Kenelläkään ei ole hauskaa mikromanagerin alaisuudessa. Kenelläkään ei ole hauskaa silloin kun johtaja puuttuu kaikkiin mahdollisiin asioihin niiden merkityksestä riippumatta. Kenelläkään ei ole hauskaa kun johtaja on kyvytön luottamaan siihen, että asiat jatkuvasti niitä johtamattakin kyllä sujuisivat. Hän nimittäin puuttuu silloin väistämättä sellaiseenkin, joka toimii jo ihan hyvin, eikä siksi millään hyödy interventiosta. Ei sillä ole mikromanagerille merkitystä, koska hyvää voi hänen tyylinsä mukaan syntyä vain interventionistisen johtamisen kautta. Kaaoshan siitä seuraa jos niin ei toimisi.
Kukaan rekrytoija ei varmaan tietoisesti ole koskaan ollut hakemassa mikromanageria. Tarvetta sellaiseen tyyliin ei ole. Miksi olisikaan koska se tappaa aikaa myöten kaiken aloitteellisuuden organisaatiosta? (https://www.is.fi/taloussanomat/oma-raha/art-2000001717457.html ). Kysyntää on kuitenkin ”hands-on”-tyyliselle johtajalle, joka on myös eräänlainen managerialismin arkkityyppi. ”Hands-on”-johtaminen on johtamista joukon keskeltä, voimakkaasti läsnä ollen. Se on johtamista kädet savessa. ”Hands-on”-johtaja johtaa parhaimmillaan oman mallinsa kautta. Kädet ovat savessa, koska niin pääsee oman mallinsa antamaan. Mikromanageri ei taas usko, että kukaan saa mitään aikaiseksi ilman hänen alituista ja jatkuvaa puuttumistaan (https://hbr.org/2014/11/signs-that-youre-a-micromanager). Mikromamagerin kädet on savessa, koska muutenhan sinne joku laittaisi omansa.
Hyvin koulutettujen ja työssään itsenäisten ihmisten johtamisessa esimerkiksi yliopistoissa, jota paremmin koulutettua väkeä ei ole missään, ei ole huutavaa tarvetta kädet savessa johtamiseen juuri milloinkaan. Jos olisi, rekrytoinnit olisivat menneet pieleen, eikä henkilökunta olisikaan työssään odotetulla tavalla itsenäistä. ”Hands-off”-johtaminen toimii luovan tietointensiivisen työn johtamisessa selvästi paremmin. Ajoittain ”hands-on”-johtamiselle on silti jonkinlainen momentum. Isojen muutosten nopea toteuttaminen, meillekin tuttu tilanne, voisi hyvinkin olla sellainen tilanne. Mutta silloinkin interventionistinen tyyli toimii edes siedettävästi vain erittäin lyhyenä välivaiheena. Normaalioloissa ”hands-on”-tyyli sakkaa tietointensiivisen työn johtamisessa väistämättä.
Tarvetta mikromanagerointiin ei ole missään olosuhteissa. Ongelma on siinä, että ”hands-on”-johtamisesta tulee helposti mikromanagerointia. Kädet savessa johtavan käsiä ei saa helposti pois savesta, vaikka momentum siihen olisi jo aikaa sitten ohi. Mikromanagerointi on lopulta ”hands-on”-johtamisen pimeä puoli. Sen saa usein vaikka tilauksessa oli ihan jotain muuta. Siinä sitä ollaan sitten. Kenelläkään ei ole hauskaa. Ne myös lähtevät, joille tämä on liikaa. Valitettavasti samalla on niin, että ne jotka eivät lähde, eivät lähde joko siksi ettei heitä enää muualla tarvita, tai siksi, että he ovat jo hukanneet aloitteellisuutensa ja itsenäisyytensä, ja ehkä siksi jopa kaipaavat ”vahvaa” johtamista. Organisaatiolle tämä ei ole hyväksi. Tietointensiivistä työtä tekevälle organisaatiolle, jonka tulostavoitteet on asetettu todella korkealla, tämä on silkkaa myrkkyä.
Esa Hyyryläinen
