Nelosella pyörivässä tämän kauden Australian Master Chef-ohjelmassa oli viime viikolla pudotustehtävä, jossa kolme kaveria yritti tehdä huippukondiittori Christy Tanian leijuvan leivoksen. Eivät ihan tulleet näköiseksi, sillä taito ei vaan riittänyt. Ensiksi on luonnollista kiinnittää huomiota taitoon, jota leivoksen tekeminen edellyttää. Se ei kuitenkaan ole ydinjuttu tuon(kaan) leivoksen kanssa. Kyse oli enemmän huikeasta ideasta, jonka ytimessä oli oivallus laittaa leivos leijumaan heliumilla täytetyn syötävän sokeripallon varaan. Siinä ei periaatteessa ole mitään järkeä, mutta juuri siksi sillä erottuu kondiittoreiden massasta.
Kerroin edellisen johdatuksena ideoiden nostamiselle tikun nokkaan. Teen itsekin ruokaa, mutta en fine dining-ruokia, vaan pysyttelen arkiruoassa. Voisi siksi ajatella etten tarjoa perheelle ideoita, vaan pelkkää arkiruokaa. Ehkä asia ei kuitenkaan ole niin? Ehkä tarjoan sittenkin ideoita? Ehkä kaikessa ruoanlaitossa on väkisin kyse ideoista, jopa silloinkin kun joku tipitarkkaan seuraa jotain reseptiä? Ehkä ideat ovat meille isompi juttu kun olemme koskaan itsellemme myöntäneet?
Lähes kaikki hallinnon tutkijat, jotka tiedän, edustavat (tosin sitä aina itse sanomatta) jonkin sortin uutta institutionalismia. Se on samalla tavalla iso juttu, tai jopa valtavirta, hallinnon tutkimuksessa kuin se on politiikan tutkimuksessa, eikä näiden raja aina edes ole mitenkään selvä. Ainakin kaksi uuden institutionalismin muotoa, historiallinen institutionalismi ja diskursiivinen institutionalismi nostavat ideat esille hallinnon uudistamisen analyyseissaan. Minulle tutkijana tärkeämpi niistä on jälkimmäinen (http://elektra.helsinki.fi/se/h/0359-6680/33/4/newpubli.pdf ). Historiallisen institutionalismin keskeinen ajatus polkuriippuvuuksista on toki myös äärimmäisen relevantti. Aikaisemmat valinnat rajaavat ilman muuta uusien valintojen mahdollisuuksia, mutta ne eivät pysäytä muutosta ja uudistumista. Hyvällä idealla pääsee polkuriippuvuuden yli.
Hallinnon ja johtamisen tutkijan kannattaa seurata ideoita. Jossain ne syntyvät, jotenkin ne leviävät, ja jostain syystä niihin tartutaan kun on uudistamisen aika. Jostain tuli esimerkiksi idea ”schooleista” kun Vaasan yliopistolle tuli uudistamisen aika. Se onko se hyvä idea, jää nähtäväksi. Tampereen yliopisto on jo tehnyt omistaan tiedekuntia, koska jotain ongelmiakin taisi olla. Se ei tarkoita sitä, että idea olisi huono, mutta toki siitä jotain oppiakin voisi. Yliopistomme on monella tapaa erilainen kuin Tampereen yliopisto on, joten ei sieltä voisi katsoa mallia tipitarkkaan muutenkaan. Tämä on aika tyypillistä hallinnon ja johtamisen uudistamisessa muutenkin. Paradoksaalisesti mallia voi katsoa ja ei voi katsoa yhtäaikaisesti. Ideasta siis voi ottaa kiinni vaikka se on mistä peräisin, mutta se ei riitä, vaan ideaa on aina kehiteltävä omiin tarpeisiin sovittaen.
Uudistamisessa on aina kyse ideoista, mutta ideoiden omistuksesta vain joiltain osin. Sillähän ei ole lopulta väliä mistä idea on peräisin jos se saadaan toimimaan. Reseptiä voi aina muunnella ruokaa laittaessaankin, tai jopa olla ilman reseptiä. Väitän, että silloinkin tekee muunnelmia ideoista, jotka jollain tavalla tietää. Jos hyvin käy, saa aikaiseksi sellaista jolla erottuu positiivisesti massasta. Erottuminen on silti lyhytkestoista, sillä hyvään ideaan tarttuvat kohta muutkin. Niin se menee. Ideat vievät tätä maailmaa eteenpäin.
Esa Hyyryläinen
