Opposition käsite tulee meidän poliittiseen järjestelmäämme Iso-Britanniasta, jonka tiloiltaan ahtaassa parlamentissa ei istuta oikeisto-vasemmisto -akselin mukaisesti, vaan vastakkain. Oppositioon kuuluu se, joka katsoo hallitusta sieltä toiselta puolelta. Meillä termi tarkoittaa vain sellaista, joka ei ole hallituksessa. Meillä oppositio on siis lähtökohtaisesti laimeampi juttu. Se on varmaan hyvä asia, sillä oppositiopolitiikka ei juuri sytytä. Kannatus saattaa oppositiossa kasvaa, mutta pohjimmiltaan siellä ei ole kuin huonoja vaihtoehtoja.
Oppositiopolitiikka on haasteellista aina kun ei maassa ei ole kaksipuoluejärjestelmä. Jos on, voi perustaa varjohallituksen, ja sen puitteissa simuloida sitä, että olisi vallassa. Eniten tämä on näkyvissä kun oppositio tekee varjobudjetin, oman tulkintansa sille mihin valtion rahat käyttäisi ja mistä ne hankkisi. Tämä käytäntö on tullut meillekin, mutta kun meillä ei ole vain yhtä oppositiota, se jää varjoksi myös toisella tavalla. Todellista vastakkainasettelua ei saa Suomessa oikein aikaiseksi, sillä kaikkien on pakko ottaa huomioon kenen kanssa lähtisi hallitukseen jos tulee tilaisuus. Siitä pääsee ulos vain kun ei halua hallitukseen, mutta silläkin on kai rajansa.
On muuten varmaan todella vaikea olla oppositiossa, jos ei ole luonteeltaan nillittäjä. No, monet onneksi näyttävät olevan. Juuri muutahan ei ole edes tehtävissä, koska oppositiossa ei pääse mitään päättämään. Sellaistakaan vaihtoehtoa ei juuri ole, että toteaisi hallituksen selviävän hyvin ja olevansa siksi hiljaa. Kun näet on hiljaa, niin unohdetaan. Täytyy siis nillittää. Tämä on opposition paradoksi. Ehkä jopa demokratian, sillä nillittämällä rakennetaan asetelmia seuraaviin vaaleihin.
Jos kuulit edellä kriittisen sävyn, olet varmaan oikeassa. En isommin arvosta niitä, jotka lähtevät politiikkaan nillittämään. Se ei ole sellaista politiikkaa, joka johtaa hyvään. Voisin nimetä joukon oikein paatuneita nillittäjiä nykyisestä eduskunnasta, mutta jätän näin tekemättä. Siitäkin huolimatta, että nillittämisen hullut päivät ovat parhaillaan menossa. Jätän juuri heitä äänestämättä, niin hoitukoon sillä. Eivät huomaa, eivätkä muuta mitään, mutta minä olen enemmän sinut itseni kanssa.
Toinenkin vaihtoehto minulla toki on. En nimittäin suostu siihen, että äänestämättä jättäminen tulkitaan oikopäätä passiivisuudeksi. Toki monelle se on sitä, mutta ei siitä pätevää sääntöä saa. Äänestämättä voi jättää sekin, jonka mittari on täynnä. Hänellä kuin on vaihtoehto nillittämiselle, se ettei tee mitään. Kohtalo on toki sama kuin nillittämättömällä oppositiopolitiikolla, tulee unohdetuksi. Se ei ole politiikan ulkopuolella yhtä paha juttu kuitenkaan.
Esa Hyyryläinen
