Mitä enemmän olen tutkijana perehtynyt johtamiseen, sitä vähemmän varma olen mitä siitä pitäisi ajatella. Yksi asia on kuitenkin selvää, johtaminen on muutakin kuin johtamista. Tarkoitan tällä sitä ettei sitä voi uskottavasti pelkistää siihen mikä on teknisesti johtamista, koska kyse on paljosta muustakin. Johtajan pitää toki suunnitella, organisoida, rekrytoida, käskyttääkin, ja mitä nyt johtamiseen kuuluvina tehtävinä esitetäänkin. Kaikki nämä ovat johtamista, mutta johtaminen on itsessään enemmän kuin kaikki nuo tehtävät yhteensäkään. Johtaminen on oikeastaan idea, joka ilmenee edellä mainituissa johtamiseen kuuluvissa tehtävissä.
Jos osaisin, puristaisin johtamisen idean tähän muutamin selkein sanoin. Se ei tässä nyt onnistu. Sen sijaan nostan esille kriittisen johtamistutkimuksen näkökulman, koska sen puitteissa on sanottu paljonkin mielekästä ja järkeenkäypää johtamisesta. Parasta kriittisessä johtamistutkimuksessa on se, että se sekä kehottaa katsomaan johtamista vain teknistä käsitystä laveammin, että kohdistaa kritiikkinsä teknisen käsityksen tarjoamaan valheelliseen varmuuteen siitä mistä johtamisessa on kyse. Huonointa siinä on se, että suurelta osin sen selkänojana on vasemmistolaisesta maailmankatsomuksesta kumpuava ideologinen varmuus maailman vääryyksistä. Se on siksi osin kritiikkiä uskon varassa, ei tiedon ja tutkimuksen.
Tähän johtaminen on muutakin kuin johtamista-tematiikkaan sopii kriittisen tutkimuksen kautta mahdollistuva avautuminen johtamisen erilaisiin rinnakkaisiin rationaliteetteihin. Tekniseen ymmärrykseen liittyvä kuvaus johtamisen rationaliteeteista aukeaa kriittisen johtamistutkimuksen osalta usein kommunikatiivisuuteen liittyvien rationaliteettien suuntaan. Habermas on usein kovassa käytössä. Monille kyse on myös organisaatiotason poliittisista rationaliteeteista, erityisesti vallasta ja sen (väärin)käytöstä erilaisessa organisaatiotason politikoinnissa. Kommunikatiivisuus ja poliittisuus kääntävät huomion yksittäisistä johtajista verkostoissa tapahtuviin asioihin, formaalista organisaatiosta informaaliin organisaatioon, tietojärjestelmiin kerätystä ”virallisesta tiedosta” hajautuneeseen tietoon, laskelmista eri pohjalta tehtäviin tulkintoihin ja arvioihin jne. Johtaminen piirtyy samalla isompana ja kompleksisempana ilmiönä kuin vain teknisten rationaliteettien kautta.
Sinänsähän kriittinen johtamistutkimus ei ole parhaimmillaan käytännön neuvoina, vaan johtamiseen liittyvien kipupisteiden paljastamisessa ja emansipaation tarjoamisessa. Mikään ei silti estä tekemästä siitä pragmaattisempaa versiota, ottaa sen näkökohtia huomioon silloinkin kun niihin ei voi ihan sataprosenttisesti sitoutua. Siihen pyrin itse tutkijana. Kritiikki vetoaa minuun kyllä, mutta ei uskon varassa olevana kritiikkinä. Parhaimmillaan pragmaattisella otteella saadaan kriittistä tutkimusta hyödyntäen jotain uutta sanottavaa eri rationaliteettien ristiriitaisuuden kanssa tuskaileville johtajillekin. Siihen johtamisen tutkimuksessa kyllä sopii pyrkiä.
Esa Hyyryläinen
