Ei ole erityisen mielekästä puhua sellaisesta ”uutena”, josta joku oli löytänyt merkkejä jo 1970-luvun alussa Iso-Britanniassa istuneen Edward Heathin hallituksen ohjelmasta. New Public Managementille (NPM) nyt vain jäi tällainen aikasidonnainen nimi kannettavakseen. Eurooppaan NPM:n synnytti varsinaisesti Heathia konservatiivipuolueen johtajana seurannut Margaret Thatcher, joka toimi pääministerinä vuodesta 1979 vuoteen 1990.
NPM oli anglosaksinen idea. Euroopassa Thatcherin ohella John Majorin hallituksen ohjelma oli NPM-ohjelma. David Cameronin hallitusta on luonnehdittu ”uusthatcherismiksi”, joten NPM ei ole alkulähteillään edelleenkään ohi. USA:ssa merkittävintä oli Reaganin hallintokausi, mutta vielä Clintonin hallinnon aikana Al Gore oli aktiivinen hallinnon uudistaja NPM-tyyppisellä agendalla. Kanadassa NPM-ideoita hyödyntäviä uudistuksia johti näkyvimmin pääministeri Mulroney, Australiassa pääministerit Hawke ja Keating ja Uudessa Seelannissa pääministeri Lange. Nimekkäimmät NPM-tutkijat ovat useimmiten myös anglosaksista maista kotoisin. Heillä on nyt vankka kansainvälinen maine, mutta sen alkupisteenä oli oman maan tapahtumien kuvaaminen omalla kielellä.
NPM on sateenvarjo monenlaisille ajatuksille. Yhteistä eri maille on olleet hallinnon uudistukset, joissa korostuivat tehokkuuden ja taloudellisuuden korostaminen, julkisjohtajien suurempi taloudellinen ja toiminnallinen autonomia ja vastuu, suurten organisaatioiden pilkkominen tulosyksiköksi sekä erilaiset tilaamisen ja tuottamisen erottamiseen perustuvat järjestelyt, joilla saatiin aikaan mahdollisuus liiketoimintaan tai sen mallien hyödyntämiseen sisäisesti. Ajankohtainen Solidium-tapaus, vaikkei kyse olekaan julkisesta organisaatiosta, osoittaa myös NPM:n yhden ongelmapaikan. Johtajan on oltava autonominen niin, että luottamus johtavaan poliitikkoon säilyy. Maailmalta löytyy vaikka kuinka paljon julkisjohtajia, jotka ovat saaneet hyvästä tuloksesta huolimatta väistyä luottamispulan takia. Julkisessa johtamisessa politiikasta kun ei pääse mihinkään.
Tämän päivän Suomessa NPM on valtavirtaa julkisessa toiminnassa. Se ei selitä kaikkea, mutta aika paljon kuitenkin. Siinä kun Thatcherillä oli ideologisperustainen julkisen toiminnan kritiikki lähtökohtanaan, Suomessa NPM valittiin pragmaattisin perustein. 1990-luvun alun syvä lama tuhosi kasvuhakuisen hyvinvointivaltion julkisen toiminnan taloudellisen perustan ja avasi ovet uudistuksille. 1990-luvulla kaikki kanavat tyrkyttivät NPM-ideoita uudistusten lähtökohdaksi, joten ei ole yllättävää että niihin Suomessakin tartuttiin. Suuremmalla innolla niihin tarttuivat oikeastaan vain entiset sosialistivaltiot, joilla oli meitäkin suurempi tarve tehdä pesäero aikaisempiin malleihinsa. NPM:lle tyypilliseen tapaan suomalainenkin NPM on yhdistelmä kansainvälisiä ideoita sovitettuna ratkaisuiksi kansallisiin ongelmakysymyksiin. Siksipä se ei vaikutteistaan huolimatta seuraa kenenkään muun NPM-vetoista mallia. Meidän on siksi tehtävä siitä kansallinen tutkimusohjelma.
Esa Hyyryläinen
