Englanniksi puheena oleva kipupiste kulkee nimellä ”severe groupitis” (ks. Stanley M. Davis & Paul R. Lawrence, Problems of Matrix Organizations, Harvard Business Review, May 1978). Käytän siitä suomeksi termiä tiimitauti. Tässä taudissa on kyse siitä, että johtajat uskovat tiimipohjaiseen päätöksentekoon liian pitkälle, ja siksi kaikki mahdollinen yritetään päättää tiimeissä, ja tiimin toimesta. Kyse on tällöin organisaatiosta, jossa ihmiset viettävät valtavan suuren osan aikaansa erilaisissa kokouksissa, mutta silti, tai siksi, asiat eivät oikein etene mihinkään.

Tiimitauti on matriisiorganisaation ominaisuus. Matriisiorganisaatio on pohjimmiltaan sellainen organisaatio, jolla on hierarkkisen linjaorganisaation ongelmia ratkaisemassa tiimejä, joihin on koottu väkeä eri puolelta linjaorganisaatiota. En tiedä juuri mitään organisaatiota, joka ei olisi jossain määrin matriisiorganisaatio. Toiset ovat sitä kylläkin pidemmälle kuin toiset. Etuja ilman muuta matriisirakenteella saadaan, mutta tässäkin on jälleen kerran muistettava, että organisaation muodostamisessa edut eivät tule vailla mahdollisia ongelmia. Edut ja haitat olisi siksi kyettävä tunnistamaan, ja kyettävä sen jälkeen arvottamaan niitä sillä tavoin, että löytyy toimivia ratkaisuja. Pitäisi myös lakata haaveilemasta täydellisistä ratkaisuista. Niitä ei taida olla.

Pahimmillaan huomattavaksi muodostuva kokousten määrä muodostuu tiimitaudista kärsivälle organisaatiolle ongelmaksi kahdella eri tavalla. Se, että hyvää työaikaa kuluu kokouksissa, on niistä ilmeisempi ongelma. Maailmassa, jossa näköjään kuusi minuuttia lisää työaikaa päivässä ratkaisee kilpailukykyongelmamme, ei ole tilaa työajan kuluttamiseen turhissa kokouksissa. Ylettömään kokoustamiseen liittyy se toinenkin tiimitaudin ongelma. Ihmiset tottuvat helposti siihen, ettei sen merkittävämpiä tuloksia tule vaikka kuinka pitkään istuttaisiin. Kokoustaminen voi siksi laskea tuloksellisuutta muutenkin kuin aikaa tuhlaamalla. Kyse voi olla myös kasvavasta turhautumisesta.

Älkää lukeko viestiäni niin, että tuomitsin tiimirakenteen toimimattomaksi ja kokoukset ajanhukaksi. Tiimiytyminen on välttämätöntä mm. siksi, ettei toisin osin hyvin toimiva linjaorganisaatio ole lähtökohtaisesti ketterä ja joustava. Hyvin koottuun tiimiin saadaan myös monipuolisesti näkemyksiä eri puolilta organisaatiota, joten periaatteessa parempiin päätöksiin syntyy suotuisammat edellytykset. Osallistumisen mahdollisuudella on ihmisille myös merkitystä. On vaikea sitoutua sellaiseen mihin ei millään tavalla voi itse vaikuttaa.

Ongelma syntyy vasta kun tiimiytyminen nostetaan liian suureen rooliin ja pyritään päättämään sellaistakin tiimeissä, joka ei sinne parhaimmalla tavalla sovellu. Paras lopputulos saavutetaan käyttämällä tiimejä taiten. Ne eivät ole itsetarkoitus, eivätkä tarjoa ihmelääkettä päätöksenteon ongelmiin. Voi niistä silti olla iso apukin kun tilannetekijät ovat muuten kohdallaan.

Esa Hyyryläinen