Professoriliiton vuoden professoriksi valitsema Pertti Alasuutari tekee tarkkoja huomioita maailmasta lähellä ja kauempana. Nostan tässä esille kysymyksen metatyöstä. Näin Alasuutari toteaa siitä Tampereen yliopiston tiede- ja kulttuurilehti Aikalaisessa (2.12.2013): ”Poliitikot ovat nykyään huolestuneita huoltosuhteen tuottamasta kestävyysvajeesta, mutta samaan aikaan organisaatioissa lisätään metatyötä eli työkäytäntöjen suunnittelemista ja toimintojen raportointia, valvontaa ja arviointia. Tätä kaikkea perustellaan tuottavuuden kasvattamisella, vaikka se syö aikaa siitä, mitä piti tehdä.”
Nostin tuon kohdan esille, koska se kertoo hienosti saman viestin, jota olen yrittänyt itsekin kertoa eteenpäin. Tapamme tehdä työtä ei ole paras mahdollinen. Liian paljon aikaa kuluu varsinaisen työn tekemisen sijasta muuhun. Ennen työtä aika kuluu työn koko lailla irrationaaliseen suunnitteluun, ja työn tultua tehtyä, sen raportoimiseen mitä on tehnyt. Turhan suuri osa toteutuvasta työstä on tämän vuoksi sellaista, josta ei varsinaisesti ole tulosta.
Alasuutarin selitys tälle ilmiölle on usko siihen, että ihmisten keskinäisessä vuorovaikutuksessa syntyvät ongelmat johtuvat ongelmat johtuvat huonosta järjestelmästä. Tästä seuraa loputon pyrkimys tehdä täydellistä järjestelmää, jossa kaikki sujuisi kuin rasvattu. Ja että niin todella kävisi, luodaan sääntöjä ja valvontaa, jonka avulla koetetaan pitää inhimillinen tekijä aisoissa. Järjestelmä kun voi muodostua täydelliseksi vain kun ihmiset eivät mene sitä sotkemaan.
Miten sitten pääsemme ulos tästä pahasta kehästä? En kyllä ole erityisen toiveikas, mutta lähtisin kuitenkin siitä, että kyseenalaistamme kaiken metatyön entistä hanakammin. Yliopistot voisivat näyttää tässä mallia muulle julkiselle toiminnalle. Ovathan ne mallia näyttäneet aikaisemminkin, mutta ei aina hyvää mallia. Esimerkiksi sen sijaan, että innottomasti tai innokkaammin laadimme työsuunnitelmia joka vuosi, voisimme vaatia etuamme ajavia organisaatioita tekemään parhaansa suurelta osin järjettömäksi osoittautuneiden järjestelmien kaatamiseksi. Se vapauttaisi aikaa ja vaivaa myös esimiehiltä, jotka voisivat tämän vapauden käyttää siihen että johtaisivat yksiköitään oikeasti, eikä vain metatyön tasolla.
Esa Hyyryläinen
