Harris väittää kirjassaan Kasvatuksen myytti (2000) (The Nurture Assumption, 1998), että vanhempien antamalla kasvatuksella on vain vähän vaikutusta siihen, millaisia heidän lapsistaan tulee. Kodin ulkopuolinen kokemusmaailma ja erityisesti ikäisseura vaikuttavat lapsiin eniten. Harris vertaa kasvatusta rumaan villapaitaan, jonka nuoret riisuvat yltään heti, kun vanhempien silmä välttää.

Kasvatuksen myytti on herättänyt paljon kritiikkiä. Monet ihmiset ovat rientäneet todistamaan, että kotikasvatus on vaikuttanut heihin voimakkaasti.

Kirjassa esitellään useita tutkimuksia, joiden perusteella vanhempien kasvatuksellinen merkitys on kuitenkin paljon pienempi kuin yleisesti luullaan. Tämä saattaa olla huojentava tieto esimerkiksi käytöshäiriöistä ja oppimisvaikeuksista kärsivien nuorten vanhemmille.

Mitä Harrisin kirjasta voisi oppia yliopistojen kasvatustehtävää varten? Miksei yliopistokasvatusta hylätä kuin rumaa villapaitaa?

Yhtäältä monet yliopisto-opiskelijat ovat itsenäisempiä ja valveutuneempia kuin teinit. Toisaalta vertaisryhmät vaikuttavat myös aikuisten mielipiteisiin. Monet opiskelijat oppivat vertaisryhmänsä kautta arvostamaan sivistystä. Tärkeä tehtävä sivistyshengen nostattamisessa on myös ylioppilaskunnalla ja ainejärjestöillä.

Lisäksi monet tutkijat ja yliopisto-opettajat ovat asiantuntemuksensa vuoksi arvostettuja. Heidän sanansa painaa ja heidän esimerkkiään seurataan, vaikkakaan ei (toivottavasti) kritiikittömästi.

Yksi tärkeimmistä asioista, joita yliopisto voi tarjota, on kriittinen ja pohdiskeleva ilmapiiri, jossa arvostetaan tietojen ja taitojen lisääntymistä. Tällainen sivistyksen vaaliminen voi olla yliopisto-opetuksen kestävin pedagoginen tulos.