Kun julkishallinnon oppiaine aloitti vuonna 1983, minulla ei vielä ollut varmuutta valinnoistani. Vuotta myöhemmin aloitin kuitenkin Vaasassa julkishallinnon opinnot. Jouluun mennessä tiesin tehneeni oikean valinnan. Opiskelin yhteisössä, jossa opiskelijoiden ja opettajien vuorovaikutus oli tiivistä. Omien opintojeni leimallinen piirre oli suunnitelmallisuuden ja spontaanisuuden rinnakkaisuus. Samalla tavalla opintoja vedettiin oppiaineessakin, jonka innostuneella henkilökunnalla ei vielä ollut rutiinia rasitteenaan. Innostus on suurelta osin säilynyt asioiden ammattimaistuessa, mutta kaikkea alun piirteitä ei ole voitu tietenkään säilyttää. Osaa kaipaan, osaa en.
Maisteriopintojen lopussa liityin henkilökuntaan tutkimusapulaisen työn kautta. Pian otin vastuuta opetuksestakin. Tulin samalla kumonneeksi selkeimmän tulevaisuuden suunnitelmani, ethän ryhdy opettajaksi. Huomasin kuitenkin pitäväni opettamisesta. Aikaa lisensiaatintutkimukseen ja väitöskirjaan meni aika tavalla. Opin koko ajan jotain uutta, joten kieltäydyn näkemästä tämän ajan hukkaamisena. Olihan minulla muutakin elämää kuin yliopisto, henkilökohtaisesti sitä ilman muuta tärkeämpää.
Tein vuodesta toiseen mitä osasin, ja ajauduin mukaan siihen ja tähän tämän jossakin vaiheessa yliopistoksi nimetyn rakenteemme puitteissa. Jossakin vaiheessa huomasin olevani professori. Olin valmis kantamaan entistäkin suuremman roolin julkisjohtamiseksi asemoituneen oppiaineeni kehityksestä. Huomasin myös, ettei mahdollisuutta saa jos ei siitä ole valmis taistelemaan. Nyt olen ikäväkseni huomannut senkin miten taistelu syö miestä. Professorilla ei ole alituiseen mukavaa osana vaateliasta yliopistoyhteisöä, jossa on persoonia laidasta laitaan, mukaan lukien professorit itse. Professorin työ on kyllä työnä antoisaa, mutta sen puitteet eivät aina ole.
Hallintotieteet ovat vakiinnuttaneet asemansa yliopistossa. Neljä pääainetta toimii kokoonsa nähden hyvin, jos ei jopa erinomaisesti. Yhteistyötä tehdään yhteisen kandidaattiohjelman nimissä, mutta esimerkiksi laajemmat tutkimusyhteistyökuviot eivät ole toistaiseksi ottaneet tulta. Joku niitä pidättelee. Olen itse löytänyt uutta virtaa yhteistyöstä humanistikollegoiden kanssa. Yhteistyön kauppatieteilijäkollegoiden kanssa pitäisi periaatteessa olla johtamisen tutkijalle tätä helpompaa, mutta joku sitäkin silti pidättelee. Ehkä se olenkin minä jolle pihan ylittäminen on liian työlästä? Todennäköisesti en vain minä kuitenkaan.
Opiskelin itse hallinnon ammattilaiseksi kasvavaan hallintoon. Nyt hallinnon asiantuntijuutta on ehkä harvemmille tarjolla, mutta osaamisvaatimukset ovat vastaavasti aikaisempaa laaja-alaisempia. Olen usein kiitellyt meillä omaksuttua yleisiä valmiuksia korostavaa generalistipainotusta. Se on ollut hyvä valinta. Valmistunut hallintotieteilijä sijoittuu aika usein yksityiselle sektorille. Julkisella sektorilla työskentelevien työ on myös muuttunut aikaisemmasta. Esimerkiksi liiketoimintaosaamiselle olisi siinä hyvää käyttöä. Valitettavasti se on meillä kavennettu muiden alojen ydinosaamisen ulkopuolelta annettavaksi pakkopalaksi kauppatieteitä. Monet meiltä hallintotieteistä valmistuneet hankkivat esimerkiksi palveluita kuntalaisille, joten me hyötyisimme enemmän yhdessä suunnitellusta ja toteutettavasta järkevästä opintokokonaisuudesta. Ehkä sellainen vielä joskus saadaan aikaiseksi?
Onnittelen erityisesti 30 vuotta sitten julkishallintona aloittanutta julkisjohtamisen oppiainetta sekä saman ikäistä Hallinnoijat ry:tä. Jatketaan vauhdilla neljännelle vuosikymmenelle toivoen, että järki tässä maailmassa joskus voittaa ja ilmiselvät ongelmat voidaan muuttaa mahdollisuuksiksi.
Esa Hyyryläinen
