Osana kirjansa Kohtalokas ylimieli (Art House 1998) purevaa sosialismikritiikkiä, Friedrich Hayek tekee huomion, että monet intellektuaalit ovat myös sosialisteja. Syy tähän aukeaa seuraavasta sitaatista. ”Ensihämmästys siitä havainnosta, että älykkäillä ihmisillä on taipumus olla sosialisteja vähenee kun ymmärtää, että älykkäillä ihmisillä on luonnollisesti taipumus yliarvostaa älykkyyttä ja olettaa, että sivilisaatiomme tarjoamien etujen ja mahdollisuuksien syy on tietoinen suunnittelu pikemmin kuin perinteisten sääntöjen noudattaminen. He olettavat, että voimme poistaa jäljellä olevat epätoivottavat piirteet entistäkin älykkäämmällä harkinnalla ja vieläkin soveltuvammalla suunnittelulla ja toimiemme ”rationaalisella koordinoinnilla”.”
Hayek ei pidä yhteiskunnallista järjestystä järjen tuotteena, vaan katsoo että ”sivilisaatiomme riippuu alkuperänsä lisäksi myös säilymisensä kannalta asiasta, jota voidaan täsmällisesti kuvata vain ihmisten kanssakäymisen hajautuneeksi järjestykseksi, mutta jota yleisemmin joskin hieman harhaanjohtavasti kutsutaan kapitalismiksi”. Hajautunut järjestys ei syntynyt tarkoitetusti ja suunnitellen, vaan spontaanisti, kun ihmiset noudattavat sääntöjä, joita eivät aina hyväksy, ymmärrä, tai edes tunnista. Hayek tunnustaa kantansa selvästi todetessaan tuotteiden jakelun kilpailumarkkinoilla olevan ainoan tunnetun tavan osoittaa ihmisille mihin suuntaan heidän työnsä tulee suuntautua edistääkseen kokonaistuotantoa mahdollisimman paljon. Vastaavasti hän on erittäin kriittinen tuotantovälineiden keskitettyä ohjaamista kohtaan, koska katsoo sen vaativan tietoa jota ei ole. Haeyk ei kuitenkaan kiistä järjenkäytön hyödyllisyyttä, mutta kyseenalaistaa jyrkästi perusteet, joilla sen asema usein perustellaan.
Hayek toteuttaa analyysinsa todella ”isossa kuvassa”. Siinä kyse on yhteiskunnallisen järjestyksen perusteiden tarkastelusta. Hänen tekstejään aina silloin tällöin lukiessani minua on alkanut mietityttää miltä maailma näyttää organisaatioiden tasolla jos omaksutaan samanlainen ajatustapa kuin Hayekilla on isossa kuvassa? Tällöin voi ajatella, että on olemassa jotain spontaanisti syntynyttä ja kehittyvää, jota kaiken maailman ”organisaatiososialistit” haluavat mestaroida mieleiseensä suuntaan siinä vakaassa uskossa siitä, että järkeen perustuvalla interventiolla saavutetaan jotain parempaa kuin muuten.
Tässä kohdassa on pakko todeta, että tuo ajatuskuvio johtaa allekirjoittaneen kritiikin ohella väistämättä itsekriittisyyteen. Olenhan tunnustautunut managerialistiksi tätä blogia pitäessäkin. Jos managerialismilla tarkoitetaan uskoa ammattijohtamisen hyödyllisyyteen, joudun väistämättä myöntämään ainakin jossain määrin uskovani siihen. Siinä mielessä olen siis ”organisaatiososialisti” itsekin. (Julkis)johtamisen koko idea oppiaineena on oikeastaan sen varassa, että sellaisia me olemme. Onneksi ei ole pakko uskoa ehdoitta. Siksi ainakin pyrin ylläpitämään tervettä epäilyä asioiden ja toiminnan mielekkyydestä myös johtamisessa.
Toimintana johtaminen kohtaa väistämättä jonkinlaisen paradoksin spontaanin ja suunnitellun järjestyksen välillä. Yhtäältä kyse on kyse pyrkimyksestä mestaroida kaikkea. Tätä edustamaan on tutkimuksessa nostettu ”logic of consequences”, se että toiminta perustuu subjektiivisen arvioon vaihtoehtojen hyödyllisyyden välillä. Tällöin johtaminen aukeaa intentionaalisuuden kautta ajassa eteenpäin. Ajassa päinvastaiseen suuntaan johtamista aukaisee ”logic of approriateness”, jossa johtaminen kuvataan tietyssä tilanteessa relevanttien sosiaalisten sääntöjen seuraamisena. ”Organisaatiososialisteille” ensimmäinen logiikka on aina tärkeintä. Sille, joka epäilee sen mielekkyyttä, toinenkin logiikka on relevantti selitysperusta.
Palautan tämän lopuksi jonkin matkaa konkretiaan päin. Ajatelkaapa miten muodostetaan organisaation strategia, vaikka juuri tämän organisaation? Onko siinä kyse siitä, että järkeä maksimaalisesti käyttäen haetaan organisaatiolle paras mahdollinen tulevaisuus jonkin matkaa tulevaisuuteen, ja toimitaan sitten sen mukaan? Vai onko pikemminkin kyse siitä, että järkeä käytetään, mutta ottaen silti huomioon strategian muodostamisessa runsaasti sellaistakin, jota kaikki eivät hyväksy, ymmärrä tai edes tunnista? Minulle vastaus on helppo. Vaikka johtamisessa ”organisaatiososialismi” kukoistaa, sen fasaadin alla tapahtuu sellaista joka johtuu inhimillisestä toiminnasta, mutta ei silti ole tarkoituksellista toimintaa. Juuri se tekee johtamisesta niin koukuttavaa tutkimuksen ja opetuksen kohteena.
Esa Hyyryläinen
