Luin joku aika sitten urakalla oppijaksomme Julkisen hallinnon tulevaisuus-kurssisuorituksia. Avartava kokemus, mutta valitettavasti ei kaikin osin positiivisesti avartava. Rohkean tulevaisuuspohdinnan sijaan sain lukea aika tavalla samansuuntaisia avautumisia tiedossa jo hyvin olevista isoista muutoksista, myös nopeasti kliseytynyttä ”uutta normaalia” mahdollisesti jo elävässä nykytilassamme aika tavalla pitäytyen. Minulla siis suoraan sanoen oli aika tylsää.
Aika moni syötti minulle suoraan tai epäsuoraan muotoiltuna ajatuksen, ettei tulevaisuutta voisi ennustaa, tai että ainakin sen ennustaminen on hankalaa. Koko ajatus on minulle vieras, jopa mahdoton. Jos olet itse eri mieltä, katso ihmeessä eräs Youtuben helmi vuodelta 1964. Siinä Arthur C. Clarke kuvaa internetin ja monet sen keskeiset vaikutukset 57 vuotta sitten. Väitän ettei tulevaisuuden ennustaminen ei ole ainakaan mahdotonta. Ongelma, joka ei minusta ole ongelma, on siinä, ettei aina osu oikeaan. Tulevaisuuden ennustaminen edellyttää rohkeutta olla myös väärässä.
Tulevaisuutta ei voi ennakoida täysin samalla logiikalla kuin tekee tutkimusta, sillä siinä on mentävä pidemmälle kuin tiedossa olevat vahvat faktat sallivat. Jos esimerkiksi nyt ennakoin, että vaikkapa vuonna 2050 nykymuotoinen valtio on katoamassa, tässä ajassa se näyttää hyvin epätodennäköiseltä vahvojen faktojen valossa. Juuri nyt pikemmin horjuu valtioita yhdistävä EU, koska kansalliset edut ja kansallismielisyys ovat isommin tapetilla kuin aikoihin. Voin siis perustella ennakointia valtion häviämisestä vain nostamalla esiin hyvin heikkoja merkkejä alla kuplivasta mahdollisesta muutoksesta, menemällä täten aika tavalla tulkinnassa vastavirtaan. Paljon helpompaa olisi nyt ennakoida, että jossain vaiheessa menneisyyttä ovat meillä valtion sijaan kunnat. Tätä puoltavat faktat ovat vahvempia. Sote-reformi mennee nyt läpi, eikä ole hyvää syytä ajatella, etteivät ainakin myös kuntiin jäävät koulutuspalvelut hyötyisi jossakin vaiheessa samanlaisesta isomman mittakaavan järjestelystä.
Mietitään sitten mitä tietoa tulevaisuuden ennustamisessa tarvitaan? Tulevaisuuden ennustajalle on ilman muuta hyötyä siitä, että tuntee historian. Mutta siitä on valitettavasti myös merkittävää haittaa. Se saattaa muodostua esteeksi nähdä niitä heikkoja merkkejä. Taisi olla Jaakko Iloniemi, joka aikanaan totesi vain huonosti informoidun henkilön kyenneen ennustamaan Berliinin muurin murtumisen ja Saksojen yhdistymisen. Ei juurikaan ollut sellaista tietoa, jonka perusteella olisi voinut päätellä muutoksen olevan jo ovella. Heikkoja merkkejä siitä toki oli, täytyi olla, mutta historian tunteville ne saattoivat olla liian heikkoja oikeuttaakseen vastavirtaan menemisen. Valtavirrassa pysymiseen on toki muitakin syitä.
Oletus siitä, että menneisyys kykenee pitämään kiinni tulevaisuudesta, on myös varsin yleinen. Eikä se ole täysin väärä, sillä menneisyydellä on kyllä tällainen ominaisuus. Monet asiat ovat ennakoitavissa olettamalla menneisyyttä tarkastelemalla hahmottuvien kehityskulkujen jatkuvan tulevaisuuteen. Jos ei katso kauas tulevaisuuteen, niillä tulee pääsääntöisesti toimeen. Aina välillä tulee kuitenkin jotain ihan muuta, murrostila, jossa ennakointi on mahdollista vain menemällä vastavirtaan ja kyseenalaistamalla jatkuvuudesta lähtevät tulkinnat. Silloin loistavat vastavirtaan menevät ennakoijat. Tosin usein he saavat arvostusta vasta jälkikäteen. Ennen toteutunutta ja havaittua murrosta vastavirtaan tulkitsevat ovat marginaalissa.
Tulevaisuutta ei ole hankalaa tai mahdotonta ennustaa. Hankalaa tai mahdotonta on olla aina oikeassa. Mutta miksi pitäisikään? Jos aina pyrkii siihen, se toimii samalla eräänlaisena itsesensuurina. Opiskelijamme olivat siihen harhaan langenneet. Mietin siksi nyt, jälleen kerran, miten näistä nuorista konformisteista saadaan kriittisiä ajattelijoita, joilla on rohkeutta kyseenalaistaa ja ajatella boksin ulkopuolelta? Hyvää vastausta tähän minulla ei valitettavasti ole. Olen jo niin vanha etten muista miten itse pyristelin siitä häkistä ulos.
Esa Hyyryläinen
