Törmäsin tässä äsken (uudestaan pitkästä aikaa) John Vickersin vanhaan tekstiin, jossa pohditaan sääntelyn purkamisen ja kilpailun lisääntymisen yhteyttä. Teema on meillä ajankohtainen mm. äskettäisen taksiuudistuksen takia. Oletus on, että purkamalla sääntelyä saadaan lisää kilpailua. Se on uuden liikennepalvelulain taustalla vaikuttava ydinoletus. Oletus on periaatteessa järkevä, mutta onko meidän silti järkevää uskoa että näin todella tapahtuu? Miksi ei mahdollisesti tapahtuisikaan näin?
Vickers lähtee vastaamaan kysymykseen kuten minäkin usein, ottamalla kätevän nelikentän peliin. Tällä hän pyrkii tarkentamaan ongelmia tai haasteita, joita sääntelyllä pyritään ratkaisemaan. Tämän nelikentän hän rakentaa kahden kysymyksen varaan, onko kilpailu mahdollista, ja onko se toivottavaa? Kun kumpaankin voi vastata kyllä tai ei, meillä on kolme erilaista ongelmaa sääntelystä vastaavien ratkaistavaksi. Kolme tässä siksi, että jos kilpailu on mahdollista ja toivottavaa, ei ole ongelmaa ratkaistavaksi. Jos kilpailu on kutakuinkin mahdotonta ja jopa epätoivottavaa, sääntelyn haasteena ovat luonnolliset monopolit. Jos kilpailu on mahdollista, mutta ei kuitenkaan toivottavaa, sääntelyn haasteeksi asettuu kermankuorinta. Kolmas ongelma syntyy kun kilpailu ei oikeastaan ole mahdollista, mutta se olisi silti toivottavaa. Tällöin kilpailun mahdollisuuksia rajaavat alalla olevat toimijat, joilla on jollakin tavoin mahdollisuus hankaloittaa uusien toimijoiden toimintaa.
Sääntelyn purkaminen on taksiuudistuksen osalta, ja usein muutenkin, käytännössä pitkälle markkinoille tuloa estävien säännösten ja määräysten purkamista. Se on taksiuudistuksessa toteutunut niin kuin ajateltiin. Heti kun se tuli mahdolliseksi, uusia hakemuksia jätettiin Trafille ennätysmäärä. Ainakaan vielä uusia takseja ei toki ole kärkkymässä silti jokaisessa kadunkulmassa. Kansalaiset tuntuvat olevankin eniten huolissaan siitä ovatko siellä ne entisetkään, kun velvoitetta siihen ei enää ole? Huoli on aiheellinen. Autojen määrän kasvu realisoituu siellä missä ihmisiä on eniten, ja myös sellaisina aikoina kun heitä on liikkeellä eniten. Palvelu saattaa myös vastaavasti heikentyä siellä missä ihmisiä on vähemmän. Hankala kysymys on myös taksien saatavuus hiljaisina aikoina. Miksi olisi riittävästi tarjontaa silloin kun kysyntä on pienimmillään, kun siihen ei varsinaisesti mikään pakota?
En ole valmis uskomaan että taksiliikenteen sääntelyyn liittyvät ongelmat olisivat tässä nyt ratkaistu. Sääntelyn purkamisesta johtuvia ongelmia voidaan lähivuosina joutua ratkomaan uudella sääntelyllä. Pidän sitä aika todennäköisenä. Sääntelyn purkaminen on nimittäin kilpailun lisääntymisen kannalta vasta ensimmäinen askel. Tästä Vickersin paperi itse asiassa eniten kertoo. Markkinoiden avaamisesta eteenpäin kyse on kilpailua edistävistä toimista siltä osin kuin toimijoiden määrän lisääntyminen ei ongelmaa yksin ratkaise. Ja sehän ei suinkaan tarjoa kokonaisratkaisua. Kukaan järjissään oleva ei silti halunne entiseen sääntelyyn takaisin. Tarvitaan siksi aikaisempaa fiksumpaa sääntelyä, nimenomaan kilpailua tukevaa sääntelyä sitä tukahduttavan sijaan. Minulta jos kysytte, parasta olisi sellainen sääntely, jossa kannustimia lisäämällä saadaan ongelmat ratkaistua. Siinä on ainakin tulevalle sääntelylle hyvä tavoite.
Esa Hyyryläinen
(Inspiraation) lähteenä: Vickers, John (1991). Industrial policy in regulatory reform, teoksessa Markets, Hierarchies & Networks: The Coordination of Social Life, toim. Thompson, Grahame, Frances , Jennifer, Levacic, Rosalind & Mitchell, Jeremy. London, Sage.
