Muuttaako vai ei?

Yleinen

 

Vaasa, länsirannikon helmi, sijaitsee 370 kilometrin päässä Helsingistä ja 319 kilometrin päässä Oulusta.  Kartallakin katsottuna se tuntuu olevan vähän kaukana kaikista isoista kaupungeista.  Moni uusi, miksei myös vanhempikin opiskelija pohtii, kannattaako sinne muuttaa opintojen perässä?  Korona erityisesti on sekoittanut pakkaa ja joskus yliopistoakin on kutsuttu leikkisästi etäopistoksi.  Monille varmasti herää kysymys siitä, kannattaako asuntoa hankkia Vaasasta laisinkaan?  Vastaus kysymykseen on:

Ehdottomasti kyllä.

Etäopiskelun lisääntyminen on tuonut valtavasti vapautta opintojen suorittamiseen. Yliopistossa kuitenkin vapauden mukana tulee myös vastuu.  Tämä vastuun lisääntyminen on tuottanut monille opiskelijoille haasteita, ja tuottaa jatkossakin.  Toisille etäopiskelu sopii paremmin kuin toisille, on helpompi sijoittaa opinnot töiden lomaan, perheen menoihin tai vaikkapa lomamatkalle.  Toiset osaavat erottaa työn vapaa-ajasta paremmin kuin toiset.

Vaarana kuitenkin on, että kaikesta tulee tasapaksua mössöä.  Vapaa-aikaa ei erota työstä, lomalla ajattelee vain tekemättömiä opintoja.  Vapaa-aika ei tunnu vapaalta ja opintoja tehdessä miettii vain vapaa-aikaa.

Ongelma on myös yksin puurtaminen, kun opintoja suorittaa yksin, ilman opiskelukavereita, voi pienetkin ongelmat alkaa tuntua todella suurilta. Opiskelukavereiden tuki on arvaamattoman suurta.

Mikä siis avuksi?

Tässä listattuna muutamia syitä, miksi asunnon hankkiminen opiskelupaikkakunnalta hyödyttää.

  1. Mahdollisuus ”työpaikkaan”. Koronatilanteen salliessa pyritään kampuksella pitämään aina työskentelytiloja auki.  Kirjastolla, tai missä tahansa luokassa, pääset työtilaan, jolloin kotisi jää enemmän vapaa-ajanvietto paikaksi, jossa saat luvan kanssa palautua. Ei tarvitse aina pohtia keskenjääneitä opintoja.
  2. Kampuksella näkee opiskelukavereita, tutkijoita, professoreita ja kaikkia muita tärkeitä sidosryhmiä. Akateeminen henki tulee ihmisistä, ja se todella auttaa työstämään omia opintoja eteenpäin.
  3. Halpaa, helppoa ja terveellistä ruokaa opintojen tekemisen lomassa. Tarvitseeko muuta sanoa?
  4. Opiskelija yhteisö. Niin myötä, kuin vastoinkäymisissä opiskelukaverit ovat suurin tukivoimasi.  Kurssilla esiin tulevat haasteet on helpompi ratkaista porukassa, kuin yksin puurtaen. Myös tutustuminen samanhenkisiin ihmisiin voi antaa uskomattomia voimavaroja.
  5. Alumnituttavat ovat äärettömän hyödyllisiä myös tulevaisuutta ajatellen. Mistä sitä tietää, vaikka päädytte samaan työpaikkaan, tai hieromaan kauppaa tärkeästä sopimuksesta? Omalta verkostolta voi kysellä myös tietoa ja vaihtaa ajatuksia tulevaisuudessakin. Opiskelukaverit kunniaan!

 

Minulla on tapana sanoa, kaupunki antaa sinulle enemmän itsestään, kun annat sille omaa aikaasi.  Mitä enemmän uskallat tutkia, ja viettää siellä aikaa, sitä enemmän löydät sieltä itsellesi sopivia asioita. Kotiutuminen uuteen paikkaan vie aina aikaa.  Jos et koskaan vietä siellä aika, miten se voisi sinulle ikinä mitään tarjotakkaan?

 

Ps. Vaasassa on Suomen kaunein kampus, jolla varmasti viihtyy jokainen.

 

Tv. Ray, Opintopsykologi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Ray Ohtonen

Ray Ohtonen - Tune Up Your Studies

Opintopsykologi Vaasan yliopistossa.