Osallistuin jokin aika sitten strategiapajaan, jolla valmisteltiin yliopistoyhteisöämme uuteen strategiaan. Esiin nousi monta relevanttia kysymystä, mutta puhetta oli vain epäsuorasti siitä mistä olisi pitänyt puhua pidempää ja perusteellisemmin, nimittäin yliopiston organisatorisesta olemuksesta ja olemisesta. Yliopisto on lähtökohtaisesti löyhiin kytkentöihin perustuva organisaatio, niin kuin Weick (1976) sekä Orton ja Weick (1990) tällaisen organisaation yleisesti kuvaavat. Organisaation eri osat muodostavat tällöin kokonaisuuden, mutta eivät kuitenkaan sellaista yhtenäistä kokonaisuutta, jossa kaikki mitä muut saman kokonaisuuden osat tekevät vaikuttaisi toisiin saman kokonaisuuden osiin. Käytännössä minun filosofisen tiedekunnan osana ei tarvitse yliopistossa kovinkaan paljon pohtia sitä mitä vaikkapa kauppatieteissä tai tekniikassa tapahtuu. Eipä minun tarvitse edes olla kiinnostunut kaikesta siitä mitä omassa tiedekunnassa tapahtuu, koska se ei yleensä minun työhöni vaikuta.
Kun löyhiin kytkentöihin perustuvalle organisaatiolle kirjoitetaan strategiaa, se on lähtökohtaisesti hankala tehtävä. Strategiakirjallisuuden valtavirran neuvoja noudattaen pitäisi löytää yhteinen visio joukolle toimintoja, jotka kuitenkin toimivat pääsääntöisesti hyvin toisistaan riippumatta. Siksi käy helposti niin, että jos visio on todella ”yhteinen”, se ei luultavasti isommin häiritse erikseen toimivien toimintojen elämää. Siitä on ehkä voitu sopia siksi, ettei se juurikaan ”keikuta venettä”. Ja kun se ei näin tee, visiona se on aika tavalla tyhjä. Jos taas visio pakottaa erilliset toiminnot suurempaan keskinäiseen riippuvuuteen toisistaan, se ei sitten ole aidosti ”yhteinen visio”, vaan johdolta tuleva visio, jota syystä tai toisesta kutsutaan yhteiseksi. Organisatorisen olemuksen kannalta se on johdon tietoinen yritys rakentaa tiiviimpiä kytkentöjä, suurempaa riippuvuutta toimintojen välillä, sinne missä niitä ei ole luonnostaan.
Yksi mahdollinen syy rakentaa tiiviimpiä kytkentöjä on se, ettei löyhiin kytkentöihin perustuvassa organisaatiossa hierarkian ylätasoilla jää tilaa kovinkaan paljon perinteisen ymmärryksen mukaiselle johtamiselle. Esimerkiksi (uus)managerialismiin (NPM) perustuva yliopiston johtaminen edellyttää toimiakseen suurempaa johdon toimintatilaa, joka järjestyy usein – tai ehkä jopa ainoastaan – korvaamalla löyhiä kytkentöjä tiiviimmillä. Toinen mahdollinen syy tiiviimpiin kytkentöihin satsaamiseen on se, että sillä pyritään vastaamaan ympäristölähtöiseen kysyntään, muutostarpeeseen tai jopa uhkaan luomalla vähimmillään mielikuva yhtenäisestä järjestelmästä yhteisine visioineen.
Energiakysymyksen taakse ryhmittyminen käy hyvänä esimerkkinä. Mehän toki olemme sen verran opportunisteja, että osaamme tarvittaessa olla ”energiatutkijoita”. Saamme varmasti myös pyydetyllä tavalla aikaiseksi energiatutkimusta edistäviä yhteistyökuvioita. Sitä on kuitenkin turha kuvitella, että olisimme valmiita vaihtamaan löyhiin kytkentöihin perustuvan yliopistomme energiatutkimuksenkaan saralla kovin pitkälle menevään keskinäiseen riippuvuuteen. Suurimmassa osassa toimintojamme jatkanemme jatkossakin irrallaan toisistamme. Näin on, koska se on yliopiston organisatorisen olemuksen ytimessä. Jos onnistuttaisiin jollain ihmeellä korvaamaan kaikki löyhät kytkennät tiiviimmillä, samalla ehkä häviäisi myös yliopisto sellaisena kuin me sen tunnemme. Onneksi tähän ei ole mahdollisuutta.
Löyhät kytkennät eivät ole koko totuus yliopistosta, eikä varsinkaan Vaasan yliopistosta, jonka koko mahdollistaa toisten toimintojen ja niiden takana olevien ihmisten paremman tuntemisen kuin mihin suuremmissa yliopistoissa pystytään. Olisi tyhmää myös olla yrittämättä rakentaa tiiviimpiä kytkentöjä erillisten toimintojen välille, koska aina jossain kohdassa se on ilman muuta paras strategia yliopistolle. Se ei kuitenkaan ole paras strategia sääntönä, vaan edellyttää aina tilanteen kunnollista analyysia. Pelkkiä hyötyjä ei tule millään strategialla, joten arvioitavissa olevat haitat tai kustannukset on pidettävä myös kuvassa mukana. Nyt kun strategian päivittäminen on ajankohtaista, olisi erinomainen aika keskustella organisaatiosta, jolle strategiaa päivitetään. Sille tarvittaisiin joitain vahvempia kytkentöjä hukkaamatta sitä tosiasiaa, etteivät vahvat kytkennät voi ratkaista kaikkia yliopiston ongelmia, vaan parasta olisi sopiva yhdistelmä heikkoja ja vahvoja kytkentöjä. Voimme joiltain osin olla enemmän yhdessä kuin erikseen, mutta usein olemme enemmän kun toimimme suhteelliseen erikseen.
Esa Hyyryläinen
