Väinämöisen sanan mahti on raudan mahtia suurempi

Nykyisin kai sanottaisiin, että internetiin kytketty päätelaite on aseista mahtavin, sillä sitä käytetään tiedonsiirtoon. Väinämöinen on tietäjä, runonlaulaja ja kanteleen soittaja – ei kuningas tai sotasankari kuten monien muiden maiden sankarit. Tähän kannattaa kiinnittää huomiota. Kalevalan mukaan pienen kansan voima piilee tiedossa ja taidossa, ei muiden hallitsemisessa tai asevoimassa.

Seuraavassa on esimerkki Väinämöisen opetuksista. Hän varoittaa nuorisoa ”kullalle kumartamasta, hopealle horjumasta” – siis arvostamasta liikaa aineellista rikkautta (37. runo). Ohje ei nähtävästi koske senioreita, sillä Väinämöinen itse lähtee Pohjolaan ryöstöretkelle. Tässä ei ole mitään paradoksaalista, vaan Väinämöinen vain toimii toisin kuin opettaa – huonoin seurauksin. Aika inhimillistä vai mitä?

Väinämöinen on yksinäinen, Ilmattaresta vanhana miehenä syntynyt. Hän joutuu monenlaisiin seikkailuihin etsiessään elämänkumppania. Siitä on myös Akseli Gallen-Kallelan Aino-taru -maalaus saanut aiheensa. Nyttemmin ”me too” -kampanjan myötä tuo maalaus on niittänyt huonoa mainetta. Muistan erään tuttavani kiinnittäneen huomiota maalauksen ongelmiin jo vuosia sitten. Silloin en ymmärtänyt kritiikin pointtia. Nyt ymmärrän.

Väinämöinen on kyvykkään ja toimeliaan seniorin perikuva kuin ET-lehdestä. Hän näyttää nuorelle Joukahaiselle kaapin paikan ja laulaa hänet suohon. Silti Väinämöinenkin epäonnistuu monissa yrityksissään, kuten Joukahaisen siskon Ainon ja Pohjolan tyttären vaimoksi saamisessa. Myös Sammon ryöstö menee pieleen.

Väinämöinen itkee ja ilmaisee suruaan ja murhettaan lähes koomisissa määrin. Runoelman lopussa hän poistuu vaskiveneellä ennustaen, että vielä häntä tarvitaan uuden Sammon saattajana, uuden päivän päästäjänä ja uuden soiton soittajana.

Ilmarinen: ihminen ja taikavoimainen huippuosaaja

Ilmarinen on myyttinen seppä. Hänen ansioihinsa luetaan jopa taivaankappaleiden takominen. Kalevalassa hän on kuitenkin melko inhimillinen hahmo. Muiden tavoin hän tavoittelee onnellista elämää ja aviopuolisoa. Tämä on yleisemminkin leimallista Kalevalan sankareille. Heidän tavoitteensa ovat aineelliseen hyvinvointiin, avioitumiseen ja muiden arvostukseen liittyviä. Ei mitään uutta auringon alla!

Toisaalta on merkille pantavaa, että Ilmarinen takoo Sammon vasta, kun hänelle luvataan palkkiona upea Pohjolan tytär puolisoksi. Ilmarinen ei nähtävästi ole kiinnostunut rikkauksista sinänsä, vaikka osaakin valmistaa niitä tekevän myllyn. Tässä hän seuraa Väinämöisen ohjetta varoa aineellisia houkutuksia.

Kullervon synkkä tarina

Eppu Normaalin ”Murheellisten laulujen maa” on huvinäytelmä verrattuna Kalevalan synkimpään kertomukseen. Samaan runoelmaan on mahdutettu veljesviha, joukkosurma, kosto, sukurutsa ja itsemurha. Untamo hävittää veljensä Kalervon suvun ja ottaa mukaansa vain Kalervon raskaana olevan vaimon. Tämä synnyttää lapsen, joka nimetään Kullervoksi. Vaikka Kullervossa on ainesta hyvään, tapahtumien pyörre vie hänet pimeyteen ja perikatoon. Jo pienenä lapsena Kullervo on yliluonnollisen voimakas ja uhoaa kostoa vanhempiensa puolesta. Untamo yrittää murhata Kullervon, mutta epäonnistuu aikeissaan. Kullervo myydään orjaksi Ilmariselle, jonka vaimo piinaa Kullervoa leipomalla kiven leivän sisään. Kullervo taas vannoo kostoa ja vaimo saa surmansa. Kullervo pakenee ja löytää perheensä – yllätys, yllätys – vahingoittumattomana. Hän viettelee erään tytön, mutta havaitsee tämän myöhemmin omaksi siskokseen. Sisko tappaa itsensä. Kullervo puolestaan tuhoaa Untamolan ja surmaa Untamon suvun. Kotiin palattuaan Kullervo löytää perheensä kuolleena. Murhenäytelmä sinetöityy, kun Kullervo tappaa itsensä. Siinä on urheiluseura Joutsenon Kullervolla esikuvaa kerrakseen.

”Äidit vain, nuo toivossa väkevät”

Lauri Viidan Alfhild-runon avaussäe kuvaa osuvasti Kalevalan äitejä. Kalevalan suuria naishahmoja ovat Lemminkäisen äiti ja Louhi, Pohjolan emäntä. Kalevalassa äidit ovat tärkeässä roolissa neuvonantajina ja kuuntelijoina. Kaikki keskeiset sankarit keskustelevat äitiensä kanssa. Sen sijaan isien perään ei huudella. Lemminkäisen tarinassa äidin tärkeys korostuu muita enemmän. Äiti varoittaa ja neuvoo poikaansa, joka ei näistä puheista tunnu juuri välittävän. Louhella taas on yliluonnollisia kykyjä. Hän osaa esimerkiksi muuntautua Kokko-linnuksi ja varastaa taivaan valot vuoren sisään.

Ateenasta Väinölään

Kaiken kaikkiaan Kalevalan hahmoista piirtyy kuva, jossa peri-inhimilliset pyrkimykset yhdistyvät huippuosaamiseen erityistaidoissa kuten runonlaulussa, kanteleen soitossa ja raudan taonnassa. Tässä katsannossa Kalevalan sankarit muistuttavat kreikkalaisia ja roomalaisia jumalia, jotka yliluonnollisista kyvyistään huolimatta ovat keskinäisissä suhteissaan ja kiistoissaan hyvin ihmismäisiä.

Ihmisen heikkouteen kiinnittää huomiota myös Eino Leino, joka Kalevalan teemoihin viitaten kysyy:

Miks meillä kaikki kaunis tahtoo kuolta
ja suuri surkastua alhaiseen?
Miks meillä niin on monta mielipuolta?
Miks vähän käyttäjiä kanteleen?

Leino murehti kulttuurin ja hengen valon hiipumista siinä, missä nyky-Suomessa ollaan huolissaan koulutustason laskusta. Vielä tarvitaan uuden Sammon saattajia, uuden päivän päästäjiä ja uuden soiton soittajia.