Kryptisen näköinen otsikko on eräs Laurence O’Toolen ja Kenneth Meierin kaava, jolla he yrittävät selittää organisaation tuloksen syntymistä. Sen voi viedä pidemmällekin, mutta koska monet lukijoista saattavat myös olla matikkaa paossa omalla valitsemallaan alallaan, annetaan nyt olla.
Ot tarkoittaa organisaation nykyistä suoritusta. Se muodostuu yksikertaisimmillaan aikaisemmasta suorituksesta Ot-1 kerrottuna vakauskertoimella β1 ja lisättynä symbolilla ε kuvatulla häiriöllä, joka voi olla sisäsyntyinen tai ulkoinen organisaatiota ”uhkaava” kehitys. Jos mitään yllättävää ei tapahdu, organisaation tulos on suurin piirtein sama kuin vuotta aikaisemmin. Usein tilanne on kuitenkin se, että jokin organisaation ulkopuolinen tai sisäpuolinen asia pakottaa organisaation jonkinlaiseen reagoimiseen. Siksi on syytä kiinnittää huomiota näihin häiriöihin, siihen ettei kaikki mene syystä tai toisesta ihan niin kuin ennenkin. Tätä edustava ε voidaan tarkentaa pidemmälle. Osa siitä on hallittavissa puskuroimalla, mutta sillä on jo seurauksia organisaation tulokselle. β2X1 edustaa otsikon kaavassa sitä mitä häiriöille on tehtävissä ja millä vaikutuksella. Koska kaikkea häiriötä ei voi koskaan taikoa pois, kaavaan jää ε1 edustamaan tätä osaa häiriöistä.
Minulle tutkijana mielenkiintoisin kaavan osa on β3M, jolla O’Toole ja Meier varsinaisesti kuvaavat johtamisen vaikutusta tulokseen. Jos β3 on nollaa suurempi, ja uskokaa minua, se on aina, silloin johtamisella (kaavassa M) on väliä organisaation tuloksen kannalta. Sillä on myös väliä mihin johtamisessa suuntaudutaan. Johtamisessa voidaan periaatteessa ottaa häiriöitä hallitsemaan pyrkivä tai hyödyntämään pyrkivä tyyli. Jos satsataan häiriön hallitsemiseen, se pyritään poistamaan kuviosta, että voidaan jatkaa kutakuinkin ennallaan. Jos tässä onnistutaan, tulos pysyy ennallaan, mutta todennäköisesti se ei tule kuitenkaan kasvamaan. Kiinnostavampi on siksi häiriöitä hyödyntämään pyrkivä johtamistapa. Siinä on kuitenkin sudenkuoppa. Onnistuminen tuottaa usein häiriön poistamista suuremman tuloksen, mutta aina tätä suuremmalla riskillä.
Palaan kaavan kryptisyydestä tässä kohden reaalimaailmaan. O’Toole ja Meier ovat omilla koulumaailmasta aineistot hankkineissa tutkimuksissaan osoittaneet, että otsikon kaava, ja sen tässä käsittelemättömät mutkikkaammat versiot, ovat totuuden jäljillä. Luonnollisesti tähän liittyy merkittäviä mittausongelmia, joista voimme halutessamme keskustella pitkään ja perusteellisesti. Ei mennä siihen nyt. Todetaan sen sijaan se, että häiriö julkisella rahalla pyörivälle yliopistolle on vaikkapa yhteiskunnan muuttuvat odotukset sen suhteen mitä tässä nyt oikein pitäisi tehdä. Myös yliopiston johdolla on nuo kaksi perusvaihtoehtoa käytettävissään. Me täällä yliopistoyhteisössä yritämme nyt siksi arvata, kumpaan täällä satsataan? Yritämme myös vaikuttaa asiaan siltä osin kuin se meille on mahdollista. Siksipä minäkin olen menossa strategiatyöpajaan kertomaan oman mielipiteeni asiasta. En menisi jos en uskoisi johtamisella olevan väliä, koska silloin en uskoisi strategiallakaan olevan väliä.
Esa Hyyryläinen
