Vielä virtaa, Last of the Summer Wine, oli tietääkseni pitkäkestoisin sitcom koko maailmassa. Sitä tehtiin Yorkshiressa vuodesta 1973 vuoteen 2010. Kun näyttelijäkaarti oli alun perinkin vanhemmasta päästä, sinä aikana vaihdoksia tapahtui aika tavalla. Yhtä ei vaihdettu. Peter Sallis esitti Norman Cleggiä, tuttavallisemmin Cleggyä, koko sarjan ajan.
Sarjan ideasta sen verran siihen perehtymättömille, että ydintarina on se miten kolme eläkkeellä olevaa miestä saa päivänsä kulumaan maleksimalla ympäri kylää ja toteuttamalla kaikenlaisia projekteja. Kolmikolla on selvät roolit. Yksi toimii johtajana, taitamattomana, mutta uskossaan vahvana sellaisena. Toinen on maineella tai rahalla motivoitavissa oleva, jonka kautta hulluimmatkin ideat kokeillaan. Kolmas taas edustaa epäilyksen ja järjen ääntä sen verran kun sille jää tilaa. Cleggy on se kolmas mies. Combolle lankesi motivoitavissa olevan rooli. Johtajan roolia taas kantoi meillä viimeeksi televisiossa nähdyissä jaksoissa Foggy, joka oli sota-aikaisena korpraalina mielestään pätevä joukkoa johtamaan, vaikkakin sotavuodet menivät käytännössä Burmassa kylttimaalarina. Itsensä johtajaksi nimittäneen johtajan roolia teki sarjan myötä kolme muutakin näyttelijää, kukin omalla tavallaan.
Minulle ydintarinan päähenkilö on Norman Clegg, jolle itselleen epäonnistuminen ei ole paha paikka, eikä luovuttaminen koskaan ongelma. Harvaan rooliin on onnistuttu kirjoittamaan niin paljon kuivaa huumoria kuin Cleggyn rooliin. Pistän siitä esimerkiksi seuraavan Cleggyn huomion: ”Ajatteleminen on vaikeaa. Sen vuoksi niin monet menevät politiikkaan.” Näyttelijävalinta oli nappiin osunut. Peter Sallis, teille ehkä paremmin tuttu Wallacen ja Gromitin Wallacen äänenä, teki Cleggyn roolin todella hyvin. Hänen Cleggynsä oli sarjan ”tolkun ihminen”, jolla terveen epäilyn elementti säilyi kuvassa mukana, tapahtuipa mitä hyvänsä. Mitään ei silti oikeastaan jätetty tekemättä, sillä ei terve epäilys sitä tarkoita ettei mitään voisi tehdä. Se on vain sitä, että sanoo kun ei tunnu siltä että järki olisi hommassa mukana pysynyt. Se on myös sitä, että katselee huumorin kautta pilke silmäkulmassa sitä mitä sitä tässä maailmassa kohtaa.
Koska kaikilla organisaatioilla on uskossaan vahvat, mutta ainakin ajoittain turhankin taitamattomat johtajansa, ja kaikesta innostuvia ilman muuta piisaa, organisaatiot tarvitsevat menestyäkseen ja kukoistaakseen myös omat Cleggynsä. Ilman Cleggyjä tasapaino ei millään säily. Jonkun täytyy löytää sekin vitsi organisaatiosta mitä organisaatio ei itse vitsiksi näytä ymmärtävän. Jonkun pitää olla ”kolmas mies” innokkaiden johtajien ja motivoitavissa olevien alaisten rinnalla.
Esa Hyyryläinen
