Kun yliopistouudistus irrotti meidät valtionhallinnosta, viimeistään tämä teki meistä julkisen ja yksityisen organisaation piirteitä sekoittavan hybridiorganisaation. Vaikkemme kuulu valtionhallintoon, valtio on edelleen tärkein rahoittajamme. Sen ääntä käyttävää opetus- ja kulttuuriministeriötä joudutaan kuuntelemaan. Ministeriö opettelee edelleen ohjaamaan etäämmältä. Yliopistot puolestaan opettelevat edelleen olemaan etäämmältä ohjattuja. Olemme muodoltamme julkinen organisaatio, jossa työsuhteet eivät ole virkasuhteita. Palkkausjärjestelmän perimme kuitenkin valtionhallinnon ajalta. Tutkimusrahaa pitää kerätä, ja koulutustakin kaupataan. Lukukausimaksuja ei silti kerätä, eikä valtaosalle opiskelijoitamme tätä mahdollisuutta edes ole.

Hybridiorganisaation kipupisteiden syntymekanismi lienee jo näkyvissä vaikken pidemmälle jatkakaan. Aikaisemmista valtionyliopiston malleista ja rakenteista ei ole merkittävästi luovuttu, vaikka kaikenlaista uutta on niiden oheen tuotukin. Siksi esimerkiksi aikaisemmat vaatimukset hyvälle yliopistotyölle velvoittavat kuten ennenkin, mutta uusia vaatimuksia on niiden rinnalle syntynyt iso liuta. On jo kutakuinkin inhimillisesti mahdotonta saada kaikki työhön kohdistuvat vaatimukset täytettyä kunnolla. Teet mitä teet, ei se kuitenkaan näytä riittävän.

Monella on ikävä aikaisempaa mallia, mutta siihen ei silti ole paluuta. Hybridi on yliopistolle joko pysyvä olomuoto tai välivaihe matkalle jonnekin. Jotain sille on silti aina tehtävissä – ja myös pitää tehdä. Emme nyt saa parhaita piirteitä kahdesta maailmasta, vaan kahden maailman piirteiden ristiriitaisuuden niskaamme. Hyvän yliopistotyön jatkuminen edellyttää sitä, että näitä ristiriitaisuuksia yliopiston toimintamalleista ja rakenteista puretaan. Siinä on työnsarkaa yliopiston uudelle hallitukselle, jonka jäseniä me näinä päivänä valitsemme keskuudestamme.

Esa Hyyryläinen