Yliopisto kuolemattomalla asialla

blog
Totuus ja hyvyys ovat tieteellisen tutkimuksen ja akateemisen sivistyksen arvoja, joihin tähdätessään yliopisto on kuolemattomalla asialla.

Kuolema ja kuolemattomuus ovat askarruttaneet ihmisiä aina, ja eri kirjoittajat ovat käsitelleet paljon kuolemaan liittyviä kysymyksiä. Todellisuuden perusrakenteiden pohdinta on yksi kuolemattomuutta koskevan filosofisen keskustelun lähtökohdista.

Klassisen käsityksen mukaan todellisuus koostuu entiteeteistä eli olevaisista, jotka jakautuvat luonnostaan eri luokkiin kuten kiviin, kasveihin ja eläimiin sekä kategorioihin kuten määrään ja laatuun. Tämä on lyhyesti esitettynä aristoteelinen realistinen käsitys todellisuuden kokoonpanosta. Sen mukaan todellisuus on itsessään käsitettävä, koska se on valmiiksi jakautunut olevan yleisiin perusmuotoihin. Tämän kyseenalaisti voimakkaasti Immanuel Kant (1724-1804), jonka mukaan ihmismieli jakaa todellisuuden eri luokkiin ja olemisen tapoihin. Kategoriat ovat siten mielestä ja kielestä riippuvaisia ajattelun ja ymmärryksen välineitä.

Klassista metafysiikan perinnettä jatkaneiden skolastikkojen eli keskiajan oppineiden mukaan oleva, yksi, tosi ja hyvä ovat kaikkiin mahdollisiin entiteetteihin soveltuvia transsendentaalikäsitteitä. Muut yleiskäsitteet kuten ihminen ja keltainen soveltuvat vain tietyn tyyppisiin olioihin. Esimerkiksi keltainen soveltuu vain ulotteisiin olioihin, ei esimerkiksi lukuihin tai mielen ilmiöihin.

Transsendentaalit ovat siis yleisiä ominaisuuksia, jotka ”ylittävät” (lat. transcendere, ”mennä yli”) eri kategorioiden rajat. Yliopiston arvot totuus ja hyvyys ovat tällaisia.

Platonin (427-347 eKr.) mukaan ideat eli universaalit muodot kuten hyvyys, totuus ja kauneus ovat ikuisia ja muuttumattomia. Tämä on filosofian historian tunnetuin kuolemattomuutta koskeva käsitys, jonka mukaan kuolematonta ovat ensisijaisesti yleiskäsitteet ja abstraktit ominaisuudet, eivät yksilöt.

Platonin ideaopin pohjalta kuolematonta ihmisessä on pyrkimys hyvyyteen, totuuteen ja kauneuteen. Tiede- ja sivistysyliopistoissa, kuten Vaasan yliopistossa, tavoitellaan ensisijaisesti totuutta ja hyvyyttä. Erityisesti taideyliopistoissa tähdätään lisäksi kauneuteen, mutta myös tiedeyliopistot voivat humanismin hengessä pitää päämääränä ihmisyyden kukoistusta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Viimeisimmät postaukset

Tommi Lehtonen

Tommi Lehtonen - Ajatusyhteys

Kirjoittaja on Vaasan yliopiston vastuullisuus- ja eettisyysjohtaja.