Syksyllä 2022 tapahtuu paluu kauniille kampukselle pitkän etäopiskelun jälkeen. Niin uusilla kuin vanhoilla opiskelijoilla se vaatii totuttelemista uuteen. Aamuun tulee varata aikaa siirtymiseen luennolle, luentojen välissä pitääkin siirtyä paikasta toiseen ja päivän päätyttyä et olen heti kotona. Onkin hyvä muistaa, että opinnot kampuksella muistuttaa ikään kuin työpäivää. Se ei tarkoita sitä, että sen tarvitsee välttämättä olla yhtä pitkä kuin työpäivän, harva jaksaa keskittyä päivän aikana intensiivisesti lukemaan 7-8 tuntia yhtäjaksoisesti. Tärkeää onkin sisällyttää työskentelyyn myös taukoja, lounas ja jo mainitut siirtymät paikasta toiseen.
Erityisen hyvää työpäivä ajattelussa on, että kun päivä on täysi, siirrytään kohti seuraavia asioita (harrastuksia, kuntosalia, leffaa, kotia ja jne.) Voi ikään kuin laittaa vaihteen vapaalle. Se auttaa palautumaan opinnoista, prosessoimaan tietoa paremmin ja lataamaan akkuja tulevaan päivään. Opintojen tekemistä ei pitäisikään ajatella lyhyenä spurttina vaan pitkänä vuorenvalloitus operaationa, jossa on myös tärkeää levähtää välillä. Jos salilla käyminen on treeniä kropalle, on opiskelu sitä aivoille. Kummatkin tarvitsevat kovan treenin jälkeen lepoa.
5 kohdan startti lista tähän vuoteen:
- Pidä arjessa arkirytmi esim. 9-15 olen kampuksella opiskelemassa.
- Muista myös lopettaa työpäivä ajoissa ja aloittaa palautuminen seuraavaa päivää varten.
- Muista pitää taukoja (mutta älä myöskään venytä taukoja liian pitkiksi!)
- Muista panostaa laatuun, ei pelkästään määrään opiskelussa.
- Nauti alkavasta lukuvuodesta ja siitä että saat opiskella!
Jos sinusta tuntuu että kaipaat lisää vinkkejä opiskeluihin kiinnipääsemiseen, tai kaipaat lisää oppimistekniikoita etsi Pepistä Opiskelutaidot- kurssia eli OPIS0190 ja ilmoittaudu sille mukaan!
Terveisin Ray