyvin koulutetut päättäjät, en myöskään usko etiikkaongelmia selvittävän lisäkoulutuksen muuttavan tilannetta merkittävästi. Useimmat eettiset ongelmat eivät ole pirullisia ongelmia kuin siinä mielessä että pirulle näyttää olevan turhan helppoa antaa pikkusormi. Kyse on lopulta ihmisestä, jonka on jossain vaiheessa tehtävä peli selväksi itsensä kanssa. Kyse on siitä onko meillä selkärankaa kun toimimme asemassa, jossa luottamuksen säilyttäminen on yksi avainhaaste?

Esa Hyyryläinen

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Esa Hyyryläinen

Esa Hyyryläinen - Hallinnon tutkija

Hallintotieteen professori julkisjohtamisen oppiaineessa. Kiinnostunut kutakuinkin kaikesta hallintoon ja johtamiseen liittyvästä.