Koronakevään voi muistaa monista asioista. Minulle se oli opinnäytteiden ohjauksen kiireisintä aikaa. Ohjasin ison liudan graduja loppuun, arvostelin niitä sitten normaalitahtiin verrattuna myös varsin suuren määrän, ja samaan aikaan muutamissa väitöskirjaprojekteissa mentiin aimo harppauksia eteenpäin kohti esitarkastusvaihetta. Kun opiskelijoilta otetaan pois aikataulua rasittamasta työ tai työmatka, harrastusmahdollisuudet, ja mitä lie, jäljelle jää se, johon ei aikaisemmin aikaa ollut helppo löytää. Johan siis alkaa tekstejä tulemaan kommentoitavaksi. No, minun aikani meni nyt pääosin siihen, joten kaipaamani tutkimukseen keskittyminen sai vähän aikaa vielä odottaa.
Kun nyt sain keskittyä tosissaan opiskelijoita ohjaamaan, törmäsin taas siihen, ettei kaikille ole selvää mihin teoriaa tutkimuksessa tarvitaan. Kun tämä ei ole selvä kysymys, teoria on esimerkiksi gradussa siihen aika tavalla päälleliimattu osa. Viimeistään siinä vaiheessa lopputarkastelua, jolloin hyvässä gradussa, tai väitöskirjassa ja muussa tutkimuksessa, odotetaan tulosten suhteuttamista teorianäkökohtiin, tämä tulee selvästi näkyviin. Homma ei kunnolla onnistu, koska sille ei ole luotu hyvillä valinnoille mahdollisuutta onnistumiseen.
Hyvä valinta olisi mennä teoria edellä, sillä teoria on tutkimuksen selvityksestä erottava tekijä. Hyvä tutkimus on sellainen, joka antaa teorialle jotain takaisinkin. Selvityksen hyvyys liittyy vain ja ainoastaan siihen mitä sillä saa selvitettyä. Jos saa selville, että strategiatyöhön osallistuneiden on helpompaa sitoutua uuteen strategiaan kuin niiden, joille mahdollisuutta osallistumiseen ei ollut, niin mikä siinä. Hyvä tietää, ja ottaa huomioon strategiatyössäkin. Parempi kuitenkin, jos tämä olisi ollut jo lähtökohtaisesti tiedossa, ja voi siksi tältä osin vahvistaa omassa tutkimuksessaan, että näin se on. Ehkä vieläkin parempaa olisi se, että voisi vaikka kertoa tutkimuksensa perusteella, ettei sitoutuminen ole teorian väittämästä huolimatta kiinni osallistumisesta lainkaan, tai ainakin ettei kaikenlaisella osallistumisella ole samanlaista strategiaan sitouttavaa vaikutusta. Tämä johtaisi parhaimmillaan teorian kumoamiseen tai korjaamiseen. Tällöin ainakin teorialla olisi ollut työssä selkeä rooli.
Teoria ei ota pääroolia monien opiskelijoiden töissä siksi, etteivät he valitse aiheitaan teoria edellä, vaan ongelma, organisaatio tai sektori edellä. Saan vähän väliä postia ohjattavilta, jossa he kertovat etsivänsä aihetta gradulleen, mutta ovat jo päättäneet haluavansa tutkia vaikkapa terveydenhuoltoa, ja usein lähellä itseään, tyypillisesti organisaatiossa, jossa ovat vaikka töissä. Osa näistä yhteydenotoista johtaa ihan hyvään lopputulokseen, mutta edellytykset sille, ettei teoria ja empiria puhu samaa tarinaa, ovat aika hyvät kuitenkin. Jos ensin valittaisiin teoreettisesti kiinnostava kysymys, vaikkapa tuo osallisuuden yhteys strategiaan sitoutumiseen, oltaisiin paremmalla tiellä. Siitä kyllä hyviä tekstejä teoriaksi löytyy. Niiden varassa voi hyvin sitten tarkentaa asetelmaansa.
Seuraavassa vaiheessa voitaisiin sitten miettiä mistä löytyisi sellainen aineisto, jonka avulla kysymys on parhaiten tutkittavissa. Se kai on tärkein tarkasteltavien tapausten valinnan kriteeri, ainakin jos ei oteta ”tutkimusekonomisia” tekijöitä (suorituspaikka, oma asema, mahdollisuus matkustaa aineiston perässä, käytettävissä oleva budjetti jne.) huomioon. Jos meillä olisi pohjatietoja tarpeeksi, voisimme tässä kohtaa miettiä mm. sitä saako osallistumista strategiaan sitoutumisen mekanismina tutkittua parhaiten niissä tapauksissa, jossa näin on tehty, ja saatu toivottu lopputulos, vai niissä tapauksissa, joissa sitoutuminen on epäonnistunut olemattoman osallisuuden takia, vai molemmissa, vai peräti sellaisissa, joissa osallistumista on, mutta sitoutumista ei, tai päinvastoin. Joka tapauksessa tutkittavien tapausten valinta olisi tiukasti kiinni siinä mitä haluaisimme tietää, ei siinä mistä ammatillisesta taustasta tai organisaatiosta satumme asiaan tutkimuksen nimissä tulemaan.
Jossakin tuossa välissä ylitetään selvityksen ja tutkimuksen välinen raja. Tekeillä on selvityksen sijaan tutkimus, jota viedään eteenpäin harkittujen teoria- ja aineistovalintojen kautta. Todennäköisyys sille, että tämä tutkimus antaa jotain takaisin teorian suuntaan, on merkittävästi kasvanut. Voi se silti mennä jotenkin pieleen, sillä vaikkei tutkimus ole ”rakettitiedettä”, siinä on aika tavalla vaaranpaikkoja silti. Koska yhdessä blogikirjoituksessa ei ole tarpeen käydä kaikkea mahdollista läpi, lopetan tähän. Eiköhän tällä nyt saanut sanottua sen mihin koronakevään uuvuttamalla ohjaajalla oli eniten sanomisen tarvetta. Jään nyt odottamaan sitä seuraavaa yhteydenottoa, jossa taas ollaan samantien valumassa selvityksen suuntaan. Eiköhän se kuitenkin ole väistämätöntä maailmassa, jossa tutkimuksesta pitää olla ”hyötyä”, eikä se, että tiedetään enemmän, hyödyksi tunnu enää riittävän.
Esa Hyyryläinen
Selvitys vs. tieteellinen tutkimus –keskustelua käyn minäkin yllättävän monen opiskelijan kanssa (seuraa suora ote bilatelaarisesta luennosta, joka toistuu useita kertoja vuodessa): eri maakuntien työttömyystilastoraportti on esimerkki selvityksestä kun taas gradussa tavoitteena voi olla esimerkiksi tuottaa uutta tietoa, joka i) analysoi tai kuvaa, ii) selittää, iii) ennustaa, iv) ohjeistaa artefaktin luomista (ns. preskriptiivinen tieto). Gradulle voi löytää myös muita tavoitteita kuten kriittinen koulukunta, jossa tavoitteena on nostaa esille yhteiskunnan epäoikeudenmukaisuuksia ja ehdottaa kehittämistoimenpiteitä. Toki näitäkin voi analysoida ja selittää. Toki teen selväksi ettei gradussa vaadita samaa mitä väitöskirjassa. Yllättävän monet ovat innostuneet suunnittelutieteestä, jonka avulla luodaan preskriptiivistä tietoa jonkin sellaisen materiaalisen ja/tai ei-materiaalisen artefaktin (esim. tietojärjestelmän) luomista varten, jonka avulla ratkaistaan jokin käytännön ongelma. Jonkin ilmiön analysointi, kuvaaminen ja selittäminen ovat myös suosittuja. Ennustamaan en ketään kehota, koska se on aikas vaikeaa. Tosin kerran vinkkasin yhdelle opiskelijalle tulevaisuuden tutkimuksen menetelmistä, joita löytyy Turun yliopiston sivuilta. Hän sitten innostui, otti sieltä kurssin, opetteli menetelmän ja kirjoitti sitten erinomaisen gradun meille. Se ei tosiaan ollut selvitys!
Tuo ongelman ratkaisemisen halu on usein esillä ensimmäisissä keskusteluissa. Usein kun sitä valmista gradua katsoo, tulee sitten mieleen, että ratkesiko tällä mikään. Graduntekijällä oli kova halu, että gradusta olisi esimerkiksi omalle työntekijälle hyötyä, mutta juuri kukaan ei muista kertoa ohjaajalleen jälkikäteen oliko sitten lopulta. Tai ei sitten vaan kerro, koska ei varsinaisesti ollut.