Laitoin otsikoksi termin, jota en haluaisi nähdä lainkaan. Tämänkin yliopiston dokumenteilta ja kotisivuilta se voi silti löytyä, emmekä olisi tässä silloin poikkeus monista muista organisaatioista. Googlasin termin ennen kuin ryhdyin tätä kirjoittamaan, ja se vahvisti oletukseni sen suosiosta. Minä en haluaisi nähdä sitä etupäässä siksi, että määre ”vastuullinen” termin ”johtaja” edessä on kokolailla turha lisäys. Johtajana toimimiseen, niin kuin minä sen ymmärrän, kuuluu ilman muuta vastuunkanto. Jos sitä ei löydy, kyse ei ole oikeasti johtamisesta. Siksi ”vastuullinen johtaja” ei oikeastaan ole terminä yhtään enempää kuin ”johtaja” sinänsä.
Näen termin ”vastuullinen johtaja” yleistymisen taustalla ainakin kolme suurempaa syytä. Sen lisääntynyt käyttö voi kertoa siitä, että nyt löytyy johtamista ja johtajuutta, johon todellinen vastuunkanto ei enää luontevasti liity. Halutaan ehkä johtajan status ja siihen mahdollisesti kuuluvat korvaukset, mutta ei kuitenkaan siihen kuuluvaa vastuunkantoa. Todellinen vastuunkanto johtajana osoitetaan parhaiten organisaation arjessa, eikä sitä ole syytä kenenkään siksi säästää siihen hetkeen kun on esimerkiksi näyttävästi epäonnistuttu. Siksipä vaikkapa sellainen akateeminen johtaja yliopistossa, joka minimoi osallistumisen yliopiston, tiedekunnan, sen koulutuksen ja tutkimuksen ja oman oppiaineensa kehittämiseen, tekee samalla oman johtajuutensa tyhjäksi ja kyseenalaiseksi. Olematta siellä missä vastuullisuuden voisi muuntaa teoiksi, ei voi olla oikeasti vastuullinen.
Termin lisääntynyt käyttö voi myös kertoa siitä miten johtamispuhe on irtautunut johtamisesta toimintana. Puhe esittää asiat jollakin tavalla hienompana ja ammattimaisempana kuin mihin pahimmillaan (tai parhaimmillaan) hyvinkin raadolliset havainnot johtamisesta toiminnasta kykenevät. Se on siksi toimiva tapa korostaa johtajuutta. Johtamispuhetta on ilman muuta myös helpompi tuottaa kuin opetella hyväksi johtajaksi, jolla on sekä hyvä koulutus, että johtamiseen soveltuvat luonteenpiirteet. Elämme maailmassa, jossa johtamispuhe myös menee läpi. Pahimmillaan johtaminen koetaan jopa huonoksi, jos siihen ei ole liitetty riittävästi juuri siinä hetkessä ”oikeaa” johtamispuhetta. Siksipä ”vastuullinen johtaja” voidaan nyt kokea jollakin tavalla parempana kuin ”johtaja”, vaikkei termi sen paremmin todista toteutuuko johtamisessa edellytetty vastuu vai ei.
Termin lisääntynyt käyttö voi myös jossain määrin liittyä etiikan esiinnousuun johtamisen ohjenuorana. Eettisiä suosituksia ja vastaavia ohjeistuksia tuottaa nyt organisaatio kuin organisaatio. Tämän trendin puitteissa myös vastuukysymykset ovat nousseet vahvasti esille. Vastuulliset johtajat ovat siksi ehkä yksi ilmentymä tästä. En itse ole etiikkatrendistä kovinkaan otettu. Etiikka on asiana kyllä tärkeä ja kannatettava, mutta johtamistrendinä tai hallintomuotina se tulee väistämättä jäämään sivuun jossakin vaiheessa. Ideakierto tarvitsee jatkuvasti uusia asioita, joihin organisaation ja johtamisen kehittäjät seuraavaksi tarttuvat. Kun toiset jo sitten laulavat uusia virsiä, jonkun roolina on laulaa niitä vanhoja edelleen. Ehkä 2020-luvulla ”huippujohtajat” voivat sitten ihmetellä edellisen vuosikymmenen ”vastuullisia johtajia” samalla tavalla kuin ”kehittämispäälliköt” voivat nyt ihmetellä ”suunnittelusihteereitä”?
Esa Hyyryläinen
